Ulkolinja: Ydinaseeton maailma? (Kalte Krieger rüsten ab - Der Kampf gegen neue Atomwaffen) 

Ydinaseiskun uhka on kasvanut viime vuosina. Samalla rauhanliike on saanut uusia ja yllättäviä kannattajia: mm. entiset amerikkalaisministerit George Shultz ja Henry Kissinger ovat nyt liittyneet ydinaseiden vastustajiin. He julkaisivat viime vuoden tammikuun Wall Street Journalissa artikkelin, joka on sittemmin saanut laajaa tukea mm. huippuluokan fyysikoilta ja poliitikoilta. 

Eräs kuuluisimpia asiaa tukeneista tiedemiehistä on 80-vuotias Richard Garwin, joka oli mukana kehittelemässä maailman ensimmäistä vetypommia ja on ollut jokaisen USA:n presidentin neuvonantajana Kennedystä lähtien. Liikkeen perimmäinen tarkoitus on luoda ydinaseeton maailma. Aluksi USA:n hallinnon pitäisi ehdottomasti luopua ydinaseiden käytöstä näyttääkseen esimerkkiä muille valtioille, kuten Iranille ja Pakistanille. 

Ulkolinjan dokumentissa pohditaan, miksi USA:an on muodostunut uusi rauhanliike, haastatellaan entistä ulkoministeri George Shultzia ja tutustutaan USA:n armeijan salaiseen tutkimuskeskukseen Los Alamosissa, jossa kehitettiin maailman ensimmäisen ydinase. 

Tuotanto: WDR, Saksa / 2008. 

Dokumentti on katsottavana myös YLE Areenassa 30 vrk ajan. yle.fi/areena

Lähetä linkki

Esitysaika

TV1 torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Katso myös

YLE Areena

 

 

 

Ulkolinja Twitterissä



Muualla Yle.fi:ssä