yle.fi

Tarinat talteen


Tartu Mikkiin keräsi tarinat talteen

Sami Hintsasen juontamaa Tartu Mikkiin -ohjelmaa seuraa perjantai-iltaisin puoli miljoonaa laulun ystävää. Mikä karaokessa ja itse ohjelmassa vetää ja viehättää? Tähän ohjelman tekijät halusivat katsojilta näkemyksiä ja kokemuksia. YLE TV2 ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjestivät viime marraskuusta toukokuun loppuun kestäneen Tarinat talteen –keruun. Vastausten perusteella Tartu Mikkiin kokoaa perjantai-iltaisin usein koko perheen yhteen, joillakin taas laulamisen kynnys on tämän myötä madaltunut, toisille ohjelmasta on tullut henkilökohtaisesti erittäin tärkeä.  Kaikki keruuseen lähetetyt tarinat arkistoidaan SKS:n kansanrunousarkistoon tutkimuskäyttöön.

Missä piilee laulamisen, karaoken ja tämän ohjelman viehätys?

Musiikki on sellainen asia joka vie mukanansa ja eteenpäin oli millainen fiilis itsellä tahansa.

Helena, Valkeakoski

Saa toteuttaa itseään ja näkee, mihin pystyy. Lämmin tunne tulee, kun joku tulee sanomaan, että piti esityksestäni.

Sauli,  Tampere

Ohjelma on mukaansa tempaava ja aina erilainen.

Marjo, Salo

Laulamisen riemu yhdistettynä hauskaan ja leikkimieliseen kilpailuun. Kotisohvalla voi laulaa mukana ja arvailla biisejä. Koko perheen hyväntuulista viihdettä.

Tarja, Tampere

Karaoken viehätys piilee siinä, että kuka tahansa voi olla tähti hetken aikaa, eikä taidoilla ja osaamisella ole väliä. Jokainen saa mahdollisuuden ilmaista itseään ja saada huomiota. Kaikille taputetaan, vaikka laulaisi kuinka huonosti.

Janne, Helsinki

Ohjelmassa upeat julkkislaulajat saattavat välillä laulaa omia laulujaan, mutta suurin osa lauluista on sellaisia joita he eivät voisi muuten esittää esim. keikoillaan. Näin jokaisessa jaksossa on aina jotain ennennäkemätöntä ja -kuulematonta.

Jenna, Vantaa

Suomi vain on karaokekansaa. En ihan tiedä että mistä se tulee mutta silti joku viehätys siitä löytyy. Se tuo viihdettä, piristystä ja ehkä jännitystä elämään :D

Laura, Rajamäki

On perjantai-ilta, ja Siiri-Sofia 3-v. on mummolassa yökylässä. Mummi tuumii, että nyt on aika pikkuneidin mennä nukkumaan. Siiri- Sofia ilmoittaa haluavansa katsoa Tartu Mikkiin -ohjelman, mutta mummi on sitä mieltä, että se tulee liian myöhään. Närkästyneenä tyttö kiipeää papan syliin, ja valistaa pappaa:" Pappa, mää paljastan nyt sulle semmosen asian, että ei toi mummi oikeesti ole kovin ihana ihminen!" Pappa naureskelee, että olipa hyvä kuulla totuus, hän kun on 30 vuotta luullut sitä ihan kivaksi!

Todellisen karvansa paljastanut mummi pistää kuitenkin Siiri-Sofian petiin, ja hiippailee itse olohuoneeseen katsomaan Tartu Mikkiin -ohjelmaa. Pian kuuluu makuuhuoneesta neidin ääni:"Mummi! Mummi!Oletko sää siellä?" Mummi on hiljaa ja pistää ääntä pienemmälle. Tiukka ääni jatkaa:"Mummi, mää tiiän ,että sää katot Tartu Mikkiin".  Kun vieläkään ei kuulu vastausta, pienet jalat tassuttelevat olohuoneeseen, tyttönen kiipeää sohvalle mummin kainaloon ja toteaa tyytyväisenä:"Mummi, mää pidän susta huolta ja herätän sut, jos sää nukahdat kesken ohjelman." Yhdessä katsottiin tämä, ja monta muutakin Tartu Mikkiin ohjelmaa pienen laulajan alun kanssa.

Eila, Muurame

Meillä ohjelmaa katsoo yhdessä äiti, isi, 3,5-vuotias Mico-poika ja 9-kuinen Miisa-tyttö. Perjantaisin on lupa valvoa pidempään ja nukahtaa sohvalle Tartu Mikkiin -ohjelman pauhatessa, kun taas lauantaiaamuisin on vuorossa uusinnan seuraaminen ihan yhtä suurella innolla kuin edellisenä iltanakin. Miisa katsoo ohjelmaa TV-ruutun nojaten ja polvia notkutellen, kun Mico tanssii ja temppuilee musiikin tahdissa. Äiti taas laulaa lujaa mukana, ja isi lisää ääntä telkkariin.

Eräänä päivänä matkatessamme perhekahvilaan, huomasi Mico bussissa mainoksen, jossa oli kuva kaljusta miehestä. "Kato äiti, Sami Hintsanen!" hän huusi niin että koko bussi varmasti kuuli. Niin, olihan siinä jotakin samaa näköä...

Mira, Turku

Laulun voimassa, ihmiset haluavat laulaa yhdessä. Se luo iloa ja hyvää mieltä.

Riitta, Jyväskylä

Meillä on tällä hetkellä hieman alle 3-vuotias Samu-poika. Hänen  suosikkiohjelmiinsa kuuluu Tartu Mikkiin. Samu oppi puhumaan reilun vuoden ikäisenä ja jo puolitoista vuotiaana hän ohjelman tunnusmusiikin kuullessaan hyppäsi haara-asentoon ja kajautti: "tartu mikkiin", matkien tietysti myös Hintsasen liikkeitä :) Kyllä meillä on monet naurut naurettu. Nykyään poika menee usein nukkumaan juuri klo 21 ja täällä hissutellaan, ettei hän havahtuisi tunnariin... Toki ohjelma nauhoitetaan hänelle, jos ei tule uusintaa seuraavana päivänä.

Samu 3-v & Riikka, Mutala

Laulaminen on keino purkaa, välittää ja jakaa tunteita. Se tekee elämästä mukavamman. Karaokea uskaltavat laulaa ihmiset, jotka eivät muualla uskaltaisi esiintyä julkisesti ja joskus saattaa yllättäen törmätä todellisiin lahjakkuuksiinkin. Ohjelmassa on viihdyttävä ja on hauska seurata, ketkä muusikot osaavat laulaa muitakin kuin omia kappaleitaan ja ketkä eivät.

Varpu, Turku

Nyt vasta siis viime vuosina olen todella havainnut laulamisen hyvät vaikutukset. Ensi kertaa karaokesta kuullessani oli samanlainen tunne, kuin Valitut Palat lehdestä 60-luvulla lukiessani ensikertaa jogurtista. "Ei ole minun juttuni". Molemmilla kerroilla olin kuitenkin onneksi väärässä! Laulaminen, karaoke ja Hintsanen ovat vaan kova kolmikko.

Matti, Vantaa

Mukaansa tempaava musiikki, rento hyvä meiniki ja tietysti tavikset jotka näyttävät tähdille, että osataan mekin laulaa.

Sanna, Parkkila

Laulaminen on ihanaa! Ohjelman viehätys on juontajan, musiikkikappaleiden
ja vieraiden sekoitus, joka huipentuu kilpailuhenkisyyteen.

Petra, Kerava

Se on hoksaamista ja extremeä, moni uudempi nyky-iskelmä on avautunut sanoiltaan ja sävelkulultaan minulle, kun se on laulettu lauluna ja livenä, A-haa elämyksiä on tullut, että olikin ihan hyvä laulu vaikka on pitänyt pelkkänä mölynä kuten useimmat nykyartistien tekeleet ovatkin!

Soile, Muurla

Itselleni laulaminen ja lauluporukkaan kuuluminen rentouttaa ja edesauttaa oman elämäni hyvinvointia. Tartu Mikkiin -ohjelmaa on rentouttavaa seurata samasta syystä.

Mervi, Tampere

Olen tykännyt laulaa, mutta ollut sen suhteen aika ujo ja arka. Pari kertaa olin laulanut julkisesti kaverin kanssa karaokessa, mutta en ikinä yksin. Kun teltta tuli ensimmäistä kertaa Poriin, niin päätin laulaa ja päätin etten laula ja päätin
laulaa ja...Viimein valitsin kappaleen, täytin lomakkeen ja se oli siinä. Enää ei voinut perua. Pulssi oli tuhat ja sata ja jännitti ihan tolkuttomasti. Viimein kun olin oman osani suorittanut, niin adrenaliini vain jylläsi ja oli ihan voittajafiilis. Teki mieli mennä
heti uudelleen, mutta koska väkeä oli paljon, niin ajattelin olla viemättä muiden mahdollisuuksia. Tämän jälkeen laulamisen kynnys on ollut todella paljon matalampi.

Johanna, Pori

Paljon on ollut ikimuistoisia hetkiä. Yksi loistavimpia oli Nenäpäivän Tartu mikkiin. Ohjelma oli lyhyt, en edes muista yhtään laulua siitä, mutta pistelasku oli omaa luokkaansa. :-D Tytötkin riemastuivat siitä ja muistelivat hassua pistelaskua jälkeenpäin. Heinäsirkan The House of Rising Sun oli loistava. Heinäsirkka oli muutenkin huikea. Kengurumeininki oli lasten mieleen. Musta aurinko nousee ja yleensä Juicen biisit ovat suosikkejani. Olkinainen. Jotkut duetot ovat olleet sykähdyttäviä. Monia hienoja ja hauskoja esityksiä olemme nähneet ohjelmassa. Meksikon pikajuna on aina mainio. Samin Hard Rock Halleluja. Ohjelmia on ollut niin paljon, että vaikea jälkeenpäin jotain tiettyä poimia. "

Mari, Helsinki

Savon mummo lähti päivänä eräänä kyläilemään naapurissa. Aika sujui
rattoisasti ja kyläilyä olisi ollut mukava jatkaakin, mutta mummolla oli
kiire kotiin katsomaan Tartu mikkiin -ohjelmaa, jossa mahdollisesti
5-vuotias tyttären tytär olisi esiintymässä. Ohjelman esitysaika ei ollut
mummolla muistissa, ja naapurit alkoivat etsiä sitä lehden ohjelmatiedoista
mummon koordinaateilla: "No se on se ohjelma jossa laaletaan... Mikä ihme
se nyt olikaan... No "Koppoo luuriin"!" Ei löytynyt ohjelmaa lehdestä sillä
nimellä, mutta siitä lähtien me olemme kutsuneet ohjelmaa tuolla hauskalla
savonkielisellä nimellä.

Marita, Tampere

Katson autistisen poikani kanssa yhdessä. Tämä on ensimmäinen tv-ohjelma,
jonka hän katsoo televisiosta. Poikani on pian 16-vuotias.

Eija, Tampere

Hankimme syksyllä 2009 koiranpennun, jotan äitini kävi aluksi ruokkimassa
meidän ollessamme töissä. Kerrostalomme rappukäytävässä äitini oli
törmännyt alakerran naapuriini, joka oli sanonut äidilleni, että sinun
tyttäresi ainakin on onnellinen, sillä ihminen joka laulaa on onnellinen.
Kuultuani jutun äidiltäni mietin hetken, että nyt on alakerran naapurilla
ihmiset sekaisin, enhän minä koskaan laula. Jonkin ajan kuluttua tajusin,
että laulanhan minä, aina kun televisiosta tulee Tartu mikkiin, niin minä
laulan mukana kaikissa tuntemissani kappaleissa, alakerran naapuri oli siis
sittenkin oikeassa.

Säde, Turku

Lähetä linkki

Esitysaika

Perjantaisin klo 21.00 TV2

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma katsottavissa 30 vrk:n ajan Yle Areenassa.
> Areenaan

Teksti-tv