yle.fi

Häätietoutta

Kihlaus
Aikanaan kihlaus oli lupaus avioliitosta, mutta tänään kihlauksen merkitys avioliittolupauksen ja häiden ennusmerkkinä on vähentynyt. Kihlaus on kuitenkin säilyttänyt suosionsa, vaikka sillä ei enää ole oikeudellista merkitystä. Kihlaus kuitenkin merkitsee päätöstä avioliiton solmimisesta, minkä merkiksi kihlakumppanit vaihtavat sormuksia. Sormus pujotetaan vasemman käden nimettömään, myös kihlajaisjuhlan viettäminen on sallittua.
Koska laki ei aseta kihlautumiselle ikärajaa, myös alaikäinen voi mennä kihloihin.


Häiden suunnittelu
Kun päätös avioitumisesta on tehty, alkaa hääjuhlan suunnittelu – ja sitä sitten riittää niin paljon kuin jaksaa ja haluaa... Yleinen ohjesääntö on, että kaikkeen kannattaa varautua ajoissa, sillä se suuri päivä tulee aina lopulta yllättävän äkkiä!
Hääjuhla on ennen kaikkea hääparin oma juhla. Kaiken huuman ja hyvää tarkoittavien sukulaisten toiveiden keskellä on hyvä muistaa, miksi juhlitaan ja keiden onnea juhlistetaan.
Mitä kaikkea muistilistalle mahtuukaan...


Vihkiminen
- kirkollinen vai siviilivihkiminen?
- kirkon tai vihkimispaikan varaus hyvissä ajoin
- vihkiminen ulkomailla?


Juhlapaikka
- lähellä vihkimispaikkaa?
- miten hääväki siirtyy juhlapaikalle?
- istumajärjestys?
- kattaus?


Tarjoilu
- runsaat ruokahäät vai riisutumpi tarjoilu?
- millainen hääkakku – sehän on edelleen juhlapöydän kohokohta, jonka ympärillä ratkaistaan kaapin paikka!


Kutsu, hääkukat ja koristelu
- millainen morsiuskimppu ja siihen sopiva sulhasen viehe?
- kukat ovat yllättävän tärkeä osa koristelua ja siten viihtyisyyttä.
- myös morsiuskimpun värin valinnassa on oltava tarkkana.
- suosituimpia hääkimppujen kukkia vuodesta toiseen ovat ruusut, orkideat, liljat ja kallat.
- tarvitaanko muita koristeita?
- millainen kutsu ja kuka kutsuu?
- lähetäänkö kiitoskortteja?
- tarvitaanko paikkakortteja?


Pukeutuminen
Morsian on kenties suurimman haasteensa edessä valitessaan morsiuspukua. Se morsiusliikkeen unelma ei sovituskopin valossa välttämättä enää olekaan se oikea – ainakaan sen jälkeen, kun sen on pukenut ylleen. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua... niinhän se menee. Entäpä huntu? Entisaikojen viattomuuden symboli on kokemassa inflaation, nykymorsiamet koristavat hiuksensa kukilla, helmillä tai pienillä tiaroilla. Nykyajan sulhasetkin haluavat pukeutua näyttävästi. Hartioista kinnaavaa rippipukua ei sulhasella onneksi enää häissä näe – nyt pukeudutaan frakkiin, sakettiin tai tyylikkääseen mustaan pukuun.


Sormukset
Vihkisormuksen valintaan kannattaa varata aikaa – ja rahaa! Sitähän on tarkoitus kantaa lopun elämää. Kaikki eivät kuitenkaan halua suuria timantteja, joskus yksinkertainenkin voi olla kaunista ja kaiverruksilla voi kikkailla. Perinteisten nimikirjainten ja päivämäärän asemesta sormuksiin voi kaiverruttaa jotain todella romanttista, jonka vain hääpari tietää...


Häiden ohjelma ja musiikki
Hupaisat seuraleikit saattavat vapauttaa tunnelman ja saattaa kaksi sukua sopuisasti yhteen – tai sitten ne aiheuttavat kiusallisia tilanteita. Häiden ohjelma kannattaa miettiä tarkasti etukäteen. Perinteisiin tanssihäihin tuskin musiikin ja tanssin lisäksi paljon muuta ohjelmaa kaivataankaan, pienimuotoisimpiin häihin voi morsiamen isän puheen lisäksi järjestää jotain tilaisuutta rytmittäviä ohjelmanumeroita – kukin makunsa mukaan.

Musiikki on olennainen osa hääjuhlaa. Häävalssin ja vihkitilaisuuden virsien lisäksi tärkein musiikkivalinta tehdään häämarssista päätettäessä. Suosituimpia häämarsseja vuodesta toiseen ovat Mendehlssohnin häämarssi ja Melartinin juhlamarssi Prinsessa Ruususesta, mutta lukuisia muitakin vaihtoehtoja on. Entä haluaako joku sukulainen tai ystävä väläyttää kätkettyä osaamistaan ja esittää yksinlaulunumeron hääjuhlassa?


Häälahjat, hääyö ja häämatka
Viisi samanlaista leivänpaahdinta tai monta silitysrautaa eivät saa hääparia hyvälle tuulelle. Tätä pilakuvista tuttua pulmaa voi yrittää väistää laatimalla lahjalistan, jolta vieraat voivat valita omiin mieltymyksiinsä tai omalle kukkarolleen sopivan lahjavaihtoehdon.

Hääyön viettämiseen sisältyy paljon odotuksia, mutta totuus lienee, että puolet hääpareista kaatuu sänkyyn pitkän päivän jälkeen nauttimaan nukkumisesta. Elleivät sitten kärvistele ystävien järjestämien perinteisten pikkupilojen kourissa... syyhypulveria lakanoissa, herätyskellot tai peräti kaverit piilossa vaatekaapissa tai sängyn alla?

Kun häitä on suunniteltu kuukausitolkulla ja juhlat lopulta juhlittu, suuntaa moni pari häämatkalle. Ennen kaikkea häämatka voi olla pariskunnalle pitkään aikaan ensimmäinen mahdollisuus rentoutua yhdessä irti arjesta. Mutta onko morsiamen passissa oikea sukunimi? Onko sulhanen muistanut rokotukset?


Muut muistettavat
Valokuvaus ja videointi? Morsiuslasten asut? Hääkuljetukset? Huomenlahjat? Mikä sukunimeksi? Tehdäänkö avioehto? Kuka tämän lystin maksaa? Otetaanko se riski, että pidetään polttarit – ja mitä niistä seuraa? Muistettavien asioiden lista on pitkä. Liikaa stressiä kannattaa kuitenkin välttää. Häät ovat ilon ja onnen juhla – usein pienistä kommelluksista huolimatta, tai juuri niiden ansiosta.


Lähteet:
Myötä- ja vastamäessä -Avioliiton onnea ja ongelmia (Hans Bengtsson, Karisto)
Perheen omat juhlat -Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin (A. Aurejärvi-Karjalainen, WSOY)
Kahden kauppa - Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia suomalaisista häistä (Terttu Kaivola, SKS)
Tuhat ja yksi häätaikaa (Petra Julin, Tammi)
Häät (Terhi Heinonen)
Uusi käytöksen kultainen kirja (Sirkka Lassila, WSOY)
Häävene vesiä käypi (Satu Aalto, Karisto)
Hääjuhla (Caroline Ash/Minna Karvonen, WSOY)
Hääsivusto www.naimisiin.info

Lähetä linkki

Esitysaika

Satuhäät palaa ruutuun uusin jaksoin keväällä 2011.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma katsottavissa 7 vrk ajan ensilähetyksestä.
> Areenaan