VIERAANA elokuvaaja Timo Heinänen Vuoroin vieraissa 12 osaa 1.6.–17.8.1998 maanantaisin klo 21.20 Timo Heinänen: vuonna 1981 elokuvataiteen laitokselle ensimmäinen pitkä elokuva Insiders 1989 yhteensä 12 pitkää elokuvaa; mm. Lipton Cockton, Porttikielto taivaaseen, Takaisin ryssiin, Pekko ja muukalainen, Veturimiehet heiluttaa (kuvauksesta yhteispohjoismaisen Amanda-palkinnon ehdokkuus) tv-elokuvia 23; mm. Ruuvimies, Rondaus; Kosketa minua, Pirita aikaisempia tv-sarjoja mm. Rapman, Edessä loistava tulevaisuus dokumentteja, lyhytelokuvia ja musiikkivideoita aloittanut syksyllä 1996 opetustyön Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksella ja Länsi-Lapin Ammattioppilaitoksessa J. H. Erkon novellikilpailun kunniamaininta 1989 "Anna-Leena Härkösen tarina oli innostava jo ensi lukemalta. Tarinan henkilöt tosia, komiikka ja huumori purevaa, ihmissuhdeongelmat kipeitä ja tuttujakin. Teksti antoi hyvät mahdollisuudet kuvalla osallistua itse tarinaan, tukea sitä dramaturgisena elementtinä. Varsinkin kun Härkönen kirjoittaa joutuisaa ja rytmikästä dialogia. Ohjaaja Pekka Milonoffin kanssa puhuimme jo alusta lähtien ns. toisenlaisesta kuvailmaisusta, mihin tv-sarjoissa yleensä on totuttu. Kohtausten toteuttaminen pitkillä kuvilla, jossa kameran- ja näyttelijöiden liikkeet toimisivat kuvansisäisinä leikkauksina oli haasteellista paitsi kuva- ja ääniryhmälle myös ennen kaikkea näyttelijöille, sillä jokaista repliikkiä ei voitu pirstoa eri kuviin (suunnitteluvaiheessa katsoimme mm. Woody Allenin, Robert Altmanin ja Kieslowskin elokuvia). Jokaiselle kohtaukselle etsittiin oma visuaalinen luonne. Esimerkkinä riitelykohtaukset, joissa tilanvaihdoilla, näyttelijöiden liikeradoilla ja välillä kiivaillakin kameraliikkeillä haettiin sitä samaa särmää kuin minkä dialogi kantoi sisässään. Useasti tavallisille pöytäkeskusteluille sitä vastoin oli taas tarpeetonta antaa kameralle osallistuvaa roolia, ja ne kuvattiinkin monesti käyttäen perinteistä kuva-vastakuva -periaatetta. Studiotyöskentely oli keskitettyä ja miellyttävää varsinkin kun asunnot, neljä pääinteriööriä, rakennettiin tarpeeksi tilaviksi, jolloin kamera-ajoille ja valaisulle jäi hyvin tilaa. Valaisussa lähdin siitä periaatteesta, että jokainen kuva valaistaan erikseen, ei valaisimia kattoon kiinni, vaan siltä pohjalta kuin oltaisiin 'on location' ja tehtäisiin leffaa. Tv-sarjat ja videokuvaus kun aiheuttavat vieläkin joissakin alan ihmisissä närästystä, mielestäni suotta, onhan se yksi kuvallisen tarinankerronnan muoto, jolle on mahdollista löytää persoonallinen ilmiasu."