Elokuva/Fiktio

Takaisin

Runsauden maa (K11)

(Land of Plenty, USA/Saksa 2004, 123')

Perjantaina 27.11.2009 klo 22.00

Kino Teema esittää saksalaisen elokuvaohjaajan Wim Wendersin elokuvien sarjan.

Runsauden maa / YLE

Wim Wendersin 40 päivässä kuvattu elokuva Runsauden maa on suorasukainen kannanotto olosuhteisiin ja tunnelmiin terrori-iskujen jälkeisessä Amerikassa. Vainoharhaisuus ja terroristipelko rehottavat.

Tel Avivista kotiinsa Yhdysvaltoihin palannut parikymppinen Lana hakee töihin kristilliselle lähetysasemalla. Hän alkaa samalla etsiä ainoata jäljellä olevaa sukulaistaan, setäänsä Paulia, joka taas ei ole erityisen innostunut tutustumaan sukulaistyttöönsä. Molempia yhdistää kuitenkin ulkopuolisuus ja yksinäisyys.

Paul on Vietnam-veteraani, joka näkee jatkuvasti ympärillään salaliittoteorioita. Hän partioi katuja turvakameroin varustetulla pakettiautolla ja suhtautuu jokaiseen arabiin epäluuloisesti. Lana taas on nuorempana kiertänyt maailmaa lähetystyötä tekevän äitinsä kanssa ja on siten omaksunut liberaalin maailmankatsomuksen. Siinä missä Paul edustaa ennakkoluuloisuutta, Lana taas on täynnä hyvyyttä ja positiivisuutta.

Runsauden maa / YLE

Näyttelijöinä nähdään Michelle Williams (mm. Dawson Creek, Brokeback Mountain, Mammutti) ja John Diehl (mm. Tähtiportti, Miami Vice, Shield).

Takaisin

Wim Wenders / YLE

Lisää tietoa ohjaajasta ja hänen töistään Wim Wendersin virallisilta kotisivuilta (englanniksi)

Wendersin elokuvat Kino Teemalla:

> 10.10. Teemalauantai: Wim Wendersin matka maineeseen ja Paris, Texas

> 16.10. Alice kaupungeissa

> 23.10. Ajan mittaan (K11)

> 30.10. Amerikkalainen ystävä (K15)

> 6.11. Berliinin taivaan alla

> 13.11. Asioiden tila (K11)

> 20.11. Tokyo-Ga

> 27.11. Runsauden maa (K11)