torstaina 07.02.2013

Katsoin juuri tämän mielenkiintoisen ohjelman. Hämmästyttävintä on että sitä kutsutaan dokumentiksi, kyseessähän on demokraattien askartelema kertomus obaman ensimmäisestä kaudesta, täysin yksipuolinen mielipide. Ja ennen kun alkaa syyttely niin kerron että en todellakaan ole toisenkaan puolueen kannalla, satuin asustelemaan usassa useita vuosia ja jouduin tutustumaan kammottavan intiimisti paikalliseen poliittiseen systeemiin, ja muutamien osavaltioden kulttuureihin. Jos on kasvanut sivistyneessä maassa kuten Suomi, on todella vaikea asua kehitysmaassa jossa ainoa merkityksellinen asia on $$$.
Ehkä muutama fakta: obama ei saanut yhtäkään liittovaltion budjettia läpi ensimmäisellä kaudellaan, luulisi että vankinkin ihailija havahtuisi tähän, viimeistä obaman budjettia äänesti senaatissa 0, vastan 98, ei menny ihan puoluerajojen mukaan. Toinen mielenkiintoinen fakta on se että obama on velkaannuttanut liittovaltiota enemmän kuin g w bush, ja obamalla on vielä 3 vuotta aikaa korottaa omaa ennätystään.
Surullista on yleisradion kriteerien löyhentyminen niin että minkäänlaista pyrkimystä objektiiviseen journalismiin ei ole näkynyt, tämän laajenevan hulluuden trendin ehkä parhaiten paljastaa säätiedotuksissa esiintyvä -0, siis negatiivinen (miinus) nolla, mitä v*tt#a ?!?!?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä