yle.fi

Kävelijöiden esittelyt

YLE Kuvapalvelu/Löytöretki, Teija Aalto Teija Aalto
42 vuotta
, perushoitaja

Teijan elämän keskiöön kuuluvat tyttäret Jenni ja Noora, kaksi lastenlasta ja miesystävä Petri. Vammalasta kotoisin oleva ja siellä edelleen asuva Teija kertoo olevansa luonteeltaan jääräpäinen, sosiaalinen ja kuuntelutaitoinen. Vanhusten parissa työskentelevä nainen on tehnyt useampia Lapin vaelluksia. Kuntosalilla ja koirien kanssa lenkillä viihtyvä Teija harrastaa myös lukemista. Rauhallisen naisen elämässä on ollut synkempiä kausia, joiden läpikäynnissä Teija on oppinut henkilökohtaisia selviytymiskeinoja.

Pentti "Pena" Hänninen
61 vuotta, eläkeläinen

Ennakkoluulottomaksi ja rohkeaksi itseään kuvaileva Pena on alkujaan kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Kortesjärveltä. Elämä vei miehen nuorena joksikin aikaa Ruotsin puolelle ja sieltä takaisin Suomeen, Vaasan kautta Tampereelle, jossa hän parhaillaan asuu kihlattunsa Helenan kanssa. Helenan lisäksi Penan lähimpään perhepiiriin kuuluvat viisi aikuista tytärtä perheineen. Viisi lastenlasta, kielten opiskelu, erimuotoinen liikunta ja ruoanlaitto perheen kanssa ovat lähellä miehen sydäntä. Vuosien varrella Pena on joutunut kokemaan suurta surua ja tekemään sen myötä päätöksiä, jotka ovat määrittäneet hänen elämänsä suunnan.

YLE Kuvapalvelu/Löytöretki, Juho JuutilainenJuho Juutilainen
39 vuotta, kulttuurikonsultti

Maailmaa laajasti nähnyt Juho syntyi ja varttui Japanissa, Tokiossa. Aktiivinen mies määrittelee itsensä kolmannen kulttuurin lapseksi, onhan hänellä kaksi kotimaata. Juho asui Japanissa 18-vuotiaaksi asti, kunnes armeija ja opinnot toivat miehen Suomeen. Kuusipäisen sisarusparven esikoinen oli aikeissa seurata vanhempiensa jalanjäljissä lähetystyöntekijäksi, mutta oma ala löytyi lopulta kulttuurikonsultoinnin parista. Juoksemalla, pyöräilemällä ja kävelyllä kunnostaan huolta pitävän Juhon elämäntarina on käänteitä täynnä. Juho käveli vuonna 2006 osan Camino de Santiagon reitistä, mutta joutui keskeyttämään matkan kivuliaan jalkatulehduksen takia.

YLE Kuvapalvelu/Löytöretki, Leif KarlssonLeif "Lefa" Karlsson
50 vuotta, purjehdusalan yrittäjä

Lefa on aito stadin kundi, joka on asunut koko ikänsä pääkaupunkiseudulla. Lefan elämään on kuulunut lapsuudesta asti tärkeänä elementtinä meri, ja miehen sukujuuria löytyykin aina Kreikan saaristosta asti. Positiivisella asenteella elämään suhtautuva Lefa on oman tiensä kulkija, joille tärkeimpiä henkilöitä elämässä ovat kaksi aikuista lasta ja kihlattu Anu. Itsepäiseksi tunnustautuva mies harrastaa monipuolisesti liikuntaa aina spinningistä lasketteluun. Lefan menevä elämäntyyli näkyy myös miehen ammatinvalinnassa, joka määrittää pitkälti pitkäjänteisen miehen elämän kaikkia osa-alueita hyvine ja huonoine puolineen.

YLE Kuvapalvelu/Löytöretki, Anne PirhonenAnne Pirhonen
25 vuotta, opiskelija

Löytöretken kuopus Anne on kotoisin Helsingistä. Sitkeys ja uusiin asioihin avoimesti suhtautuminen kuuluvat Annen mukaan hänen parhaimpiin puoliinsa, vähemmän mairittelevaksi luonteenpiirteeksi nainen mainitsee itsepäisyyden. Eläinrakas Anne asustaa Kontulassa kissansa Harppiksen ja akvaariokalojen kanssa. Naisen rakennusmaalarin opinnot ovat katkolla Annen punnitessa tulevaisuutensa suuntaa. Vapaa-aikanaan Anne mielellään ui, käy kuntosalilla, jumppaa sekä kirjoittaa ja lukee. Naisen syksyisiin perinteisiin on kuulunut jo vuosien ajan vaellukset Lapin ruskassa.

YLE Kuvapalvelu/Löytöretki, Eija SeppänenEija Seppänen
49 vuotta, viestintäkonsultti

Helsinkiin kotiutunut Eija syntyi Turussa ja vietti osan lapsuudestaan maaseudulla Hämeenkoskella, Päijät-Hämeessä. Eijan perheeseen kuuluvat kaksi poikaa ja avomies Kimmo. Vastuuntuntoinen Eija on ollut koko elämänsä perhe- ja työkeskeinen, samalla kun on kehittänyt itseään jatko-opiskelujen merkeissä. 50 vuoden rajapyykkiä lähestyvän naisen liikunnallisiin harrastuksiin kuuluvat pyöräily, kävely, hiihto ja golf. Tarkkailijaksi ja junailijaksi itseään kuvaileva Eija on tullut elämässään käännekohtaan, jossa oman tien löytäminen on päällimmäisenä mielessä.

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.