Akuutin Arkisto
1.11.2005
Kun tiet äkkiarvaamatta eroavat
– Se tuli sellaisessa tilanteessa, ettei meillä ollut sillä hetkellä, eikä oikein pitkään aikaankaan ollut ollu mitään suurempia ristiriitoja. Hän vaan yhtäkkiä yhtenä iltana tokaisi, että hän haluaisi lähteä elämään omaa elämää, että jospa muutettaisiin erilleen. Mä varmasti jäin kyllä ihan suu auki, enkä osannut sanoa kuin, jos sä sitä mieltä oot, niin kyllä sun sitten täytyy omaa elämää lähteä elämään.
Jos avioero tulee yllättäen kohdalle monen kymmenen avioliittovuoden jälkeen, miten elämän osaa aloittaa yhtäkkiä yksin? Turkulainen Marja koki asian omakohtaisesti muutama vuosi sitten.
– Mun tarina mieheni kanssa alkoi, kun olin 15-vuotias. Hän oli mua lähes kuusi vuotta vanhempi eli jo aikuisuuden kynnyksellä, kun omasta itsestäni sanoisin, että en ollut vielä aikuinen. Olin 16-vuotias, kun mentiin kihloihin, ja juuri täyttänyt 17 vuotta, kun solmittiin avioliitto. Sitten meille syntyi tytär.
– Meidän arki oli ihan semmoista tavallista nuorten ihmisten elämää. Tehtiin töitä ja opiskeltiin ja säästettiin omaa kotia varten. Mä olin kaksi päivää yli 22-vuotias, kun muutettiin ensimmäiseen omaan asuntoon. Ei meillä ollut mitään ihmeellisiä suuria tragedioita, vaan meillä meni mun mielestä oikein kivasti. Meidän tiimi toimi hyvin, sanottaisiko näin.
– Vuosien saatossa me molemmat kasvettiin aikuisiksi ja jossain vaiheessa rupesi tuntumaan siltä, että me ei enää ajatellakaan asioista samalla tavalla. Ja ehkä joskus silloin mainittiinkin, että kannattaako meidän jatkaa yhdessä. Mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että on niin paljon yhteistä ja niin paljon hyvää, ettei ole mitään syytä lähteä rikkomaan sitä.
Joka kolmannen liiton kohtalo
Keskimäärin avioliitto kestää Helsingin seudulla seitsemän vuotta ja muualla Suomessa 11 vuotta. Tilastojen mukaan joka kolmas suomalainen avioliitto päättyy eroon. Ikääntyvien avioerot ovat kuitenkin selkeässä vähemmistössä nuorempien eroihin verrattuna.
– Tiedetään, että ero on erittäin suuri stressitekijä kenelle tahansa, mutta ikääntyneelle ihmiselle se on ehkä vielä suurempi stressi kuin nuoremmalle, koska siinä menee niin monta asiaa kerralla uusiin puihin, toteaa Eläkeliiton Erosta eheäksi -projektin projektisihteeri Kerttu-Maria Ikonen.
– Kun on totuttu ajattelemaan, että jos se liitto kestää 20, 30 tai 40 vuotta, niin sitten se kestää loppuun asti. Ja kun näin ei käykään, pettymys on sitä suurempi. Eli se, kuinka rankkana eroprosessi koetaan, on suoraan verrannollinen liiton pituuteen, jatkaa Ikonen.
Avioero koskettaa aina useampaa sukupolvea, mutta ikääntyneiden eroissa seuraukset erityisesti korostuvat.
– Pienet lapset saattavat ottaa aika raskaasti, että mummo ja ukki eroavat, että mummola ja ukkila siirtyvät eri paikkoihin. Monet kurssilaisemme ovat kertoneet, että heidän omat lapsensa hyväksyvät eron, mutta lapsenlapset oireilevat isovanhempiensa erosta.
– Iästä riippumatta avioeroilla on kuitenkin aina ylisukupolvisia vaikutuksia, ja ne asiat kulminoituvat suku- ja perhejuhlissa sekä juhlapyhinä. Häpeän tunne ja katkeruus aktivoituvat sellaisissa tilanteissa. Mietitään, mikä olisikaan voinut mennä toisin, mainitsee Ikonen.
– Se oli syksyllä, joskus lokakuussa, kun mies sanoi haluavansa lähteä. Mä sanoin, että ei kai nyt ihan heti tarvitse, että jos eletään tuohon kevääseen asti, joulut sun muut yhdessä. Sitten kun se kevät tuli, niin hän sanoi, että nyt asunto myyntiin, koska hänen pitää päästä elämään omaa elämää. Mutta mä olen jälkeenpäin kelannut asioita, että ilmeisesti siinä vaiheessa oli astunut kuvaan tämä - ei vieras - vaan tuttu nainen.
– Kun me muutettiin erilleen, niin siinä oli niin paljon käytännön järjestelyjä ja kaikenlaista, että lopputalvi meni siinä kohinassa. Mutta sitten täytyy sanoa, että se oli kyllä niin kuin mut ois tyrmätty, kun mies ihan puolihuolimattomasti puhelimessa mainitsi, kenen kanssa hänellä on suhde. Se tuntui sellaiselta, että 40 vuotta elämästä oli heitetty roskakoriin noin vaan yhdellä puhelulla. Merkkejä toki oli ollut, että heillä saattaisi olla jotain yhteistä, mutta mä olin sulkenut sen pois täysin absurdina ajatuksena.
– Se tuntui pahalta, koska siinä oli kaksi sellaista ihmistä, joihin mä olin luottanut mun elämässäni eniten ja he olivat yhdessä pettäneet mut. Jos tää kolmas osapuoli olisi ollut täysin vieras ihminen, niin totta kai sekin olisi ollut paha, koska se pettäminen oli alkanut jo ennen meidän avioliiton päättymistä. Mutta se, että se oli ystävä - ei siihen löydy sanoja, miltä se tuntuu. Todennäköisesti ihmisen pitäisi kokea se itse, ennen kuin pystyisi vähänkään ajattelemaan, miltä se voi tuntua.
Voimia vertaistuesta
Erokursseja järjestävät muun muassa seurakunnat, perheneuvolat sekä yksityiset järjestöt. Eläkeliitto auttaa Erosta eheäksi -hankkeen avulla yli 50-vuotiaita eron kohdanneita ihmisiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseensa.
– Eheytymistavoite on voimakkaasti esillä, ja suurin osa kurssilla käyneistä on kertonutkin, että kurssi auttoi siinä eheytymisen tiellä. Sehän on pitkä tie, eikä se tosiaankaan tapahdu yhden viikon aikana, mutta kurssi voi olla hyvä tällainen alkupiste ja ponnahduslauta siihen uuteen elämänvaiheeseen.
– Ja paras avunlähde toiselle eronneelle on aina toinen eronnut. Eroaminen on sellainen prosessi, että sen ymmärtää kuitenkin parhaiten toinen sen kokenut, muistuttaa Eläkeliiton projektisihteeri Kerttu-Maria Ikonen.
– Kesä meni niin, etten mä siitä kesästä paljoa muista. Mutta mulla on vissiin joku sellainen myötäsyntyinen juttu, että kun mut tyrmätään, niin mä pienen aikaa räpiköin ja sitten mä nousen jaloilleni. Syksyllä tuli sitten tämä Eläkeliiton projekti. Siellä kurssilla oli 16 naista, ja me puitiin viisi päivää näitä asioita ja voisi ajatella, että se olisi ollut hirveän raskasta ja rankkaa, mutta kyllä siellä sellainen musta huumori lensi. Ja kun mä lähdin sieltä kotiin, niin mulla oli tosi hyvä olla. Olin tavannut muita ihmisiä, jotka oli kokenut hyvinkin pitkälle samanlaista, ja kun me toinen toisiamme tuettiin siinä, niin se oli hurjan helpottava tunne.
– Se on niin, että jokaisella on se oma tie kuljettavanaan. Mullakin kesti varmaan puolitoista vuotta ennen kuin opin taas nauramaan. Mikään ei vaan naurattanut tai ollut hauskaa, mutta nyt mä osaan taas nauraakin. Tuntuu tylsältä lauseelta sanoa, että aika parantaa, mutta jos se ei paranna, niin ainakin oppii tulemaan paremmin toimeen itsensä ja elämän kanssa, kun aikaa kuluu.
Asiantuntija: KERTTU-MARIA IKONEN, projektisihteeri, Erosta eheäksi -projekti, Eläkeliitto
Toimittaja: TITTA LAHTINEN