Linkkejä muualle

 

 

  

 

Mikä on Voimala?

Voimala on ajankohtainen elämäntapojen ohjelma, jonka aiheet löytyvät moraalista, kulttuurista, hengestä ja lihasta. 

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa tekivät TV1:lle kultturiohjelma Kaken pesulaa viisi vuotta, vuosina 1997-2001. Kaken pesula sai  valtion tiedonjulkistamispalkinnon  ja kulttuuriohjelmien Telviksen vuonna 2000.  Mattila ja Rauhamaa kehittivät sunnuntain pesulakeskustelujen tilalle vuonna 2003 uuden ajankohtaisen kohtaamispaikan, Voimalan.

Voimala on kulttuurin ja elämäntapojen erikoisohjelma, joka on voittanut mm. vuonna 2004 asiaohjelmien ensimmäisen palkinnon Media ja Message-kilpailussa.

Voimalassa on keskusteltu mm. huippuyliopistosta, naisten juomisesta, Jumalan olemuksesta, kulttuuriviennistä, julkisuuden kiroista, valokuvataiteen Suomi-kuvasta, jalkapallon merkityksestä ja meditaation voimasta.

Kun katsoo maantai-iltaisin Voimalan, niin tietää mistä työpaikan kahvipöydässä tiistaina väitellään.

Lähetä linkki

YLE Areena



Muualla Yle.fi:ssä