yle.fi

Royn opiskelupäiväkirja

Kuva Sini Sovijärvi/YLE

Finaali

Tosi hyvä tunnelma, vaikka lähtö edessä. Toiseksi tuleminen ei sillä tavalla haittaa. Pääasia, että itse on tehnyt työnsä parhaalla mahdollisella tavalla ja voi hyvällä omatunnolla olla ylpeä. Katja hoiti homman kotiin, mutta kyllä kehuja sain itsekin. Espanjalaisilla on hieno kyky lohduttaa ja huomioida myös häviäjä. Häviäjäolo tosin ei todellakaan ole. Hyvä homma ja tästä tähän. Moro.


Royn koko päiväkirja:

 

Helsinki-Vantaalla jengi taisi olla aika jännittynyttä. Muutamat sanoivat, että ei jännitä yhtään, mutta epäilen. Eiköhän kaikkia hieman mietitytä tulevat tapahtumat. Osalla porukasta oli paljonkin kokemusta reissaamisesta, ja osalla ei juuri yhtään. 
Viikko 1

Salamanca on viihtyisän oloinen kaupunki. Paljon nuoria ja paljon elämää. Aamulla kävelin Plaza Mayorin kautta koululle. Kaupunki on ihmisten kokoinen ja ihmisten näköinen. Vanhoja rakennuksia ei ole tuhottu, joskin puolet niistä ovat jonkin sortin hotelleja. 
Viikko 2

Täällä perheessä tuntuu tunnelma olevan hieman vaisu. En tietenkään osaa kommunikoida oikeastaan yhtään. Joudun jokaisen lauseen miettimään etukäteen. Taktiikkani on sellainen, että mietin, mitä haluan kysyä ja käännän ne lauseet paperille. Sen jälkeen yritän tankata päähäni kyseiset lauseet ja sitten lähden sitä tiedustelemaan perheen äidiltä.
Viikko 3

Okei, tämä päivä hämmensi. Tultiin kouluun ja kaikki tietysti luulivat, että joko Kurt tai Sirpa ovat lähteneet kotiin. Kävikin niin, että paikalla oli Kristo, joka kertoi, että kotiin lähtikin Risto?! 
Viikko 4

Kerron tässä hieman tiivistetysti meidän maaseutureissusta. Aivan loistava retki aitoon espanjalaiseen maaseutuun. Kylän nimi oli jotakuinkin ”Villarjegua de la Ribera”, joka saattaa tarkoittaa jotain sorkkaeläintä kylässä joen lähellä.
Viikko 5

Vaihdoin kämppää ja nyt asun Jonin ex-perheessä. Ystävällistä – aivan eri henki, kuin edellisessä perheessä. Täällä asuu äiti ja poika, lisäksi toisessa huoneessa on usalainen opiskelija. Nyt on olo mitä rauhallisin. 
Viikko 6

Kuten arvelinkin, Katja palasi tunnille ja Sirpa lähti kotiin. Nyt meitä on neljä: Minä, Virve, Heta ja Katja. Virve on osoittanut olevansa yllättävänkin vahva. Eli tällä hetkellä häntä voisin pitää pahimpana vastuksena. 
Viikko 7

Kerronpa hieman eilisestä. Meillä oli koe, ja oloni oli hyvinkin itsevarma. En ajatellut, että koe olisi mennyt ollenkaan huonosti. Olen ollut pari kertaa paras ja ehkä liiankin itsevarma olo oli päässyt putkahtamaan. Niin kuitenkin kävi, että jouduin Virven kanssa pudotukseen. 
Viikko 8

Lähetä linkki

Esitysaika

Tiistaisin 3.6. - 29.7.2008
klo 20.05. 

Uusinta lauantaisin ja maanantaisin. Tarkista
uusintojen lähetysajat YLE Teeman sivuilta.