Katsoin pari ekaa jaksoa, mutta tylsää oli. Ei yltänyt lähellekään Kovan lain parhaita aikoja vuosia sitten. Rasittavia tällaiset sarjajutut, joissa tarina jatkuu osasta toiseen. Paljon parempia ohjelmat, joissa jokainen jakso on itsenäinen tarina. Voi katsoa tai jättää katsomatta kärryiltä putoamatta.
Katsoin myös Lutherin ensimmäisen jakson. Pah! Lapsellinen tarina. Tuollaiset muka-yliälykkäät tyypit eivät ole uskottavia. Lapsellista!!! Ei tarvitse katsoa tätäkään.
Ainoa hyvä sarja viime vuosilta on ollut Terapiassa. Aivan loistavaa, että jaksotkin kestivät vain vajaat puoli tuntia. Mutta ne olivat niin täyttä tavaraa, että enempää ei tarvittukaan. Sopivia juuri illan päätteeksi kiireisille ihmisille, joiden pitää ehtiä nukkumaan ajoissa, että jaksaa taas uuden päivän oravanpyörässä.
perjantaina 14.06.2013

– Haukotus (ei varmistettu)