Akuutin Arkisto
8.2.2005
Pyhäjoen jokikartanossa vanhusten lääkemäärät eivät kasva!
Vanhustemme lääkemäärät kasvavat hurjaa
vauhtia – paitsi Pyhäjoen Jokikartanon palvelukeskuksessa,
jossa jokaisen tulijan lääkkeet käydään
kriittisesti läpi.
Pyhäjoella on saatu petipotilaat kävelemään,
kun varsinkin keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä
on vähennetty.
– Meille tuli mies, jolla oli 25 eri lääkettä. Hän oli hyvin ahdistunut ja välillä aggressiivinen. Tuntui, ettei hän saa tarpeeksi henkeä. Hän vapisi kovasti, mutta vaati vain lisää lääkettä. Laitoimme lääkelistan sähköpostilla Kuopion lääkeinformaatiokeskukseen ja sen ohjeiden mukaan vähensimme lääkkeet noin puoleen. Kolmessa viikossa mies oli toipunut niin, että ajeli jo polkupyörällä. Sitä ennen hän oli ollut petipotilas.
Vastaava sairaanhoitaja Pirkko Lintunen on ehtinyt viime vuosina nähdä useammankin "ihmeparantumisen" sen jälkeen, kun Pyhäjoen Jokikartanon vanhusten palvelukeskuksen hoitohenkilökunta lähti hakemaan tietoa lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutuksista ja ryhtyi yhdessä lääkärinsä kanssa tutkimaan kriittisesti hoitoon tulevien vanhusten pitkiä lääkeluetteloita.
– Nyt kun muistelen tapauksia vuosien takaa, niin lukemattomat kerrat on ollut sellaisia tapauksia, joissa onkin ollut lääkkeiden yhteisvaikutuksesta kyse, kun vanhus on ollut sekava, ahdistunut, aggressiivinen, ruokahaluton. Ei tarvitse olla kuin kahta yhteen sopimatonta lääkettä. Joskus voi olla, että lääkkeellä ei ole kuin sivuvaikutuksia, jos esimerkiksi maksasta puuttuu entsyymi, joka hajottaa lääkettä, Lintunen kertoo.
Hankala epilepsialääke
Suurimmat hyödyt Jokikartanossakin on saatu, kun keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, varsinkin psyykelääkkeitä, on vähennetty. Näitä ovat masennuslääkkeet, rauhoittavat, unilääkkeet sekä psykoosilääkkeet neuroleptit, joita Suomessa määrätään ennätysmääriä sekaville vanhuksille.
Erityisesti Jokikartanon väki on oppinut varomaan epilepsialääkkeitä, joiden käyttö on lisääntynyt rajusti viime vuosina, kun niitä on määrätty myös särkyihin. Tyypillinen käyttötilanne vanhuksella on aivohalvauksen jälkihoito.
Epilepsialääke salpaa hermoimpulssia. Aivohalvauksen hoidossa tavoitellaan sitä, että vanhus ei saisi aivojen "epäjärjestyksen" vuoksi epileptistä kohtausta eli aivosähköpurkausta. Valitettavasti hermoimpulssin salpautuminen vaikuttaa myös "myönteiseen" impulssin siirtoon eli saattaa salvata myös kävelemisen taitoa ja tahtoa.
Akuutin jutussa esiintynyt Saara oli juuri tällainen tapaus. Aivohalvauksen hoitoon annettu epilepsialääke vei Saaran elämän- ja liikkumisen halun. Saaraan ei saatu mitään kontaktia, hän oli itkuinen ja apaattinen vuodepotilas.
Epilepsialääkkeen ja eräiden muidenkin lääkkeiden purkaminen palautti Saaran taas elävien kirjoihin. Tänä päivänä hän on elämästään nauttiva kuusikymppinen, jolla on aivohalvauksen jälkitilana afasia. Muutos tapahtui lääkkeen purkamisen jälkeen.
Varovaisia liikkeitä
Epilepsialääkkeen purkamisessa on oltava varovainen. Liian nopea vähentäminen saattaa laukausta kohtauksen, koska aivot ovat jo tottuneet lääkkeeseen. Tällöin on hankala tietää, tuliko kohtaus lääkkeen vähentämisen aiheuttamasta muutoksesta vai lääkkeen puutteesta.
Jokikartanossa sanotaankin, että lääkkeen vähentäminen on liukkaan kelin ajoa, jossa on varottava äkkiliikkeitä.
Pirkko Lintunen kehottaa vanhuksia hoitavia varomaan myös ns. serotoniinisyndroomaa, jonka riski mm. yleistyneen masennuslääkityksen johdosta on kasvanut huomattavasti. Tässä tapauksessa vanhuksen aivojen vapaan serotoniinin määrät kasvavat huomattavasti, jolloin vaarana on kiihtymys, sekavuus, verenpaineen vaihtelut, kuume ja kouristelut. Masennuslääkkeiden lisäksi serotoniinin määriä nostaa mm. yleinen kipulääke Tramadol, parkinsonlääke Levodopa, tietyt epilepsialääkkeet jne.
– Ottakaa selvää ja kouluttakaa itseänne ja tehkää yhteistyötä lääkärinne kanssa. Ei lääkkeiden yhteisvaikutusten oppiminen ole niin vaikeaa kuin aluksi luulisi!, evästää Pirkko Lintunen muita.
Jokikartanossa "lääkevallankumous" on motivoinut koko henkilökuntaa, koska kuntoutus tehoaa nyt paremmin ja vanhukset ovat kauttaaltaan parempikuntoisia ja elämänmyönteisimpiä.
"Miksen mä tota aikaisemmin tajunnut!"
– Joskus mä ajattelen, että oonko mä tehnyt jotain väärin, kun en tajunnut tai uskaltanut tota aikaisemmin tehdä. Toki sitä tuntee iloa onnistumisesta, kun esimerkiksi ihminen pääsee kotiinsa, sanoo Jokikartanon vanhuksien luona vieraileva terveyskeskuslääkäri Urpo Hyödynmaa.
Hyödynmaa on harvinainen lääkäri. Hän ei uskonut tietävänsä kaikkea tarvittavaa lääkkeistä ja niiden haittavaikutuksista, vaan uskaltautui hoitajiensa mukana kriittisille lääkekursseille.
– Kun vanhukset tulevat huostaamme tänne, näitä asioita on hyvä porukalla kyseenalaistaa: tarvitaanko jotakin lääkitystä lopun ikää. Joskus tarvitaan: esimerkiksi Alzheimerin lääkkeeseen ei ole syytä koskea, jos se kerran on aloitettu. Joskus vanhus menee masennuslääkkeen purkamisen jälkeen niin itkuiseksi, että lääke on syytä palauttaa.
Vahvat lääkitykset käynnistyvät usein lyhyellä sairaalareissulla, jolla on saatava tulosta äkkiä: verenpaineet normaalialueelle ja kouristukset pois. Kun vanhus palaa ja rauhoittuu hoitopaikkaansa, lääkkeiden haitat tulevat vasta vähitellen näkyviin: verenpaineet menevät liian alas ja pystyssäpysyminen tuottaa jo vaikeuksia, vahvat antibioottikuurit vievät huonoon kuntoon ja altistavat resistenssiongelmille jne.
– Ei säätäkään voi kovin pitkälle ennustaa. Pitäisi olla taitoa seurata ja muuttaa tarpeen mukaan. Kannattaa käyttää omia ja hoitohenkilökunnan hoksottimia sen seuraamiseen, mitä muutos vaikuttaa. Kyllä virheitäkin saa tehdä, kun tietää, mitä tekee, sillä se tulee aika lailla kokemuksen kautta se tieto. Kyllä siinä saa aikansa kierrellä ja kattella vanhuksia, että alkaa nähdä niitä lainalaisuuksia.
Asiantuntijat:
PIRKKO LINTUNEN, vastaava sairaanhoitaja, Pyhäjoen Jokikartanon palvelukeskus
URPO HYÖDYNMAA, terveyskeskuslääkäri, Pyhäjoki
Toimittaja: JAAKKO LUOMA