yle.fi

Osa 12: Janika ja Mika


Pirkkalalaisten 23-vuotiaan Janika Rannan ja 30-vuotiaan Mika Järvisen avioliitto siunataan loppukesällä Tampereen Aleksanterin kirkossa. Parilla on kaksi lasta, 2-vuotias Julia ja vuoden ikäinen Jami.

Naimisiin menemisestä perhe päätti toisen lapsen syntymän jälkeen. Niin alkoi häiden organisointi, jossa auttaa hääjärjestelijä. Kaikki ei kuitenkaan mene Janikan toivomalla tavalla. Muutamaa päivää ennen vihkimistä Mikan selkään iskee noidannuoli ja Janikan hääpuku alkaa tuntua morsiamesta huonolta ratkaisulta. Mitä lähemmäksi hääjuhlaa päästään, sitä enemmän Janikan vaihtelevat tunnetilat alkavat vaikuttaa hänen omaan juhlatunnelmaansa. Morsian pettyy lopulta omiin juhliinsa.

”Ei ollut niin rakkaudentäyteinen kuin olisin kuvitellut. Kaikki ei mennyt niin kuin elokuvissa”.
Parin rakkaustarina alkoi kolme vuotta sitten, kun Mika aloitti työnsä esimiestehtävissä samassa nokialaisessa ravintolassa, jossa Janika työskenteli tarjoilijana.
Vaikka Janika oli heti ensitapaamisesta päättänyt saada Mikan omakseen, kesti vielä puoli vuotta, ennen kuin romanssi roihahti liekkeihin.
”Se eli semmoista sinkkumiehen elämää kukasta kukkaan periaatteella ja catch me if you can –fiiliksellä”, muistelee Janika ensivaiheita.
”Kauniin näköinen leidi, niin miksei kiinnittäisi huomiota. Siitä se pikkuhiljaa lähti, valmis puhekontakti oli jo työsuhteessa, joten oli helpompaa varmaan edetä”, kertaa Mika.

Suhde ei kuitenkaan ollut vielä kirkossa kuulutettu. Mikan työsopimus loppui ja uusi työ vei Mikan Kotkaan. Janika puolestaan muutti synnyinkaupunkiinsa Raumalle. Vielä tässä vaiheessa kumpikaan ei tiennyt, että Suuri Uutinen tulisi muuttamaan heidän elämänsä.

Eräänä iltapäivänä Mika oli ruokakaupassa, kun puhelin soi...
”Mää soitin sille, että minulla on semmoinen kirjaimellisesti pieni juttu!
Mika ei tiennyt miten lopulta suhtautua raskausuutiseen, joten Janikan täytyi ohjailla Mikan päätöksentekoa.
”Piti vähän ohjeistaa, että on sinkkuväylä, muuten vaan yksinäinen elämä tai perhe-elämä”
Mika valitsi perhe-elämän, eikä ole katunut. Onni kukoistaa perheessä, vaikka hääjuhla ei morsianta miellyttänytkään.

> Kuvagalleria

Lähetä linkki

Esitysaika

Satuhäät palaa ruutuun uusin jaksoin keväällä 2011.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma katsottavissa 7 vrk ajan ensilähetyksestä.
> Areenaan