Kuinka estää nuorten kolareita?

 MIka Kanerva
Kolme nuorta kuoli ja yksi loukkaantui auton suistuttua tieltä ja törmättyä puuhun Porissa syyskuussa. 18-vuotias kuljettaja kuoli ja kaksi matkustajaa loukkaantui auton törmättyä mäntyyn Mikkelissä syyskuussa. Kolme nuorta kuoli ulosajossa Oulussa viime kesäkuussa. Nuorille on tapahtunut viime aikoina useita kuolemaan ja vaikeisiin vammoihin johtaneita liikennettomuuksia. Kerro miten nuorten liikenneturmia voisi estää?

> Katso video

skavaböle (ei varmistettu) 7.10.2009 19:18

Nuorten asennekasvatus on välttämätöntä, valitettavasti hidasvaikutteista, mutta jostakin on aloitettava.
Täytyy myös todella toivoa, että sekä Räikkönen että Kovalainen menettävät Formula-paikkansa. Se auttaisi pitkällä tähtäyksellä, sillä väitän että suomalaisen miesväen yletön Formula-ihailu näkyy nyt myös liikenteessä, kun karvanoppakuskien pitää näyttää kavereille, että Formula-tasoa ollaan.

pookionki (ei varmistettu) 7.10.2009 19:12

Mikäli mistään ei seuraa juuri mitään, niin ei liikennesääntöjä noudateta.Mikäli esim 30 kilometrin ylinopeudesta otetaan kortti pois kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi niin takuulla puree ylinopeuksiin.

Make V (ei varmistettu) 7.10.2009 19:11

Autokoulusta toinen osa kokonaan pois.
Nyt nuoret kuvittelee olevansa rattimiehiä, kun ovat ajaneet ajokortin toisen osan.

Tottakai luulet olevasi rattimies, kun opettaja sanooo, että: Sehän meni hyvin.
No se meni hyvin radalla valvotuissa olosuhteissa.

Entäs kun keli yllättää, ja ei ole tuttu rata, eikä ajoneuvo puolen apuja(ABS. EPS) ym.
Miten sitten suu pannaan?
No tottakai syytetään muita, ei voi olla oma vika, kun on käyty kurssit.

Ennen:
Kun kukaan ei opettanut ajamaan liukkaalla, sen joutui opettelemaan itse.
Kun tuli ensimmäiset lumet, niin sitä hyvä kun uskalsi lähteä ajamaan.
Nyt:
Kun eka lumi tulee, niin ollaan varmoja, että auto pysyy lapasessa, kun on käyty kurssit.

Todellisuus (ei varmistettu) 7.10.2009 19:09

Järkyttävää oli huomata kuinka me aikuiset annamme "esimerkkiä" liikenteessä. 40km/h rajoitusalueella yli 90% autoilijoista ohittaa nopeasti 45km/h ajavat mopoilijat.

Näinkö annetaan nuorille käytännön oppia siitä kuinka hitaammat ovat liikenteessä toisen luokan kansalaisia vaikka ajaisivat lievää ylinopeuttakin? Kyllä nuoret muistavat tämänkin kun auton rattiin pääsevät...

unski (ei varmistettu) 7.10.2009 19:03

Onko ajateltu asiaa tältä kannalta ? Lapsi jo pienestä saakka seuraa van-
piensa kaahailua liikenteessä, ei voi olla väittämättä, että jo sieltä saakka
iskostuu tietty asenne tulevaan autoiluun. Saattaapa jopa ilmetä tietynlais-
uhoilua lasten kuullen, auton mahtavista ominaisuuksista,-niistähän saa
hyviä vinkkejä automyyjiltä autoa ostettaessa.! Tiedämme toki, että lapsi jo
pienenä on hyvin oppivainen ja opit seuraavat häntä hamaaan hautaan saakka.
Pieni ajatus moisesta.

Toope L. (ei varmistettu) 7.10.2009 19:01

Riskinotto on nuorille (miehille) lajityyppistä käytöstä. Osalla nuorista on mahdollisuus aloittaa vaikkapa vuorikiipeilyharrastus, hypellä base-hyppyjä pilvenpiirtäjistä, vaeltaa Grönlannin jäätikön yli tai vaikkapa meloa pohjoisnavalle.
Yhdistävä tekijä em. harrastuksille on kalleus. Sen lisäksi mediassa harrastajat esitellään sankareina, jotka onnettomuustapauksessa "kuolivat kuten elivätkin".
Nyt, kun köyhän talon kasvatti lähtee autolla soratielle ja päätyy banaanina puun ympärille, on hän kuollessaan sosiaalinen ongelma nro 1.
Yleensä "nuoret kaaharit" tappavat lähes poikkeuksetta vain itsensä ja muut auton sisällä riskin tunnetta nauttivat. Yhteiskunnan toimien tässä asiassa tulisi ensisijaisesti rajoittua edesauttamaan nuorten käyttämän kaluston passiivisen turvallisuuden parantamista sekä saneeraamaan liikenneympäristöä siten etteivät onnettomuuksien seuraukset olisi vakavia.
Kustannuksia tuottavien turvallisuuspanostusten sijaan inhimillisten, virheitä tekevien yksilöiden syyllistäminen on helpompaa.

Kari K (ei varmistettu) 7.10.2009 18:55

Annetaan kortti nuoremmille ja muutetaan auton rakenteellista nopeutta. Auto rekisteröidään traktoriksi ruotsin malliin.

Jaakkis (ei varmistettu) 7.10.2009 18:51

Suureen osaan nuorten onnettomuuksista liittyy alkoholi. Minusta pitäisi kieltää avatut alkoholijuomat autoissa sakkorangaistuksen uhalla. Ei ole hyvä yhdistelmä, että ratissa on nuori kuljettaja ja kyydissä kaveriporukka joka juo kaljaa ja yllyttää kuljettajaa.

Jouko K (ei varmistettu) 2.10.2009 15:39

Tuoreelle, innokkaalle 18-vuotiaalle ajokortin haltijalle ajoneuvon kuljettamiseen teholuokitus. 18-vuotiaalle ei ajo-oikeutta esim. yli 66kW tehoiselle ajoneuvolle, vasta 20-vuotiaana oikeus kuljettaa kaikkia henkilöautoja. Valitettavan usein uutisoitu kuolemankolareista nuorison suosiman takavetoisen, tehokkaan saksalaismerkin onnettomuuksissa joissa ei ole ollut myöskään ajonvakautusjärjestelmää. Sellainen peli lähtee kokeneemmankin kuljettajan lapasista.

Voitaisiinko saada henkilöautojen kuljettamiseen samanlainen ajokorttiluokitus kuten moottoripyörien A1 ja A- kortit.

Terveisin
Jouko K
Joensuu

Timppa (ei varmistettu) 1.10.2009 22:37

Autokoulu ei ainakaan auta. Se julkinen rahastusreitti on jo liian pitkällä. Ajokortteja on mopolle, monta moottoripyörille, on liukkaan kelin kurssia ym. ja aina kolaritilanne vaan pahanee ja nuorten vanhemmat köyhtyy.

Yksi selkeä muutos entiseen on saksalaisten loppuunajamien romujen rahtaaminen tänne nuorisolle. Todella tehokasmoottorisia vehkeitä ensimmäiseksi autoksi ja juuri kortin saaneelle ryyppykuskille. Vauhti nousee nopeasti kokemattoman hallintataitojen yläpuolelle. Näiden tuonnin lopettaminen olisi myös vuoden ympäristöteko.

Toinen asia on nopeusrajoitukset. Liian löyhillä perusteilla muutetaan rajoituksia alaspäin. Ei sellaista kylää mistään korvesta enää löydykkään, etteikö ohi menevälle tielle ole saatu aikaiseksi kilometrikaupalla neljän- ja viidenkympin rajoitusta. Rajoituksen vaihtumiskohtaan vielä poliisien kamera, niin saadaan tunnelma auton sisällä kuntoon. Tätä vanhemman ihmisen kiroilua lapsi sitten kuuntelee alusta asti ja saa opin kannattaako nopeusrajoituksia totella vai ei. Täysillä vaan kameran jälkeen seuraavaan kyläpahaseen asti.

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä