Hieman meillä on sellaista tekemisen tapaa, että tärkeät yhteiskunnalliset teemat ja tapahtumat jäävät draaman alueella liian vähälle käsittelylle. Englantilainen tv-draamaperine on minulle aina ollut ohjenuorana tv-tekemiselle. Sekä myös se viiltäävä huumorin tekotavan perinne, joka sieltä kumpuaa.
Englannissa luokkajako on tehnyt sen, että työväenluokalle kuuluu tv-draama. Siellä on kasvanut tekijöitä, jotka kuvaavat tämän luokan elämää sisältä käsin. Toisaalta yläluokka on aina halunnut katsoa telkkarista mitä työväenluokalle kuuluu. On Englannissa tietysti myös poliittisenhuumorin perinne ja näin edes päin.
Mutta vakavasti sanoen, pitää uskaltaa katsoa rehellisesti ihmistä: hänen eri puoliaan, ja sen jälkeen kaikkia yhteiskunnallisia tapahtumia näiden kuvattavien ihmisten ympärillä.
Turha ajatella, mikä mahtaa nyt upota katsojaan? Vaan kertoa siitä mikä on itselle tärkeää. Silloin tulevat myös yhteiskunnalliset teemat käsiteltyä. Tärkeintä on olla rohkea ja viedä haluamiaan havaintoja tv-päättäjien puntaroitavaksi. Jos asia on itselle merkityksellinen, ohjelma menee kyllä tuotantoseulan läpi, jossain vaiheessa. Näin haluan uskoa.
Sen on pakko mennä! Tämä on oltava se asenne, jolla näissä asioissa edetään. Mutta sitkeyttä se vaatii, että kanavajohtajat havahtuvat tällaiselle tekemiselle. Suoraa perinnettä yhteiskunnalliselle tekemiselle Suomessa ei enää ole. Enkä tarkoita, että asioita pitäis tarkastella pelkästään tietystä, esimerkiksi työläisnäkökulmasta. Taiteilijan pitää yrittää olla puolueeton ja kuunnella mikä tuntuu oikealta. Tutkia asioita, kuka meistä on vielä aika hyvä ihmiseksi?

– Jari Salmi (ei varmistettu)