yle.fi

Kilpailijat

Kurt Eriksson

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 74-vuotias eläkkeellä oleva merikapteeni Wårdöstä, Ahvenanmaalta. Kurt kirjoitti hakemuksensa ruotsiksi, mutta toki vanhalta merikarhulta suomikin sujuu. Eläkepäivillään Kurt pyörittää omaa kahvilaa Wårdön saarella, nikkaroi puusta koriste-esineitä turisteille ja toimii myös tarvittaessa oppaana. Kurtin tyttäret asuvat Espanjassa ja häntä harmittaa, kun ”tytöt salaisuuksia puhuessaan puhuvat espanjaa enkä ymmärrä mitään”.
Kurtin opiskelupäiväkirja

Roy Gonzalez

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 27-vuotias art director ja mainonnan suunnittelija Turusta. Roy on syntynyt ja kasvanut Turussa, mutta isän puolelta suonissa virtaa espanjalainen veri. Vanhempien erotessa Roy oli vasta 2-vuotias, eikä hän harmikseen ole koskaan oppinut espanjaa ja pystynyt kommunikoimaan isänsä sukulaisten kanssa. Erityisesti Roy haluaisi tutustua Kanarian saarilla asuvaan isoäitiinsä ennen kuin tästä aika jättää. Roy sanoo, että kuullessaan espanjan kieltä, ”jokin minussa innostuu”!
Royn opiskelupäiväkirja

Katja Hämeenoja

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 35-vuotias gynekologiaan erikoistuva lääkäri Rovaniemeltä. Katjan perheeseen kuuluvat itävaltalainen avomies sekä koira, joiden kanssa rovaniemeläistynyt turkulainen puhuu sujuvasti saksaa. Katja luonnehtii itseään ”parantumattomaksi maailmanparantajaksi”, joka haluaisi auttaa kriisitilanteissa hädästä kärsiviä SPR:n joukoissa. Siinä hommassa espanjan kielen taito auttaisi.
Katjan opiskelupäiväkirja 

 

Sirpa Jompero

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 59-vuotias kyläkaupan myyjä Vihteljärveltä. Sirpan nuorin tytär Armi asuu poikaystävänsä kanssa Santiago de Compostelassa. Sirpa ei osaa sanaakaan espanjaa, mutta haluaa oppia kyetäkseen puhumaan vävykokelaan kanssa muun muassa hiihdosta. Muutama vuosi sitten korkeakoulututkinnon hankkinut Sirpa uskoo, että tulevaisuudessa töitä voisi tehdä vaikka vanhusten parissa Espanjassa.
Sirpan opiskelupäiväkirja

Virve Puumalainen

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 37-vuotias puolustusvoimien palveluksessa työskentelevä kahden lapsen äiti Upinniemestä. Virven vahvana motivaationa espanjankielen oppimiseen on rakkaus. Poikaystävä löytyi internetistä ja asuu Espanjassa. Puolin ja toisin on käyty vierailulla niin ahkeraan, että nyt Virven olisi aika tavata sulhasen sukulaisia. Kieliaito on kuitenkin este, ja siksi Virvellä on ”palava halu” oppia espanjaa!
Virven opiskelupäiväkirja

 

Risto Pynnönen

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 55-vuotias eräopas Saarijärveltä. Lupsakka Risto on toiminut Pyhä-Häkin kansallispuistossa luonto-oppaana vuodesta 1999 lähtien. Puiston vieraiden joukossa on Riston mukaan yhä useammin espanjalaisia, joiden englanninkielen taito on olematon – ja niin on myös vielä toistaiseksi Riston espanja, jonka mies haluaa oppia. Hakemuksessaan Risto kirjoitti, että hänelle tärkeitä asioita ovat ”oma traktori, loputtomat polttopuusavotat ja rantasauna”.
Riston opiskelupäiväkirja

Heta Räsänen

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 19-vuotias ylioppilas Oravikoskelta. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Heta on matkustellut Irlannissa ja Saksassa sekä auttanut äitiään tämän kaupassa Kuopiossa. Heta haaveilee pääsystä kosmetologikouluun ja haluaisi tulevaisuudessa työskennellä maskeeraajana Espanjassa. Esimerkkiä näyttää isosisko, joka on asunut jo muutaman vuoden Madridissa.
Hetan opiskelupäiväkirja

 

Joni Salmi

Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu 20-vuotias vastavalmistunut datanomi Naantalista. Joni on aina ollut kiinnostunut matkustamisesta, mutta unelmamatkat odottavat vielä edessäpäin, kunnes budjetti sallii. Kielipäätä Jonilla omasta mielestään on, englantia hän alkoi opiskella omin päin jo 6-vuotiaana. Intohimoihin kuuluu muun muassa tietokoneella pelaaminen ja Naantalin kylähullujen kanssa pyöriminen.
Jonin opiskelupäiväkirja

Lähetä linkki

Esitysaika

Tiistaisin 3.6. - 29.7.2008
klo 20.05. 

Uusinta lauantaisin ja maanantaisin. Tarkista
uusintojen lähetysajat YLE Teeman sivuilta.