Akuutin Arkisto
2.11.2004
Lääketieteen historia, osa 1: parantamisen ja lääkityksen historiaa
"Usko jumaliin tai pyhimyksiin parantaa yhden, usko pieniin pillereihin toisen, hypnoottinen suggestio kolmannen, usko tavalliseen pieneen lääkäriin neljännen."
Sairaudet ovat kaikkina aikoina olleet yksi ihmisen turvallisuuden suurimpia uhkia ja niiden parantamiseen on käytetty lääkkeitä. Lääkkeiden valinta perustui käytännössä saatuihin kokemuksiin mutta hyvin kauan lääkkeiden määrääminen perustui myös uskonvaraisiin pohdiskeluihin.
Sairauskäsitys muuttuu
Primitiivisissä kulttuureissa sairaudet tulkittiin jumalien, henkiolentojen tai maagisten syiden aiheuttamiksi. Koska sairauksien uskottiin aiheutuvan yliluonnollisista voimista, oli luonnollista, että lääketiede kytkeytyi läheisesti uskontoon ja ensimmäiset "lääkärit" olivat pappeja.
Sairauskäsityksessä tapahtui merkittävä muutos Antiikin Kreikassa. Siellä kehittyneessä lääketieteessä sairauksia alettiin pitää luonnollisten syiden aiheuttamina ja sairauksien hoitoon etsittiin luonnollisiin ilmiöihin perustuvia keinoja.
Luonnollisuuden tavoittelustaan huolimatta hoitokeinot esimerkiksi keskiajalla olivat osittain luonnottomia ja virheellisiäkin.
"Näin parannut, jos Jumala suo"
Keskiajalla mm. uskottiin, että tiettyyn tautiin sopiva lääke voitiin löytää esimerkiksi kasvin muodon ja sairaan elimen ulkonäön samankaltaisuuden perusteella. Tuohon aikaan katsottiin myös, että lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä, jos esim. taivaankappaleet kieltäytyivät ottamasta hoitoa suojaansa.
– Keskiaikaisissa lääkemääräyksissä todettiin ensin, että nyt seuraa resepti tätä ja tätä sairautta varten, sitten sanottiin, mitä ainesosia tuli ottaa, miten ne sekoitettiin, milloin lääke mahdollisesti nautittiin ja loppuun usein laitettiin sellainen loppukaneetti, että "näin parannut"ja sitten usein vielä, että "jos jumala suo", kuvailee akatemiatutkija Juhani Norri Tampereen yliopistosta.
Lääkkeitä kasvi- ja eläinkunnasta
Keskiajalla ja vielä pitkälle uuteen aikaan lääkärin lääkevaraston arvokkaimpia aineksia olivat kyykäärmeen liha, sammakon siemenneste ja jauhettu muumio.
– Hyvin pitkälti turvauduttiin kasvikuntaan eli käytettiin lähestulkoon kaikkia kasveja, mitä pihalta saatettiin löytää. Samaten tuotiin ulkomailta eksoottisia kasveja ja mausteita. Sitten erityyppisiä mineraaleja käytettiin myös paljon.
Eläinkunta on myöskin hyvin voimakkaasti edustettuna keskiaikaisissa resepteissä. Eläinten lihaa käytettiin niin, että se pilkottiin ja siihen lisättiin jotain nestettä ja tätä sekoitusta alettiin sitten tislata.
– Keskiaikaisissa resepteissä mainitaan hyvinkin paljon erilaisia eläimiä: linnuista esim. haikara, harakka ja varis, sitten ihan tavallisia kotieläimiä. Myös eläinten verta tislattiin ja käytettiin lääkkeenä.
Lääkkeissä haitallisiakin aineita
Vanhalla ja keskiajalla oli olemassa vain harvoja tiettyyn tautiin tai sen aiheuttajaan vaikuttavia lääkkeitä. Lisäksi käytetyissä lääkkeissä oli useita vaikutukseltaan tuntemattomia ja haitallisiakin aineita. Kaikkien lääkkeiden antamisen yleisenä vaikeutena oli, että niissä vaikuttavien aineiden pitoisuus ja samalla teho vaihteli runsaasti rohdosten keräämisestä ja säilyttämisestä sekä lääkkeen valmistamisesta riippuen.
– Keskiaikaisista resepteistä löytyy hyvin paljon sellaisia kasveja, joita nykyään pidettäisiin suorastaan myrkyllisinä, ja usein resepteissä myöskin varoitetaan, että tätä ei pidä ottaa liikaa.
– Yksi tällainen esimerkki on eräässä reseptissä mainittu hullukaali, jota nykyään pidetään hyvinkin myrkyllisenä kasvina. Hullukaalin siemeniä käytettiin keskiajalla niin, että niitä kuumennettiin esim. kuumennetun tiiliskiven päällä ja sitten siemenistä nouseva höyry johdettiin jotain putkea myöten hampaaseen, jos hammasta särki ja sen katsottiin turruttavan hammasta ja auttavan siihen särkyyn.
– Siinä reseptissä mainitaan, että tätä höyryä ei missään nimessä pidä vetää henkeen ja siitähän seuraukset saattaisivatkin olla aika lailla pahat.
Keskiaikainen hoito saattoi tappaa
Keskiajalla lääketiede perustui elimistön neljään
perusnesteeseen: vereen, sappeen, limaan ja mustaan sappeen. Koska
sairaudet nähtiin häiriönä näiden neljän
nesteen suhteessa, lääkkeillä ja muilla rohdoilla
pyrittiin palauttamaan elimistön sisäinen tasapaino. Tämän
vuoksi ruokavalio, hengitys, hikoilu, ulostaminen ja virtsaaminennäyttelivät
hoidoissa tärkeää osaa.
Kuuluisa esimerkki tästä on Englannin kuninkaan Kaarle
II:n kuolinvuoteellaan vuonna 1685 saama hoito.
Kuninkaan oikeasta käsivarresta laskettiin pauna verta ja vasemmasta olkapäästä puoli paunaa. Tätä seurasi oksennuslääke, kaksi ulostuslääkettä ja viidestätoista aineosasta koostunut peräruiske. Hänen päänsä ajeltiin ja siihen nostatettiin rakko; sen jälkeen kuninkaalle annettiin aivastuspulveria, lisää oksennuslääkettä, häneltä iskettiin suonta ja hänelle annettiin rauhoittavia lääkkeitä. Hänen jalkaansa pantiin laastari, joka sisälsi pikeä ja kyyhkysen lantaa. Hänelle juotettiin kymmentä kasvisuutetta sisältävä seos. Lopulta kuningas nautti 40 tippaa kuolleen kallosta puristettua nestettä ja hänelle kokeiltiin petsoaaria. Lääkäreiden sankarillisista ponnisteluista huolimatta kuningas kuitenkin valitettavasti kuoli.
Uskotavalliseen pieneen lääkäriin...
Keskiajalla käytetyt hoidot vahvistivat uskoa lääkärin taitoihin jo sen takia, että monissa sairauksissa on paranemiseen liittyviä vaiheita, joissa elimistön eritteillä näyttää olevan keskeinen sija. Esimerkiksi keuhkokuumeen alkaessa parantua potilas hikoilee voimakkaasti. Lääkäri, joka lääkkeillään sai saman aikaan, näytti toimivan luonnon esimerkin mukaisesti. Usko lääkärin asiantuntemukseen vahvistui.
Kuinka on ylipäätään mahdollista, että lääkärikunta on pysynyt hengissä, vaikka sillä ei ennen 1800-lukua ole ollut juuri mitään tarjottavanaan?
– Tässä täytyy muistaa se, että kukin aikakausi on oma aikakautensa, ja silloin keskiajalla varmasti tavalliset ihmiset luottivat koulutettujen lääkäreiden sanaan aivan samalla tavalla kuin monet meistä nykyäänkin. Ja uskoisin, että silloinkin, niin kuin nykyään, lääkärit aivan aidosti pystyivät myös auttamaan potilaita monissa tapauksissa.
Epäilemättä tärkein lääkärikunnan olemassaolon turvannut tekijä on ollut sairauden aiheuttama pelko: epävarmaankin apuun on kannattanut turvautua sairauden muodostaman uhan edessä.
...Parantaa meitäkin
Tämän päivän näkökulmasta keskiaikainen lääketiede saattaa tuntua epäilyttävältä ja hoidot jopa vaarallisilta, mutta varmasti sen ajan lääkärit vilpittömästi yrittivät parantaa potilaansa parhaan kykynsä mukaan ja sen ajan potilaat uskoivat lääkärin asiantuntemukseen. Sen aikaisten lääkkeiden selvästi havaittavat vaikutukset tuntuivat potilaankin näkökulmasta oikeuttavan niiden valinnan ja käytön.
Nykyään potilaan on tunnustettava lääkärin asiantuntijan asema ja luotettava hänen hoidon valintaansa, vaikka siitä ei välttämättä olekaan mitään välittömästi näkyviä seurauksia. Lääkäri ja potilas eivät enää jaa yhteistä "lääketieteellistä maailmakuvaa" kuten keskiajalla, koska sen ymmärtäminen ja hallitseminen edellyttää erityisopintoja, joihin maallikoilla ei ole mahdollisuuksia. Hoitokaan ei enää samalla tavoin vahvista uskoa yhteiseen sairauskäsitykseen kuin humoraalipatologian vallitessa eivätkä lääkkeiden vaikutukset ole enää yhtä "näkyviä" ja kouriintuntuvia kuin aikaisemmin.
Asiantuntija: JUHANI NORRI, akatemiatutkija, Tampereen yliopisto
Toimittaja: TIIA VÄRE