perjantaina 21.12.2012

Olipa karmeaa kuultavaa. Miksi ei puhuta oikeista asioista! Pitäisi muistaa että me perusduunarit jotka nyt olemme n.60v olemme aloittaneet työnteon jo15-18vuotiaina.
Meidät opetettiin töihin ja tunnollisuuteen sekä työmoraaliin. Olemme myös vanhempina työntekjöinä joustavia. Palkka on mikä on,mutta huomioikaa se että kun tilalle tulee uusihenkilö saa hän saman(tai paremman palkan jo heti alkuun kuin mitä tällä vanhalla konkarilla on.
Olen 60v ja ihanasti ansainnut eläkkeen ja minulle kuuluneitä työtehtäviä siirtyi jatkamaan 4 nuorta henkilöä (siis neljä). Ja sitten jollain on vielä pokkaa ehdottaa vanhoille palkan alennusta!
Missä on ne suomen työttömät kun virolaisten pitää hoitaa siivoukset ja huoltotyöt sekä bussikuskina olo ja onhan niitä muitakin vähäpalkkaisalaa joka ei kelpaa.Miksi kelpaisi kun saa työttömyysrahaa saman verran tai enemmänkin ja saa aamulla nukkua.

Meillä systeemi opettaa työttömiksi ja laiskoiksi. Tämä ei tosin koske kaikkia, niin ettei tarvitse ottaa hernettä nenään, te ahkerat. Jos näitä asioita kuitenkin edes vavauduttaisiin tarkistamaan ja jämptiyttämään saataisiin työntekijöitä ja vähemmän tukiensaajia. Jaettaisiin nekin rahat todella niitä tarvitseville.

Jo ulkomailla puhutaan miten suomessa kannattaa tukien ym. etujen kanssa toimia.
Miksi halutaan olla noin sinisilmäisiä ja puhutaan asioiden vierestä ! Ryhtiä

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä