Ulkolinja: Taistelu Malista
to 21.2.2013 klo 22.00

Ranska aloitti tammikuussa yllätyshyökkäyksen länsiafrikkalaisessa Malissa. Ranskan ilmavoimat iski Malin pohjoisosan vallanneiden islamistien asemiin ja auttoi Malin armeijaa pyrkimyksissä padota islamistien etenemisen. Ennen Ranskan ilmaiskuja Al-Qaidaa lähellä olevat islamistijoukot olivat saaneet haltuunsa jo kaksi kolmasosaa Malin pinta-alasta; yli kaksi kertaa Suomen kokoisen alueen.

Ääri-islamilaiset ryhmät ovat voimistuneet jo vuosien ajan eri puolilla Pohjois-Afrikkaa. Suurin islamistijärjestö AQMI (Maghrebin alueen al-Qaida) on rahoittanut toimintansa huumekaupalla ja länsimaalaisten sieppauksilla.

- Lunnasrahat ovat mahdollistaneet uusien taistelijoiden värväyksen. YK:n salaisen raportin mukaan islamistit ovat värvänneet aseisiin jo 2500 nuorta miestä Saharan alueella, sanoo AQMI:n toimintaa tutkinut malilainen toimittaja Serge Daniel.

Malin tapahtuman lähtivät vyörymään vuosi sitten kun itsenäisyyttä tavoittelevat tuaregikapinalliset hyökkäsivät Malin armeijan asemiin maan pohjoisosassa. Heikko armeija pakeni paikalta ja touaregien MNLA-järjestö julisti Malin pohjoisosan itsenäiseksi Azawadin valtioksi. Malin armeija syytti tappiosta maan presidenttiä Amadou Toumani Touréa jonka sotilaat syöksivät vallasta maaliskuussa.

Voimia pitkään keränneet ääri-islamilaiset joukot näkivät tilaisuutensa ja liittyivät tuaregien hyökkäykseen. Pian kaikkea valtaa Malin pohjoisosassa pitivät ääri-islamistit. AQMI julisti alueelleen sharia-lain tiukan tulkinnan. Koulut ja sairaalat suljettiin, tupakointi ja musiikin kuuntelu on kielletty ja naisten on kannettava peittävää burkaa. Painajainen oli alkanut. Malissa on odotettu sotaa ja nyt se on alkanut.

Mali oli alueellaan pitkään myönteinen esimerkki köyhästä maasta jossa oli suhteellisen vakaat olot, poliittinen vapaus ja talouskin oli nousussa turismin ansiosta. Nyt Mali on romahduksen partaalla: Islamistit ovat lyöneet maan armeijan, maata hallitsee sotilasjuntta ja matkailijat kaikonneet. Miksi Malissa kaikki meni pieleen?

Toimittaja Marko Lönnqvist
Kuvaaja Ghadi Boustani

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä