torstaina 13.12.2012

Toimittajalle kiitokset ansiokkaasta ja hilllittynä pidetystä keskustelusta, mutta olishan se hyvä, jos leidien argumentit olisi edes puoliksi niin kohdillaan kuin varmuus jolla niitä esitetään. Esim.

- tarhakettu EI enää ole peto vaikka jalostus ei olekaan jatkunut tuhansia sukupolvia: venäjällä tehty jalostuskoe osoitti, että noin 50 sukupolvea riittää jo muokkaamaan tarhaketuista "söpöjä", "pentumaisia", "värikkäitä", "haukkujia", jne. - ne eivät enää ole agressiivisia, ihmistä epäileviä petoja, jotka tarvitsevat luonnonvaraisen ketun tavoin laajoja elinpiirejä ja saalistusta.

- työllistysvaikutusta voi arvioida jo yksin Saga Fursin Suomeen jäävän 400 miljoonan euron liikevaihdon vaikutuksesta: se lienee suurimmalta osin palkkoja Suomeen, maksuja tarhaajille jotka edelleen maksavat palkkoja ( ja sivukuluja sekä veroja, joiden avulla edelleen työllistetään ihmisiä jne ): JOS oletamme yhden työllistetyn kk-palkan olevan luokkaa 1500 ... 1600 euroa ( melko normipalkka siellä neonvalojen ulkopuolella kouluttamattomille ihmisille tai osa-aikaisesti työllistetylle ), niin sivukulujen kera se lienee noin 2000 euroa per kk, eli noin 24.000 euroa per vuosi. Mistä jakolasku 400.000.000 / 24.000 tuottaa noin 16.667 eli pyöreästi 17.000 henkeä. Vetoaminen siihen, että yksi tarha työllistää keskimäärin 0.7 ihmistä on yritys harhauttaa ihmisiä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä