Akuutin arkisto
10.1.2006
Kipukroonikko tarvitsee henkisiä kivunhallintakeinoja
On olemassa kipua, jonka aiheuttajaa ei voida parantaa. Se voi johtua jatkuvasta kudosvauriosta, jollainen syntyy esimerkiksi syövän seurauksena tai sen syynä voi olla hermovaurio, jolloin koko kipuviestiä kuljettava järjestelmä on vioittunut. Aina krooniseen kipuun ei löydy lääketieteellistä syytä. Siitä huolimatta se voi tuntua ylivoimaiselta.
Kälviällä asuvan Esko Asujamaan kärsimykset alkoivat noin viisi vuotta sitten välilevyn pullistumasta, joka johti leikkaukseen. Sen jälkeen kipu lieveni vähäksi aikaa, kunnes palasi uudelleen entistä kovempana. Leikattuun selkään oli alkanut muodostua arpikudosta, joka painoi hermoa ja aiheutti hermovaurion.
- Ennuste on aika huono. Minulle sanottiin, että kivun saa mennessä hautaan viedä, Asujamaa toteaa.
Kipu kahlitsee
Jatkuva kipu vaikuttaa koko elämään. Se rajoittaa liikkumista, ihmissuhteet joutuvat koetukselle, yöunesta tulee katkonaista, keskittymiskyky heikkenee ja kaikenlainen työnteko vaikeutuu. Kroonisesta kivusta kärsivää uhkaa väistämättä masennus.
- Kipu on polttavaa. Se on niin kuin olisi tulikuuma rauta tuolla sisällä. Tuntuu, että se nousee. Se alkoi tuolta polvesta ja nilkasta, mutta tällä hetkellä se on jo tuolla pakarassa se polttava kipu. Pitkään istuminen on tuskallista ja samoin pitkäaikainen seisominenkin, kun ei tahdo olla hyvää asentoa, Asujamaa kertoo.
Pelkkää kipua ei luokitella sairaudeksi. Siihen voikin olla vaikea saada apua, sillä se ei näy ulospäin. Asujamaan leikannut lääkäri ei uskonut, että hän kärsii jatkuvasta kivusta. Mies sai ymmärrystä vasta yksityiseltä lääkäriltä, joka kuvasi leikatun selän ja teki hermoratakartoituksen. Siinä näkyi niin suuri hermovaurio, että lääkäri uskoi kivun olevan sietämätön. Hän ohjasi Asujamaan kipupoliklinikalle, missä hänelle määrättiin kipulääkkeet. Myös eläkepäätös tuli heti lääkärin hermovauriosta tekemän selvityksen perusteella.
Tulevaisuus kipulääkkeiden varassa?
- Tällä hetkellä syön vuorokaudessa neljä 150 mg:n Tramalia ja siihen on lisänä 150 mg:n Lyric, mitä mennee kaksi. Tramalin osalta lääkitys on jo nyt yliannostuksen puolella, silti tuntuu että tämäkin on liian vähän.
- Sen pitäisi vaikuttaa 12 tuntia, mutta kun otan sen illalla kymmenen aikaan, niin minun on jo yöllä kahden kolmen aikaan noustava ylös. Kipu on niin kova, että en pysty nukkumaan, Asujamaa kertoo.
Asujamaalle ei ole hyötyä fysikaalisesta kuntoutuksesta, vaikka sitäkin on kokeiltu. Loppuelämä aina vain voimakkaampien lääkkeiden varassa hirvittää.
- Ne väsyttävät. Ei sitä ole ihan tässä normaalissa elämässä, kun niitä syö. Sekin pelottaa, että jos niistä pitää luopua, niin kuinka kovaa on vierotus. Kun saisi sellaista kuntoutusta, että oppisi tämän kivun oikealla tavalla kohtaamaan. Henkistä puolta lähinnä, mutta en ole kuullut, että missään olisi sellaista tarjottu, Asujamaa miettii.
Henkiset kivunhallintakeinot jäävät krooniselle kipupotilaalle ainoaksi mahdollisuudeksi arjessa selviytymiseen siinä vaiheessa, kun kipua ei pystytä lievittämään ilman vahvaa lääkitystä. Suomessa on herätty huomioimaan kipupotilaan psyykkistä jaksamista 1990-luvun lopulla, mutta tarve ja apu eivät kohtaa vieläkään riittävästi. Kroonisesta kivusta kärsii maassamme noin miljoona ihmistä ja heistä noin 2 prosenttia kamppailee vaikean neuropaattisen kivun kanssa. Kipupoliklinikoille on pitkät jonot.
Kivunhallintaryhmistä toivoa
Viime vuosina muutamiin Suomen sairaaloihin on perustettu suljettuja kivunhallintaryhmiä kipupotilaille, joita ei voida auttaa perinteisen lääketieteen keinoin. Hoito perustuu kognitiiviseen terapiaan, jolla pyritään antamaan keinoja sopeutua elämään jatkuvan kivun kanssa. Ryhmistä on saatu hyviä tuloksia, mutta niiden vähäisyyden vuoksi suurin osa apua tarvitsevista jää niiden ulkopuolelle. Niitä toimii sairaaloiden järjestäminä Oulussa, Rovaniemellä ja muutamissa Etelä-Suomen kaupungeissa.
Haukiputaalainen Matti Niemelä kuuluu niihin harvoihin, jotka ovat saaneet henkistä valmennusta kivun kanssa elämiseen. Hän on kamppaillut viimeiset kahdeksan vuotta hermovauriokivun kanssa, joka alkoi nivustyräleikkauksen jälkeen. Tuskat pysyvät jotenkuten kurissa kipupumpun avulla, josta menee jatkuvasti morfiiniliuosta selkäytimeen.
Niemelä ohjattiin kipupoliklinikalle heti, kun kipu alkoi vaivata leikkauksen jälkeen. Tällä hetkellä hän on tyytyväinen kipulääkitykseensä. Siihen etsittiin oikeanlaista annostusta vuosia, mikä oli valtavan raskasta. Niemelä oli pitkään sairaslomalla ja sai eläkepäätöksen kolme vuotta sitten. Henkilökohtaisen psykoterapian lisäksi hän on osallistunut Oulun yliopistollisen sairaalan suljettuun kivunhallintaryhmään.
- Minä suhtauduin siihen aluksi hyvin skeptisesti, niin kuin koko henkiseen valmennukseen, että ei siitä mitään iloa ole, mutta kyllä se on hyvä, Niemelä sanoo.
Oulun ryhmään otetaan vuodeksi kerrallaan kuusi kipupotilasta. Hoidon aikana käydään keskustelemalla läpi kipuun liittyviä tunnekokemuksia ja etsitään kivunhallintakeinoja arjessa selviytymiseen. Työskentelyn apuna käytetään ruotsalaisen Gunilla Brattbergin laatimaa "Kipumestarin työkalut" -kirjaa.
- En minä kipumestari ole missään tapauksessa, kisälli korkeintaan. Kutakuinkin tulee sen kivun kanssa toimeen, Niemelä toteaa.
Vertaistuki parasta lääketttä
Niemelän mielestä vertaistuki on melkeinpä tehokkaampi lääke kuin pillerit, koska sen kautta saa henkisen hyvän olon. Sairautensa myötä hän on löytänyt itselleen aivan uuden harrastuksen, moottoripyörien kokoamisen. Siihen uppoutuminen saa hänet hetkeksi unohtamaan kivun.
- Henkinen valmennus on antanut voimaa tehdä kaikenlaista pientä
rassaamista.
Moottoripyörän kasaaminen pikkuosista on uutta, jännää,
ja kun olen aina tykännyt kaikesta tekniikasta, siihen paneutuu niin, että
kaikki muu jää tavallaan sivulle. En tiedä onko se vain minun
oma ominaisuuteni, että minä pystyn sillä tavalla unohtamaan
sen kivun. Joku toinen voi unohtaa toisella tavalla, Niemelä sanoo.
Kivunhallintaryhmien vähäisyydestä johtuen suuri osa kipupotilaista joutuu etsimään itse keinot henkiseen jaksamiseensa. Asujamaa on löytänyt kotipaikkakunnaltaan vertaisryhmän, joka kuuluu Valtakunnallisen Kipupotilasyhdistys ry:n alaisuuteen. Toiminta pyörii potilaiden omin voimin. Myös Niemelä osallistuu samantyyppiseen ryhmään Oulussa.
- Kipuyhdistyshomma on antanut paljon. Se on lähinnä kai siinä, että näkee, etten minä olekaan yksin. Meitä kipukroonikoita on paljon, Asujamaa sanoo.
Valtakunnallinen Kipupotilasyhdistys ry pyörittää vertaisryhmätoimintaa kroonisesta kivusta kärsiville eri puolilla Suomea. Se toimii myös kipupotilaan edunvalvojana, tukee kivuntutkimusta ja kuntoutustoimintaa, tiedottaa kipuun liittyvistä asioista sekä kehittää kivunhoidon vertaistoimintaa yhdessä julkisen terveydenhuollon kanssa.
Lisätietoja löytyy osoitteesta: http://www.kipupotilasyhdistys.com/
Asiantuntijat:
ARJA TOLONEN, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykiatrian klinikka, Oulun yliopistollinen sairaala
VOITTO JÄRVIMÄKI, anestesiologian erikoislääkäri, kipupoliklinikka, Oulun yliopistollinen sairaala
Toimittaja: KIRSI SCHALI