Akuutin arkisto
5.12.2006
Sporttiskerho - liikuntaa vammaisen lapsen ehdoilla
Sporttis-kerhoissa kokeillaan, mitä tavallisista liikuntalajeista saadaan irti vammaisen lapsen ehdoilla. Liikuntakerhoissa näkö- ja monivammaiset nuoret saavat hikeä pintaan, mikä koululiikunnassa ei välttämättä aina toteudu.
Kerhon kautta saadaan liikunnasta ilo ja harrastus koko perheelle. Sporttis-kerhoja toimii Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Pääsimme kurkistamaan Turun Sporttis-kerhon yleisurheiluiltaan, jossa kokeiltiin korkeus ja jopa seiväshyppyä seitsenvuotiaiden sokeiden tyyliin.
Omille jaloille
Sporttiskerhossa on tärkeä ilta sähköpyörätuolia käyttävälle Nikolle, nyt kokeillaan uutta apuvälinettä liikkumiseen. Nikon ylle puetaan vahvasta kankaasta valmistetut "housut", jotka kiinnitetään tukevilla remmeillä avustajan olkapäihin. Niko pääsee seisaalleen avustajansa eteen ja siis omille jaloilleen kävelemään. Apuväline toimii jo ensi kokeilussa hyvin, vaikka sitä vielä kehitellään, jotta liikkuminen on mahdollisimman miellyttävää.
- Niko on ihan hirveän kiinnostunut ja innostunut tekemään kaikennäköistä. Hän ei tykkää jämähtää siihen pyörätuoliin, Nikon äiti Soili Koivumäki kertoo. Hän tarkistaa vielä Nikolta, miltä apuväline hänestä tuntuu.
- Hyvältä, Niko sanoo.
- Ei kiristä mistään, Soili Koivumäki varmistelee.
Vauhti kiihtyy jo alkuverryttelyssä
Kolmetoista sporttiskerholaista on valmiina purkamaan energiaa. Tutut naamat ja äänet ovat koolla. Ohjelmassa on yleisurheilua, joka on sovellettu sekä sisätiloihin että näkövammaisille sopivaksi. Alkuverryttely aloitetaan sirkuksenkirjavan pyöreän purjekankaan ympärillä, jonka reunoista pidetään kiinni ja lähdetään vähitellen kävelemään.
- Pikku hiljaa lähdetään kiihdyttämään että tulee juoksuaskeleita, Sporttis-kerhon ohjaaja Antti Rusi kehottaa. Iloiset ilmeet ja äänet kertovat, että vauhdin hurma alkaa tarttua kaikkiin.
Sporttis-kerhon lapsille sopivat kaikki lajit. Pienet pituushyppääjät ponnistavat luottavaisesti eteenpäin.
- Yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi ja hyppy matolle. Hyvä, meni pitkälle.
Rajojen rikkomista
Seitsemänvuotias Minja Survonen ja viisivuotias Väinö Riski ovat sokeita. Pituushyppyyn he ottavat vauhtia käsi kädessä avustajan kanssa ja ponnistetaan patjojen päälle.
Sporttiskerhossa rikotaan rajoja siitä, mitä näkö- tai monivammainen lapsi voi tehdä ja mitä ei. Usein kyse on vain siitä, miten aikuisten mielikuvitusta riittää. Jopa näkövammaisen lapsen kosketusherkkyys unohtuu liikunnan tiimellyksessä.
- Jos on mielekästä tekemistä, niin se kosketusherkkyys häviää, unohtuu. Korkeushypyssä voi käydä juuri niin.
Minja on innokas korkeushyppääjä. Tekniikkaa lähdetään harjoittelemaan aloittamalla hyppy kaarijuoksusta jälleen käsi kädessä avustajan kanssa. Luottamus ohjaajaan onkin luja ja niin Minja ponnistaa patjalle ja kertoo itse, miten suoritus menee.
- Lähdetään kaarijuoksusta, sitten sinä käännyt siitä ympäri ja sitten hyppäät siitä suoraan ja menet kuperkeikan taaksepäin, Minja Survonen kertoo.
Minjalla intoa riittää myös muihin lajeihin.
- Minä odotan keihäänheittoa ja curlingia, koska ne ovat niitä kivoja.
Myös Sporttis-kerhon uimaretki on jo mielessä. Minja onkin jo oppinut uimaan uimakoulussa hienot kymmenen metriä.
Liikuntaa myös koulussa ja eskarissa
Väinö Riski on myös ehtinyt kokeilla illan aikana jo kaikenlaista.
- Esimerkiksi sitä juoksua, ruutuhyppyä ja sellaisia.
Väinön kokeileman juoksuradan reunalla kulkee vyötärön korkeudella kahden telineen välille pingotettu köysi. Juoksija pitää kädellään kiinni muoviputkesta, jonka sisällä köysi kulkee vaivatta. Sokealle juoksijalle tarjoutuu siis mahdollisuus juosta kovaa ja luottaa siihen, että suunta on oikea eikä tiellä ole esteitä. Viisivuotias Väinökin voi näin juosta kovaa yksin.
Väinöllä on liikuntaa myös eskarissa.
- Mä olen siinä ryhmässä, jolla on maanantaisin tehtäviä ja tiistaisin liikuntaa. Meillä on sellainen iso sali. Siellä ihan juostaan ja hypitään ja sillä tavalla, Väinö Riski kertoo reippaasti.
Minja ja Väinö ovat päässeet hyvin liikunnan makuun myös koulussa ja eskarissa. Aina näin mukavasti ei ole.
- Ainakin sellaista viestiä on tullut, että koululiikunnassa opettajat hyvin herkästi ja avustaja lähtevät näkövammaisen oppilaan kanssa kirjastoon lukemaan jos tulee niin sanotusti ylitsepääsemätön este opettajalle tuottaa näkövammaiselle sopivaa liikuntamuotoa, Antti Rusi kertoo.
Sporttis-kerhossa kokeillaan, mitä saadaan tavallisista lajeista irti vammaisen lapsen ehdoilla.
Antti Rusin mukaan tässä ryhmässä tulee näkyviin ilo ja kilpailuvietti, kun näkövammaiset pääsevät liikkumaan omassa vertaisryhmässään.
- Jos on niin sanotusti terveitten ryhmässä ei lähde mielellään mukaan edes kilpailemaan, kun aina häviää. Tässä on myös mahdollisuus sellaiseen voiton tunteeseen.
Vertaistukea koko perheelle
Nikolle ilta on tarjonnut mahdollisuuden päästä omille jaloilleen.
- Tämä on ollut ihan valtavan hieno kokemus erityisesti Nikolle, näitä on valtavan vähän tällaisia kerhoja, jotka tosissaan liikuttaa lasta, Soili Koivumäki kertoo. Vertaistukea löytyy monella tasolla: kerhon vammaisille lapsille, heidän sisaruksilleen, joita on myös mukana kerhossa sekä vanhemmille.
- Täältä löytyy kavereita kanssa se on yks tosi tärkeä asia ja sitten lapset näkevät vähän muitakin vastaavassa tilanteessa olevia lapsia, Soili Koivumäki tiivistää.
Toimittaja: SINI SILVÀN