yle.fi

Osa 2: Anne ja Pekka

Anne ja Pekka
Anne Vilkman ja Pekka Halme ovat edenneet suhteessaan ripeästi. Vain vuosi ensi tapaamisesta pari vihitään Vantaalla. Uusperhe asuu rivitaloasunnossa, jossa hiljaista soppea saa etsimällä etsiä, sillä arki on kaikkea muuta kuin hyssyttelyä.

”Muutama kuukausi oltiin oltu kihloissa, kun Pekka sanoi, että hänen elämässään on tapahtunut kolmen kuukauden aikana enemmän kuin koko elämänsä aikana”, sanoo Anne.

Ennen tutustumistaan Anneen Pekka asui yksin Lahdessa. Lapset edellisestä avioliitosta ja sen jälkeisestä avoliitosta kävivät vain viikonloppuisin isänsä luona. Niinpä raskaan autokaluston asentajana työskentelevän Pekan arki oli tasaista.

”Hei Pekka on asunut kaksi vuotta yksin. Sitten se tulee tällaiseen kotiin, jossa on liikennettä kuin linja-autoasemalla!”

Anne on psykiatrian erityissairaanhoitaja, mutta hän on häiden alla työttömänä. Se ei kuitenkaan paina juuri nyt Annen mieltä, sillä hänellä on elämässään ollut paljon suurempiakin koettelemuksia. Synkin niistä kaikista osui ajankohtaan, jolloin häävalmistelut oli jo aloitettu ja pari oli ilmoittautunut Satuhäät –ohjelmaan.

”Mun vanhin tytär Pauliina muutti meidän luoksemme. Ajatuksena oli, että etitään Pauliinalle tästä asunto, että se saa ittensä vähän parempaan kuntoon. Sitten uutena vuotena kävi niin, että Pauliina kuoli”.

Annen neljästä lapsesta vanhimman kuolema runsaat neljä kuukautta ennen häitä varjostaa hääonnen kirkkautta. Vähän kerrallaan, pala palalta, Pauliinan muisto pyrkii pintaan. Eniten Anne pelkää kirkkoon astumista, sillä siellä muistot saattavat saada ylivallan.

”Mä melkein tiiän sen, että kun me mennään sinne…tää tekee tämä väsymys sen, että mää ajattelen Pauliinaa enemmän. Miten ihanaa olisikaan ollut, että Pauliina olisi ollut täällä mukana…”.

Sekä Anne että Pekka tuntevat vihdoin löytäneensä sen oikean. Pekalla on takanaan pitkät suhteet. Myös Annen viimeisin liitto kesti pitkään, mutta sitä edeltävät suhteet olivat lievästi sanottuna epämääräisiä.

”Mää oon ollut kolmesti aikaisemmin, mutta niitä ei voi sanoa, että olisin ollut naimisissa, koska mää oon ollut tosi humalassa kun olen mennyt naimisiin. Esimerkiksi kahta naimisiin menoa muista ollenkaan. Ei mitään hajua”.

Anne on päihderiippuvainen, mutta ollut niin sanotusti kuivilla jo 18 vuotta. Niinpä Anne ei ota mitään päihdyttäviä aineita. Siitä huolimatta hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että hänen häissään tullaan käyttämään alkoholia. Juomat haetaan Tallinnasta päiväristeilyllä, josta muodostuu ikimuistoinen polttarimatka.

Niin alkaa hääjärjestelyiden kirivaihe, jossa riittää tapahtumia kuin elokuvassa.

> Kuvagalleria

Lähetä linkki

Esitysaika

Satuhäät palaa ruutuun uusin jaksoin keväällä 2011.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma katsottavissa 7 vrk ajan ensilähetyksestä.
> Areenaan