perjantaina 25.10.2013

Girlsin oma ohjelmapaikka on klo 22.10, eikä kyseessä olisi ollut putki, jos olisimme katkaisseet sen. Otimme kyllä The Wirenkin huomioon siten, että ylipäätään lähetimme vuorossa olleen jakson. Yhden aiemman Girls-maratoninhan jälkeen niin ei tehty, ja saimme asiasta paljon noottia. Pieni viive alkamisajassa ei liene kovin paha, kun jakson voi kuitenkin katsoa kahden viikon ajan milloin haluaa.

Toki koordinoimme Ylen omien kanavien sisällä juuri mm. sillä perusteella, ettei yhtä aikaa lähetettäisi samansuuntaisen yleisöpohjan, genren tai vastaavien yhdistävien tekijöiden sarjoja. Jokaiselle ohjelmalle ei kuitenkaan voida taata prime time -esitysaikaa etenkään, jos kyseessä on uusinta, ja The Wiren tapauksessa myös sen 16-ikäluokitus vaikuttaa asiaan.

Se taas ei pidä paikkaansa, että Yle lähettäisi primessa vain hömppää tai kilpailuja. Lisäksi katsottavaksi kelpaava on toki määre, joka vaihtelee sanojan ja yleisöjen mukaan. Juuri sitä täytyy tv-kanavan ohjelmistosuunnittelussa miettiä koko ajan. Vaikka esim. itse olen aivan samaa mieltä siitä, että The Wire on absoluuttinen huippusarja, valtavan paljon isompi joukko katsoisi enemmän muita ohjelmia, oli sen esityspaikka mikä tahansa.

Miika / TV2

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä