Jää hyvästi, Inkerinmaa
12.09.2013 klo 22.00 TV1

Perestroikan laajennuttua demokraattisiksi uudistuksiksi 1980-luvun lopulla inkeriläiset lähtivät hakemaan itselleen elintilaa. Unelma yhtenäisestä suomalaisalueesta Leningradin ympäristössä tai jopa autonomisesta pikku Inkeristä kukoisti hetken ja kuoli, kun presidentti Koivisto toivotti inkeriläiset tervetulleiksi Suomeen.

Suomeen on muuttanut nyt noin 35 000 Inkerin suomalaista. Vanhalla Inkerinmaalla asuu yhä vähemmän niitä, jotka jakavat inkeriläisille yhteisiä asioita: suomen kielen ja kulttuurin, luterilaisen uskon ja kiintymyksen kotiseutuun, Inkerinmaahan.

Inkeriläisiä vainottiin suomalaisuutensa vuoksi Stalinin Neuvostoliitossa. Vuosikymmenet he kuitenkin säilyttivät oman kulttuurinsa. Ennen Venäjän vallankumousta Inkerinmaalla toimi oma opettajaseminaari ja lukuisia suomenkielisiä kouluja. Inkerin kirkolla oli keskeinen rooli suomenkielen ja kulttuurin ylläpitämisessä. On arveltu, että suomalaisia asui alueella tuolloin 140 000.

Vallankumouksen myrskyissä myös inkeriläiset tavoittelivat itsenäisyyttä ja tuolta ajalta on peräisin mm. Inkerin lippu. 1930-luvulla alkoivat Stalinin vainot ja inkeriläisten karkotukset Siperiaan. Suomen rajan läheisyydessä asuvat inkeriläiset leimattiin epäluotettaviksi kansanvihollisiksi ja sodan alla heitä siirrettiin joukoittain pois Leningradin läheisyydestä.

Sota hajotti inkeriläiset lopullisesti. Suomessa työvoimana olleiden inkeriläisten ei sallittu asettua asumaan Leningradin läheisyyteen Inkerinmaalle, joten heitä hakeutui Karjalaan ja Viroon. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen paluu Inkerinmaalle oli mahdollista.

Ulkopoliittisesti vaiettu aihe, inkeriläiset, tulivat suomalaisten tietoisuuteen Viron kansanrintaman kokouksessa 1988. Tuolloin Viron inkeriläiset lähestyivät suomalaisia toimittajia ja inkeriläisistä kerrottiin suomalaisessa julkisuudessa. Lopullisesti suomalaisten auttamishalun laukaisi Inkerin kirkon pappi Arvo Survo ja hänestä Suomessa näytetyt televisio-ohjelmat.

Suomessa on keskusteltu siitä kuka oli aloitteellinen inkeriläisten paluumuutossa. Presidentti Mauno Koiviston juuri avatusta yksityisarkistosta löytyy muistio valtioneuvostossa pidetystä inkeriläiskeskustelusta vuodelta 1998. Siinä Koivisto kertoo, että perestroikan alettua hän tiedusteli asiaa KGB:n edustajalta Felix Karasevilta. Vastaus oli ollut myönteinen.

Koiviston motiivi näyttää olleen henkilökohtainen ja inhimillinen. Hän halusi auttaa paljon kärsinyttä Inkerin kansaa.

Mitä paluumuutto on tehnyt inkeriläisyydelle? Pietarin Inkerin liiton puheenjohtaja Wladimir Kokko sanoo, että Inkeriläisyys Neuvostoliitossa ja Virossa on sammuva ilmiö.

Käsikirjoitus ja ohjaus Maija Kaipainen

 

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä