Akuutin arkisto
21.11.2006
Hammaslääkeiteteen historiaa
"Hammassärky lopetettiin polttamalla kuumalla raudalla hammashermo tiarottomak. Iso naula oli väännetty mutkalle ja kärki kuumennettiin punakseksi, muu osa suojattiin paperilla, ettei huulet olisi palaneet. Jos oli melkjäst ehjä hammas, se kesti vähä ihmeen kauan polttaa, mutta kyllä hermo kuali ja särky lakkas."
Luettelo perinteisistä hammassäryn taltutuskeinoista on pitkä ja monipuolinen. Lääkekaapin sisältöä kokeiltiin varmasti ensin, mutta jos lääkkeitä ei ollut, piti turvautua vanhoihin konsteihin tai keksiä uusia.
Rautanaula ja tynämiittiä
Hammassärky oli niin tuskallinen vaiva, että kaikki mahdolliset keinot sen helpottamiseksi oli käytettävä.
– Ruokasuolasta dynamiittiin ja siltä väliltä suurin piirtein kaikkea, mitä lääkekaapista löytyi. Särkyä aiheuttaneeseen reikään on ripoteltu salisyylipulveria ja pantu erilaisia happoja. Sellaisenkin tarinan kuulin, että heinän kortta kastettiin akkuhappoon ja sitä pantiin sinne hampaan koloon, kertoo Hammashoidon perinne -kirjan toimittanut hammaslääkäri Marja Sotamaa.
Muita käytettyjä keinoja ovat esimerkiksi olleet terva kuumassa sukkapuiikossa, tupakansavu, lipeäkivi, piipun "ihvi" tai "hiki", kuusenpohja, pirtu, vaskenhome kuparipannun kyljestä ja inkiväärijauhe.
Yksi yleinen hoitokeino oli iilimadolla imettäminen, koska hammassäryn uskottiin johtuvan ikenessä olevasta pahasta verestä.
Ei tähän hammaslääkäriä tarvita
Hammasvaivoihin haettiin apua vuosikymmenien ja vuosisatojen saatossa monenlaisilta ihmisiltä. Välskäreitä ja puoskareita oli ollut jo varhain. Apua saatettiin hakea myös sepältä tai naapurin mieheltä silloin, kun tarvittiin työkaluja tai voimaa hampaiden irrottamiseen.
Jos taas päätettiin turvautua taikoihin, kelpasi tehtävään myös asioihin vihkiytynyt vaimoihminen. Kansanlääkintä vaati yrttien ja rohdoskasvien tuntemusta.
– Sanotaan, että vuonna 1890 Suomessa oli 20 varsinaista hammaslääkäriä. Jos ajatellaan, että Suomessa oli silloin noin 2300 000 asukasta, niin yhtä hammaslääkäriä kohti oli noin 100 000 asukasta. Eli kaikilla ei todellakaan ollut mahdollisuutta päästä hammaslääkäriin, Sotamaa kertoo.
– Kaupungeissa oli hammaslääkäreiden vastaanottoja, mutta maalla ei. Harvalukuinen hammaslääkärikunta kiersi syrjäseutuja ja pystytti porauskaluston koulujen jumppasaleihin.
Hammasharjaa pidettiin ylellisyysesineenä
Suomalaiset hammaslääkärit olivat kirjaimellisesti kädet täynnä työtä.
– Hampaat eivät voineet silloinkaan hyvin. Hammaskudosta tuhoava karies oli todellinen kansantauti jo 1800-luvun lopulla. Elintaso oli sen verran noussut, että suuremmilla kansanosilla oli varaa syödä sokeripitoisia ruokia ja ravinto muuttui muutenkin hienojakoisemmaksi.
"Kun 1800-luku vaihtui 1900-luvuksi oli äitini vanhin sisar kuusivuotias. Nuoret vanhemmat ostivat tyttärelle silloin hammasharjan. Perheessä asuva mummo heitti harjan roskiin sanoen, että ei meidän Almalle semmoista, se on syntiä. Se, että Almalle oli samoihin aikoihin ostettu piano, ei aiheuttanut minkäänlaista tragediaa."
Kansan tiedot hampaiden hoitamisesta olivat aika olemattomat. Hammasharjaa pidettiin ylellisyysesineenä ja hampaiden harjausta turhamaisena.
– Ei ollut harvinaista vielä 1950- ja 1960-luvullakaan, että saunaan mentiin kerran viikossa ja sinne otettiin hammasharja mukaan ja kaikki pesivät sillä samalla harjalla. Se oli erinomainen tapa levittää hammaskariesta, joka on infektiotauti - tällä tavalla se oli takuuvarmasti jokaisella perheenjäsenellä, Sotamaa naurahtaa.
Myönteiset asenteet hammashoitoon ja omien hampaiden arvostus eivät olleet kaupungeissakaan itsestäänselvyyksiä. Hammassärky ja jopa hengenvaaralliset hammasperäiset tulehdukset olivat arkipäivää monissa Suomen kodeissa pitkään 1900-luvulla.
Kahdet hampaat antaa luoja, kolmannet maksetaan itse
Väestön keskiluokkaistuminen 1800-luvun loppupuolelta alkaen antoi varsinkin kaupunkilaisille paremmat taloudelliset mahdollisuudet hakeutua hammashoitoon. Hoito oli silti paljolti hampaiden poistamista ja proteesin valmistamista.
Hampaiden poistoa pidettiin luonnollisena ja väistämättömänä asiana ja särky-poisto-proteesilinjaa hyvänä hoitona. Rahansäästön takia koko hammaskalusto voitiin poistaa ilman puudutusta.
– Jos lähdettiin muutaman sadan kilometrin päähän särkevien hampaiden takia, niin ne otettiin yleensä kaikki pois ja sitten tehtiin tilalle proteesit samalla matkalla.
– Todellakin muutaman päivän sisällä saatiin niiden parantumattomien ikenien päälle tekohampaat joita pidettiin sitten kymmeniä vuosia kenties, että tyynesti todettiin vain, että eihän ne oikein mukavilta tuntunut, mutta kyllä niihin sitten tottuu, kertoo Hammashoidon perinne -kirjan toimittanut hammaslääkäri Marja Sotamaa.
Paremmin istuvat proteesit sai, jos malttoi odotella ilman hampaita kolmisen kuukautta ennen proteesien teettämistä.
Rippikuvaan uusin hampain
Hampaattomuus ei ollut sosiaalisesti ongelmallista silloin, kun suuri osa kansasta joutui luopumaan kaikista hampaistaan. Osa väestöstä valitsi, joko taloudellisista tai muista syistä, pysyvän hampaattomuuden.
Proteesit rippilahjaksi ei ollut pelkkä vitsi, vaan totisinta totta monille nuorille ihmisille. Viimeistään ennen vihille menoa piti uudet hampaat saada. Juhannusviikolla maaseudun lääkärit paiskivat ylitöitä: yhden päivän aikana saatettiin laittaa tekohampaat kymmenelle juhannusmorsiamelle.
– Niin sanottuja naima- tai kauppahampaita kyllä korjautettiin. Ne olivat kuusi keskimmäistä yläleuan hammasta kulmahampaasta toiseen. Niitä pidettiin paikkaamalla kauniissa kunnossa ja sitten kun oli aviomieskandidaatti saatu, niin häiden kynnyksellä ne otettiin pois ja sitten ymmärtääkseni sulhanen kustansi kauniimmat tekohampaat, Sotamaa kertoo.
Omien hampaiden säilyttäminen tärkeäksi 1960- ja 1970-luvuilla
Maailma oli kuitenkin muuttumassa. Valkoisen tasaisen hammasrivistön kauneus alkoi iskostua mieliin elokuvien myötä ja hampaista tuli tärkeä osa kaunista ulkomuotoa.
"Elokuva-Aitan kansikuvissa kaikilla hampaillaan hymyilevät filmitähdet saivat meidät tytöt harjoittelemaan poskilihakset kipeiksi neliskulmasta, hampaita täynnä olevaa hymyä, tosin ilman näkyvää tulosta."
Omien hampaiden säilyttäminen tuli tärkeäksi 1960- ja 70-luvuilla. Fluorin hammaskiillettä vahvistavat ominaisuudet olivat jo tiedossa ja fluorihammastahnoja alkoi ilmestyä kauppojen hyllyille. Suuri osa suomalaisista oli kuitenkin silloin jo kokonaan hampaattomia.
Vuonna 1972 säädetyn kansanterveyslain vaikutus oli merkittävä. Lasten hammashoito tuli osaksi kunnallista terveydenhoitojärjestelmää. Siihen kuului myös tarmokas valistus- ja ennaltaehkäisevä työ.
– Kaikkialla maailmassa hampaiden reikiintyminen alkoi vähentyä fluorin käytön myötä. Sitä oli tahnoissa, sitä syötiin tabletteina ja purskuteltiin kouluissa.
Valistuksen kulta-aikana lukemattomat luokkarivistöt purskuttivat fluorilientä koulujen käytävillä. Massiivisten fluorausten avulla lasten hampaat saatiin pysymään kunnossa parin vuosikymmenen ajan ja Suomi nousi lasten suun terveyden suhteen teollisuusmaiden huonoimpien joukosta parhaimmistoon.
Sitaatit Marja Sotamaan toimittamasta kirjasta Hammashoidon perinne.
Asiantuntija: MARJA SOTAMAA, hammaslääkäri
Toimittaja: TIIA VÄRE