tiistaina 15.01.2013

Linnan kirja ja elokuva on pelkkää fiktiota. Todellisuuden kanssa ei ole näillä teoksilla ole mitään tekemistä. Esimerkkejä:
- missä ovat venäläiset, joita oli Suomessa kymmeniä tuhansia ja sotatoimiinkin osallistui 8.000
- missä ovat ne punapäälliköt, jotka johtivat alaiset sotimaan ja pötkivät pakoon sotasaalis mukanaan Pietariin
- suurin osa punaisista oli tehdastyölaisiä, mistä niitä löytää esim. kirjasta
- tilastojen mukaan torppareista suurin osa oli valkoisten riveissä, missä ne valkoiset torpparit ovat
- kuinka osataan aina kuvaamaan punaiset miellyttäväksi, rehdeiksi, oikeudenmukaisiksi ja kauniiksi ihmisiksi (Kivivuori, Koskelat); valkoiset taas ovat tylyjä, ahneita, ylimielisiä, huonosti kansaa ymmärtäviä, verenhimoisia, kostonhenkisiä ja kaikilla tapaa epämiellyttäviä (kartanon väki, oikeuden jäsenet)
- kirjassa onnistutaan häivyttämään punaisten syyllisyys valtion- ja maanpetokseen
- valkoisten oikeudenkäyttöön liittyy jonkinlainen pyrkimys lailliseen oikeudenkäyntiin; jos rikoksiin syylliset olisi pidätetty laillisessa muodossa pidettäviin oikeudekäynteihin asti vankiloissa, leireillä, venäläisten kasarmeissa, Viaporissa ym. olisi suurin osa menehtynyt säilytyksen aikana sairauksiin ja nälkään; punaisten määräykset esim. takavarikoista laittomia
- koston kierre alkoi Suinulan verilöylystä, josta levisi tieto valkoisten puolelle punaisten tavasta ampua vankeja
-tiedonvälitys oli punaisten alueella punaisten lehtien varassa, jotka antoivat vääristynyttä tietoa sotatoimista
Suomalaisille jää yksipuolinen käsitys vuoden 1918 tapahtumista, jos Linnan teoksia pidetään historiallisena totuutena. Linnan nimittäminen akateemikoksi oli käsittämätön, koska hän ei ollut tiedemies.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä