Teemalauantai

Takaisin

4.10. Teemalauantai: Jörn Donner

Lauantaina 4.10.2008 klo 21.00

YLE Kuvapalvelu/Mustaa valkoisella
Tämänkertainen Teemalauantai on omistettu 75-vuotiaalle Jörn Donnerille. Illan aloittaa Donnerin haastattelu, ja loppuillasta nähdään Donnerin ohjaama elokuva Mustaa valkoisella vuodelta 1968.

Ammatti: Suomalainen elokuvaohjaaja

YLE Teemalla nähtävässä dokumentissa elokuvamies Jörn Donner kertoo värikkääseen tapaansa mm. uransa alkuvaiheista, omista elokuvistaan, suhteestaan mentoriinsa Ingmar Bergmaniin. Hän myös ottaa kärkkäästi kantaa erilaisiin elokuvan tekemisen puoliin.

Tähänastisen uransa aikana niin ohjaajana, näyttelijänä, leikkaajana kuin tuottajanakin toiminut Donner on ohjannut 14 pitkää elokuvaa, joiden lisäksi hän on tehnyt joukon tv-elokuvia ja ?dokumentteja. Hänen tuottamiensa elokuvien lukumäärä nousee yli kuudenkymmenen.

Suomalaisen kulttuurin ja elokuvan monitoimimies Jörn Donner aloitti elokuvallisen uransa 21-vuotiaana, jolloin hän ohjasi lyhytelokuvan Aamua kaupungissa. Ensimmäinen pitkä elokuva En söndag i september valmistui yhdeksän vuotta myöhemmin Ruotsissa, jossa Donner toimi Dagens Nyheterin elokuvakriitikkona.

Donner on pitkän uransa aikana ehtinyt toimia myös elokuvallisena virkamiehenä. Hän on johtanut niin Ruotsin filmi-insituuttia kuin Suomen elokuvasäätiötä, lisäksi hän on ollut perustamassa mm. Suomen elokuva-arkistoa ja toiminut lukuisissa elokuvallisissa luottamustoimissa.

Haastattelijana dokumentissa on elokuvaohjaaja Taru Mäkelä.

Mustaa valkoisella
(Svart på vitt) 1968

Jörn Donnerin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on vuodelta 1968. Jääkaappikauppias Juha Holmin kulissit näyttävät olevan kunnossa, sillä perhe on valittu aikakausilehdessä malliperheeksi kaksine lapsineen, autoineen ja kodinkoneineen. Kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan ja päähenkilö alkaa etsiä lohdutusta muualta.

Jussi-palkinnot elokuvasta pokkasivat Jörn Donner ohjauksesta, Liisamaija Laaksonen naispääosasta ja Esko Nevalainen kuvauksesta. Elokuva palkittiin myös valtion elokuvapalkinnolla.

Pääosissa Jörn Donner, Kirstiina Halkola, Liisamaija Laaksonen ja Jukka Virtanen.

Klo 21.00 Ammatti: Suomalainen elokuvaohjaaja

Klo 21.50 Mustaa valkoisella

Takaisin

Teemalauantait ovat ajatuksella koottuja kokonaisuuksia. Yleensä ilta koostuu dokumentista ja sen teemaa syventävästä elokuvasta. Dokumentit ja elokuvat muodosta-
vat yhdessä paketin, joka on enem-
män kuin osiensa summa.

Jörn Donnerin Carte blanche Kino Klassikossa:
Viettelysten ilta



Aran-saarten mies



Varastettu kuolema



Muukalaisia junassa (K11)



Tuhkaa ja timantteja



Tarkoin vartioidut junat



Kunnian polut



YLE Kuvapalvelu/Mustaa valkoisella
Jörn Donner TV-arkistossa:

TV-arkiston Jörn Donner -ilta 1/2

TV-arkiston Jörn Donner -ilta 2/2