yle.fi

Lefan päiväkirja 15.10.

15.10. Legi: Ribadiso del Baixo – Santiago de Compostela

Oltiin sovittu porukan kanssa, että lähdetään kimpassa aamulla klo 6.00. Heräsin kuitenkin jo klo 4.30 Teijan herätyskelloon. Osa porukasta olikin päättänyt lähteä jo viideltä. Jatkoin kuitenkin ansaittuja unia ja lähdin Penan kanssa sitten sovittuun aikaan. Kuljettiin kimpassa, mutta kuitenkin omissa oloissa. Pimeessä ja hiljaisuudessa oli hyvä fiilis. Aamuteet ja bocadillokset järjestyi ensimmäisessä kylässä. Hieno päivä tulossa kaikesta päätellen.
Viimeinen vaelluspäivä ja ajatuksissa olen jo kotimatkalla. Koetan välillä miettiä mitä on tullut tehtyä matkan aikana ja miten se on vaikuttanut elämään. Mutta ei sitä nyt heti ymmärrä, sekin vie aikansa. Siitä olen melko varma, että rauha on tehnyt paluuta mieleeni.
Saavun yhdessä sovittuun kokoontumispaikkaan San Marcosiin, mistä on jo näköala Santiagoon. Matkaa on jäljellä n. 6 km ja perillä ollaan. Saavutaan Santiagoon iltapäivällä, katedraalin eteen. Tässäkö tämä sitten on? Mitä on tullut tehtyä viimeisenä 29 päivänä? Mitä tästä jää käteen? Heivasin kysymykset pois. Aika näyttäköön. Hyvä olo.
Mentiin jonnekin virastoon, josta meille annettiin todistus Caminosta. Kiitin ja suuntasin hotelliin.

29 päivää: vähän yli miljoona askelta, n. 40 litraa vettä, noin 50 olutta, 29 illallista viinin kera, noin 70 kuppia teetä ja kahvia, suklaata, leipää, sardiini- ja tonnikalapurkkeja tolkuttomasti, 3 tuubia jalkarasvaa, 1 tuubi käsirasvaa, 20 kpl Buranaa, vatsalääkkeitä, flunssalääkkeitä, 2 tuubia desinfinointirasvaa, 1 kpl fleecejä, 90 kpl vitamiinipillereitä, hedelmiä ja intoa kävellä.
Upea keikka. Suuri kiitos kaikille, muulle vaellusporukalle, perheelle ja työkavereille.

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.