Olen 40-vuotiaan autistisen naisen äiti. Valitettavasti en oikein usko näihin edellämainittuihin selityksiin autismista. Minun lapseni oli jo synnytyslaitoksella erilainen kuin muut vauvat; hätäinen - hotkien söi rintamaitoa, oli kaikkein äänekkäin. Oli erittäin huono nukkumaan ja monen tunnin nukuttamisyritysten jälkeen nukkui vain muutaman tunnin. Leikki-ikäisenä ei yhteisleikkejä muiden lasten kanssa ja toimi lähes kaikessa omaehtoisesti. Kuivaksi oppi lähes normaali-ikäisenä valtavan opetuksen myötä. Yksi vuotiaan luetteli kaikki kirjaimet ja numerot, mutta koskaan hän ei ole ymmärtänyt liittää niitä käytäntöön. Lasten kuvakirjoja hän saattoi kuunnella tuntitolkulla ja kantoi rakkaimpia kirjojaan aina mukanaan. Fyysinen kehitys huima; istui 5-kuun ikäisenä, käveli 8 kuun ikäisenä, ajoi kolmipyörää 1,5-vuotiaana, mutta ei osannut yhdistää polkemista ja ohjaamista, oppi uimaan omalla tavallaan 4-vuotiaana. Uimisesta tuli hänelle oikea harrastus ja hän saattoi uida tunteja yhteen menoon. Luistelemaankin hän oppi ja hiihtämään. Myöhemmin hankimme tandemin ja sillä ajelimme pitkiä matkoja.

Hän kävi mukautetun peruskoulun ja sen jälkeen vaikeavammaisten ammattikoulun. Murrosikäisenä hänen taitonsa taantuivat, tosin nyt taas on tasaisempi kausi ja monet taidot ovat kertauksen myötä palautuneet, epilepsia on pysynyt lääkkeillä lähes kohtauksettomana. Hän asuu autistien ryhmäkodissa ja joka toinen viikonloppu hän on luonamme lapsuuden kodissaan. En enää aikoihin ole ajatellut mistä kaikki johtuu, vaan me muu perhe hyväksymme hänet sellaisena kuin hän on - meille hyvin rakas ja pääasia on, että hän itse on elämäänsä tyytyväinen.

– Anonyymi (ei varmistettu)