perjantaina 29.11.2013

Kun katsoin Havenin jakson numero 26/26 olin todella hämmentynyt. Mietin oliko elämästäni kadonnut viikko jos toinenkin, sillä edellinen näkemäni jakso (25/26) päättyi tavalla, joka edellytti jatkoa seuraavassa jaksossa. Mitään jatkoa seuraavassa jaksossa ei ollut, vaan jakso oli aivan uusi, oma kokonaisuutensa.

Jakso 25/26 olisi saattanut olla kauden päättävä jakso, sillä se jätti niin paljon asioita auki, että juuri tuollaiseen cliffhangeriin kaudet on tapana päättää, jotta saadaan perusteet jatkaa sarjaa ja koukutettua katsojat katsomaan.

On aivan ihmeellistä, että jakso 26/26 oli sellainen kuin oli. Kadonnut Audrey eli yhtäkkiä elämäänsä normaalisti. Duken ja Nathanin kohtaaminen päättyi laukauksen ääneen jaksossa 25/26, mutta jaksossa 26/26 he kohtasivat toisensa kuin jaksoa 25/26 ei olisi koskaan ollutkaan.

Puuttuuko jakson 25/26 jälkeen yksi tai useampi jakso, joita televisiossa ei ole näytetty?

Onko sarjan jatkaminen todellakin ratkaistu niin typerästi Yhdysvalloissa, että kun cliffhangerin jälkeen olisi ollut pakko tavalla tai toisella tuoda tarina päätökseensä eikä Haven olisi enää voinut jatkua sarjana siinä muodossa kuin se oli kaksi kautta jatkunut, niin sitten päätettiin unohtaa, että, hupsis, teimme tuollaisen lopetusjakson, mutta unohdetaan se ja jatketaan sarjaa niin kuin ei mitään.

Voi elämä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä