Itsemurhan kautta lähimmäisen menettäneenä, vaikka en ole lastani menettänyt, menetin puolisoni, neljän poikani isän, omakohtaisena voimakkaimpana tunteena on syyllisyys. Syyllisyys siitä, että lapset menettivät hyvän isän vaiheessa, jossa kaikki varmasti isää eniten olisivat tarvinneet samoin kuin hänen vanhempansa menettivät poikansa. Omat tunteet menetykseen liittyen ovat jääneet elämättä. Tuntuu, että minulla ei ole oikeutta suruun, ikävään, kaipaukseen ja muistotkin tuntuvat kadonneen...

– anonyymi (ei varmistettu)