tiistaina 06.05.2014

Eihän ns. autiolla saarella tarvitse keksiä koko ajan tekemistä. Kannattaa käyttää tilaisuutta nimenomaan hyväksi ja opetella olemaan. Olisi miljoonan dollarin paikka saada tutustua siihen, miltä tuntuu vain olla vain itsensä kanssa. Tuntea se, mitä sinä tunnut! Ja luulen, että Turkalla tuli tätä ehkä ikävä kun viisi päivää kuluikin liian nopeasti? (ja sen kai tietää kaikki, että jos ihmisellä on tylsää, tylsyys tulee sisältä. Mistään ulkoahan se ei voi tulla, muutenhan kaikki ihmiset tuntisivat olonsa tylsäksi yksin ollessaan, ja näinhän ei toki ole).

Olisi mahtavaa, jos Turkka voisi hieman jatkaa kokeilua ja testata sensory deprivation tankin (kutsutaan myös floatation tank -nimellä). Tankissa ei saane kellua kuin tunnin tai kaksi, mutta kokeilisit silti ja raportoisit meille! (Floatation tankkeja käytetään nykyään rentoutusbisneksessä ja kylpylöissä).

Yksinolo, olo itsensä kanssa, on opeteltavissa oleva taito. Älkää - pliis - vetäkö johtopäätöstä ja yleistäkö, että yksinolo pitkiäkin aikoja olisi mitenkään epänormaalia! Tieteen tehtävä ei ole olla näin ennakkoluuloinen tai yksioikoinen.

Vankiloissahan, eristysselleissä ihminen alkaa "oireilla" juuri siksi, että joutuu - ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässään - kohtaamaan itsensä ja omat ajatuksensa. Olemaan itsensä kanssa. Kiire arkielämässä (ja koko ajan jonkin asian tekeminen) on tehokasta pakoa itsensä kohtaamisesta.

Mielestäni ihminen tarvitsee sekä seuraa että yksinoloa. Jos ei koskaan ole yksin, ei tunne itseään muutoin kuin toisten kautta.

Ei itsensä kohtaamisen tarvitse olla raakaa. Miksi ihminen itseään pelkäisi. Itsensä kohtaamisen tulisi olla normaalia meille kaikille. Elämästä tulee hyvä, kun tuntee 'lähimpänsä'.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä