Kahden pojan äitinä ihmettelen näitä kirjoituksia.. sanotte kalenterin olevan liian pelottava ja että lapset ovat olleet jännittyneitä ja vakavia sitä katsoessa.

Minä ajattelen sen niin, että pelottavakin on joskus hyväksi. En nyt tarkoita, että kaikkien lasten pitäisi mennä katsomaan kauhuelokuvia, vaan hallittavissa oleva jännitys ja pieni pelko on hyväksi, etenkin silloin, kun ne paljastuvat myöhemmin pienemmiksi asioiksi kun alkuun tuntui. Tottakai konniaiset olivat synkkiä, niiden kuuluikin olla! Olisiko kontrastissa ollut tarpeeksi pontta, mikäli eivät olisi olleet? Muistan itse lapsena katselleeni Histamiinia, ja siinä ollut Akuliina oli kyllä todella kammottava, aluksi, kunnes sen osasi laittaa omaan lokeroonsa, ja seuraava "pahis" ei sitten ollutkaan enää niin kamala. Satuahan se vain on! Vanhempia, ainakin meidän perheessä, konsultit ovat naurattaneet kovasti, niin tuttua on tuo puhe :) Ja onko se vakavoituminen aina niin paha asia!? Ei kaiken tarvitse olla vaaleanpunaista höttöä, joka unohtuu sisällöttömänä soopana saman tien, kun ohjelma loppuu.

Yhdestä asiasta joulukalenterissa olin todella iloinen, siitä miten sen kautta saattoi opettaa lapselleen tervettä individualismia. Lauman mukana kulkeminen ei ole useinkaan se järkevin tapa, vaan pitää luottaa itseensä ja omiin arvokkaisiin ajatuksiinsa. Mielestäni tämän vuotisessa joulukalenterissa se tuli hienosti esiin! Kateellinen olen teille muille vanhemmille siitä luottamuksesta millä ajattelette, ettei lasta tarvitse jollakin tapaa valmistaa kohtaamaan maailmaa aikuisena. Kaikki kun tässä maailmassa ei ole mukavia, silloin luottamus itseen ja turvallisessa ympäristössä koetut pettymykset ja jännitykset nousevat arvoon arvaamattomaan. Niin, ja ainakin meidän tv-vastaanottimessa on sellainen pieni nappula, josta sen voi kääntää kiinni, mikäli ei ohjelmatarjonta miellytä ;)

– Heidi (ei varmistettu)