Mistä helpotusta hajusteherkille?

 Eila Haikarainen YLE

Erilaiset hajusteet ja kemikaalit aiheuttavat ongelmia hajusteherkille ihmisille. Eräs katsojamme kysyy neuvoa: "En voi mennä teatteriin, elokuviin, naisten huoneisiin ravintolassa tai tavaratalon kemikaaliosastolle. Tämä rajoittaa paljon elämääni. Mikä auttaisi pulmaani?"

Lukenut (ei varmistettu) 1.10.2011 13:26

Kirjassa Mold Warriors = Homesoturit, Ritchie C. Shoemaker MD, USA kirjoittaa jo vuonna 2005, että on hoitanut yli 500 Monialaiseen kemikaaliherkistymään( MCS=Multiple Chemical Sensitivity) sairastunutta potilasta. Hän kertoo itsekin kärsivänsä herkistymästä ja kirjoittaa, ettei ole tavannut ketään jonka herkistymä ei olisi ALKANUT HOMEALTISTUMASTA. Tauti reagoi monella, kuten hänellä itselläänkin, mukavasti lääkitykseen,- osalla ei.

Yhdessä tohtori Martin Pallin kanssa he ovat vakuuttuneita kehon sitrulliintasojen vaihteluiden, homealtistuksen yhteydessä, johtavan Monialaisen kemikaaliherkistymän (MCS) puhkeamiseen.

Sitrulliini on aminohappo, jota syntyy kun typpioksidi on vuorovaikutuksessa toisen aminohapon, arginiinin , kanssa. Typpioksidin aineenvaihdunnassa saattaa olla muutoksia kemikaaliherkistyneillä potilailla.

Sairaus on siis homeperäinen ja hoidettavissa. HERÄTYS STM! LÄÄKÄRIT OPPIIN VAIKKA JENKKILÄÄN. Kansaa saa ja kannattaa hoitaa työkuntoon mielenterveyseläkkeiden sijaan. Homealtistuminen on estettävä ja hoidettava asiallisin diagnoosein ja tukipalveluin, kuten kemikaaliherkistymäkin!

clean air (ei varmistettu) 29.9.2011 19:02

Ilmanpuhdistimet parantavat sisäilman laatua ja helpottavat siellä oleskelevien ihmisten oireita.
• Jokaisessa sisätilassa hengitysilmamme sisältää erilaisia mikrobeja, kaasuja ja hajuja. Tämä on täysin normaalia. Kun näiden organismien määrä ilmassa kasvaa liian suureksi, alamme kärsiä sisäilmaongelmasta. Valitettavasti liian moni meistä joutuu asumaan tai työskentelemään huonossa sisäilmassa. Huono sisäilma tekee ihmiset sairaiksi.
Clean Air tarjoaa ratkaisun suurimpaan osaan sisäilmaongelmista, jo yli 20 vuotta kaikkialla maailmassa.
• Ainutlaatuinen PHI-tekniikka: laite ei suodata läpivirtaavaa ilmaa, kuten tavalliset sisäilmanpuhdistimet, vaan lähettää sisätiloihin hapettimia, jotka desinfioivat sisäilman. Näitä hapettimia on runsaasti luonnossa, esim. raikkaassa vuoristoilmassa.
• Clean Air on luonnollinen ilmanpuhdistusjärjestelmä
• Clean Air ei ole suodatinjärjestelmä. Yksikertaisen ja tehottoman suodatuksen sijasta Clean Airin edistyksellinen ja patentoitu PHI (photohydroionization™) -järjestelmä saa aikaan hapetusprosessin, joka tuottaa turvallisia hapettimia, jotka muuttavat mikrobien ohella myös kaasut, höyryt ja hajut hiilidioksidiksi ja vedeksi.
• PHI-ilmanpuhdistin puhdistaa huonoa sisäilmaa ja vähentää siitä aiheutuvia ongelmia. Laite poistaa sisäilmasta mikrobeja, viruksia, homebakteereita, ilmansaasteita, hajuja ja kemikaalihöyryjä.
• PHI -ilmanpuhdistin kehittää raikkaan, puhtaan ja hajuttoman sisäilman.
• Laboratoriotestit ovat osoittaneet 90%:n vähennyksen ilmassa olevien homeiden ja bakteerien määrässä. Suomessa asiaa on tutkinut mm. Työterveyslaitos, raportti 5230-2004-22756B.
• PHI-ilmanpuhdistin on kevyt ja muotoilultaan tyylikäs, nopeasti ja vaivattomasti siirreltävissä, sekä taloudellinen käyttää ja huoltaa.

MYYNTI/VUOKRAUS/ASENNUS/HUOLTO
Pengerkoti-Yhtiöt
Haukilahdentie 1306
35400 Längelmäki
0500-667787

MAAHANTUONTI
Norketek Oy
Clean Air Europe

VALMISTAJA
RGF Environmental Group

ellen (ei varmistettu) 28.9.2011 19:08

Hei, lääkärit tarvitsevat pikaisesti tietoa sairaudestamme. Jos työterveyslääkäri olisi tiennyt sairaudestani jotain 2006 en olisi vammautunut. Nyt en voi hengittää juuri missään. Olen menettänyt lähes kaiken. Työn, sosiaalisen elämän, kotinikin kerran hyvin pienen kosteusvaurion takia.
Nyt kun herkistyn on usein ollut uudelleen kodin menetys lähellä. Monet asuvatkin parvekkeella. Kun on tuskallista hengittää on mahdoton nukkua.
Sairaalaan tai palvelutaloon joutuminen tekisi minusta lopun. Meillä ei ole esteetöntä pääsyä minnekään. Jos ihmiset tietäisivät kuinka tuskalliset (jopa 1-2 vrk kestävät ) oireet saamme hajusteista he miettisivät uudelleen ostoksiaan.
Tarvitaan todellakin hyväksytty diagnoosi.

Tiedän, että tätä sairautta on hyvin vaikea ymmärtää. itsellenikin tämä on ollut suuri yllätys ja järkytys - mihin mittasuhteisiin yliherkkyys voi mennä.

Kokeillut (ei varmistettu) 28.9.2011 18:55

Bioresonanssi auttaa vaikka mihin vaivaan! Se perustuu sähköimpulssiin ja on tosi tehokas.

Kari Hännikäinen (ei varmistettu) 28.9.2011 13:38

Se on ensiarvoisen tärkeää, jotta ihminen voi saada apua vaivaansa. Suomessa tätä ei ole tutkittu, kuten esim. Ruotsissa ja Tanskassa. Monissa maissa tähän on annettu diagnoosinumero ja sen myötä on alettu myös etsiä hoitokeinoja vaivaan. Kyse ei lopulta olen pelkästään tuoksuista, vaan yleisesti kemikaaleista ja pienhiukkasista joita saamme hengitysilmasta ihon läpi ja ravinnostamme. Toisin sanoen myrkyistä joita saamme ympäristöstä. Osalle yläraja vain on tullut vastaan ja oireilu alkanut.

Vertaistuki on tärkeä apu jaksamisessa. Toisilta samasta asiasta kärsiviltä voi saada vinkkejä, kuinka selvitä eteen tulevista tilanteistä, esim. asiaa tuntemattoman lääkärin kanssa asioimisesta. Vertaistukeen löytyy yhdistys, Suomen hajuste- ja kemikaaliyliherkät. Itse toimin vertaitoimijana Pirkanmaan Allergia- ja astmayhdistyksessä.

Itse pystyn liikkumaan esim. julkisissa kulkuneuvoissa kevyen hengityssuojaimen kanssa, mutta se ei estä tuoksujen ja hiukkasten tarttumista hiuksiin ja vaatteisiin, pitäisi vuorautua kokonaan suojakankaaseen. Osa meistä ei pysty liikkumaan ilman motoroitua puhallinsuojainta ja kokokasvomaskia. Täsmälääkettä vaivaan ei löydy, koska kemikaaleja on kymmeniä/satojatuhansia.

Osa ihmisistä on menettänyt työnsä työpaikan sisäilmaongelmien vuoksi. Koska lääkäreiden mielestä tämä ei ole sairautta, ei saa hoitoa, eikä korvausta mistään. Asuminen on monille suuri haaste sairaiden rakennusten vuoksi, toiset joutuvat nukkumaan asuntovaunussa, parvekkeella, teltassa, tms. Tarvitsemme diagnoosinumeron.

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä