sunnuntaina 22.09.2013

Jari Salmen käsikirjoitus ja ohjaus kuvaa hyvin nyt tätä hetkeä kun ollaan etäännytty aidosta itsestä.

Oletetaan,että joku ihminen on täysin tietoinen kaikesta olevasta. Millaista hänen elämänsä on,kun hänen tietoisuutensa on näin laajentunut täyteen mittaansa?

"Kenties suurin muutos täysin tietoisen ihmisen elämässä on pelottomuus eli se, että hän uskaltaa
tehdä juuri sitä, mitä haluaa: toteuttaa unelmansa, ottaa riskejä ja käyttää luovuttaan. Siksi hänellä on joka päivä kiinnostavaa tekemistä. Ja koska hän tuntee oman ytimensä, hän viihtyy omassa seurassaan ja nauttii yksinäisyydestä. Vapautuminen mielen vallasta avaa suoran yhteyden läsnäoloon. Se on olemisen tila, jossa mieleen tallentuneet menneisyyden kokemukset menettävät merkitystään. Myöskään tulevaisuudella ei ole enää yhtä suurta painoarvoa kuin ennen, sillä se ei enää herätä ahdistusta ja lunastamantonta toivoa ongelmien selviämisestä ja vapaudesta. Samalla häviää katkeruus ja anteeksiantamattomuus,sillä läsnäolon tilassa niitä ei yksinkertaisesti vain ole.
Viimeistään silloin ihminen tajuaa,ettei kukaan voi vahingoittaa hänen ydinolemustaan. Tai oikemmin sanottuna ketään toista ihmistä ei tuosta perspektiivistä katsoen enää edes ole olemassa; on vain ykseys."

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä