Akuutin Arkisto
29.3.2005
Kätkytkuolema on yhä mysteeri
– Sellainen muisto on jäänyt Saarasta, että hän rapsutteli minun hiuksia yöllä, kun hän nukkui meidän välissä. Se jäi Saaran viimeisestäkin yöstä mieleen, muistelee Tapani Koskinen kyyneleet silmissä.
– Saara oli silloin seitsemän ja puolen kuukauden ikäinen. Olin Tapanin vanhemmilla illansuussa, ja Saara oli vaunuissa iltapäiväunilla. Sieltä vaunuista minä hänet löysin - kuolleena, kertoo Terhi Koskinen.
Kätkytkuolema on edelleen mysteeri. Terveenä pidetty pikkuvauva kuolee äkkiä ja odottamatta, eikä siihen löydetä syytä tarkoissakaan tutkimuksissa. Vaikka kätkytkuolema on harvinainen, se mietityttää useita.
Nukuta lasta selällään
Ennen kuin Saaran kuolinsyy varmistui kätkytkuolemaksi, Terhi pelkäsi, että Saara oli tukehtunut.
– Saara oli jo sen verran iso, että hän ryömi lattialla ja laittoi kaiken suuhun, mitä lattialla oli. Minulla oli syyllisyys ennen kuin sain tietää, että mitään syytä kuolemaan ei ole löytynyt.
Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistyksen, Käpy ry:n toiminnanjohtajan Maarit Kivikon mukaan ensimmäisenä monelle vanhemmalle tulee mieleen juuri tukehtuminen.
– Se on kuitenkin selvitettävissä, mikä on tukehtuminen ja mikä ei ole. Paljon keskustelua on aiheuttanut myös nukkuma-asento, ja yleismaailmallisesti suositellaan lasta nukutettavaksi selällään.
Koskiset kertovat, että Saaraa nukutettiin selällään tai kyljellään, ihan ohjeiden mukaisesti.
– Mutta Saara oli jo niin vanha vauva, että hän osasi jo itse kääntyä vatsalleen. Ja vatsa-asennosta minä hänet löysin sieltä vaunuista.
Syynä geenivirhe?
Kätkytkuolema on Suomessa yleisin imeväisikäisten yksittäinen kuolinsyy. Niitä tapahtuu alle 20 vuodessa. Riski-ikä on kahdesta neljään kuukauteen. Nykylääketiede selvittää edelleen kätkytkuoleman syytä.
– Viimeinen tieto on, että aivorungon ja pikku aivojen alueella on vaurioita, jotka vähentävät lapsen hapensaantia ja happivaje vähitellen lisääntyy ja aiheuttaa kuoleman. Nykyään tutkitaan myös sitä, että olisiko kyseessä mahdollisesti geenivirhe, toteaa Kivikko.
Tärkein tuki oli keskinäinen parisuhde
Tapani Koskisen mukaan kätkytkuolemalapsen vanhemmille ei jää sijaa itsesyytöksille.
– Ihminen on siinä aika mestari, että sitä oikein hakee, että mitä on tehnyt väärin tuollaisessa kriisissä. Koska sille ei ole syytä, niin ei pysty ajattelemaan, että jotain olisi voinut tehdä toisin.
Koskiset kertovat, että suuren surun keskellä tärkein tuki oli heidän keskinäinen suhteensa.
– Se toimi ennen sitä kriisiä, mutta onneksi se toimi myös kriisissä. Olemme pystyneet keskenämme keskustelemaan ja tukemaan toinen toisiamme. Toisella on ollut vähän parempi hetki, kun toisella on huonompi ja päinvastoin.
He saivat tukea suruunsa myös molempien vanhemmilta ja ystäviltä. He kävivät myös vertaistukiryhmässä Käpy ry:ssä.
– Vertaistukiryhmässä kaikki ainakin ymmärtävät, vaikka jokainen käsittelee surua eri tavoin. Siellä saa purkaa omaan pahaa oloaan.
Puolen vuoden kuluttua Saaran kuolemasta Koskisen perhe alkoi odottaa uutta vauvaa.
– Aika pian se oli meille selvää, että Aino tarvitsee eläviäkin sisaruksia ja haluamme vauvan. Kaisa syntyi vuosi ja neljä kuukautta Saaran kuoleman jälkeen ja nyt Kaisa täyttää kolme vuotta, Terhi hymyilee ja nostaa Kaisan syliinsä.
Lisätietoja:
Käpy ry: http://www.kapy.fi
Asiantuntija: MAARIT KIVIKKO, toiminnanjohtaja, Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistys ry, Tampere
Toimittaja: HELENA COLLIN