Kyllä meidän täytyy ottaa ohjelmasuunnittelussa myös se huomioon, kuinka hankitut sarjat toimivat tai löytävät yleisönsä. Toki lähtökohta on aina se, että sarja esitettäisiin kokonaan.
Joskus kuitenkin esim. ohjelman sisältö, suunta tai suoraan sanoen laatu saattaa kesken matkaa muuttua ja siksi aina välillä mietitään, jatketaanko. Samaa seurantaa tehdään myös ohjelmien tuotantoyhtiöissä ja se on yksi syy siihen, mikä suunnitelmat saattavat muuttua ja tuotannot keskeytyä/loppua.
Kyse ei ole katsojien pettämisestä, vaan nimenomaan siitä, että Yle Verolla pitää toimia vastuullisesti.
Yhdysvaltojen tapaan Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa on yleistynyt sellainen malli, että sarjan esitys saatetaan keskeyttää tai ainakin siirtää kesken kaudenkin toiseen lähetysaikaan, mikäli vastaanotto ei kohtaa asetettuja odotuksia. Näin ei Ylessä toimita, vaan jatkoarvio tehdään kausien välissä.
torstaina 07.11.2013

Miika / TV2
– yletv2