sunnuntaina 24.03.2013

Juuri siitä syystä, että Kakkonen on määritelty Ylessä tapahtumaurheilun pääkanavaksi, joudumme miettimään jokaista sijoitteluratkaisua korostetun tarkasti.

Käsittääkseni Lain viitankin tapauksessa harkittin, olisiko ollut parempi aloittaa sarja tosiaankin vasta jalkapallomaaottelua seuraavalla viikolla. Ohjelmasuunnittelussa pitää kuitenkin ottaa huomioon ohjelmapaikan ja sarjojen juoksutusta myös pidemmällä tähtäimellä, ja siksi päädyttiin tähän ratkaisuun.

Olet ihan oikeassa siitä, ettei tauko heti ensimmäisen jakson jälkeen ole ideaalisin tilanne. Mutta tapahtumaurheilun pääkanavana Kakkonen on tehtävä joskus kompromisseja muun ohjelmiston kanssa.

Mietimme koko ajan ratkaisumalleja siihen, että katsojat kärsisivät tilanteesta mahdollisimman vähän. Toistaiseksi emme voi kuin toivoa kärsivällisyyttä!

Pääsiäistaukoa Lain viitassa ei sentään ole, vaan tästä eteenpäin sarja jatkuu ilman taukoja.

Miika / TV2

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä