Akuutin arkisto
24.1.2006
Kamalien äitien seura
- Sitä kuulee itsensä puhuvan kuin oma äiti aikoinaan, vaikka oli vannonut, että ikinä en ole samanlainen! oululainen Arja Ilvesviita miettii.
Elämä 15-vuotiaan Kaisu-tyttären kanssa on pakottanut hänet pohtimaan vanhemmuutta. Miten asettaa murrosikäiselle rajat, kun pitäisi yhtä aikaa osoittaa hyväksyntää, ja uskaltaa päästää irti?
Riitely raastaa äidin sydäntä
- Yks, kaks, ihan kuin yhdessä yössä lapsi, joka kertoo ja puhuu kaiken, ei yhtäkkiä haluakaan kertoa, missä käy ja minkälaisia kavereita hänellä on. Vanhemmat eivät vain muutu yhdessä yössä sellaisiksi, etteivät halua tietää. Vanhempana ja äitinä sitä edelleen haluaa tietää, ja siinä on varmaankin sellainen ristiriidan alku, Ilvesviita sanoo.
Nainen joutuu usein toteamaan muuttuneensa ihanasta äidistä kamalaksi siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa hakea irtiottoa kodistaan. Toistuvat riidat herättävät helposti syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteita. Arja Ilvesviidalle ja hänen kahdelle ystävättärelleen tilanne oli niin hämmentävä, että he halusivat perustaa vertaisryhmän naisille, joilla on murrosikäinen tytär. Oulun NNKY kiinnostui ajatuksesta ja niin perustettiin Kamalien äitien seura.
- Luulen, että äideillä on välillä sellainen pelko sydämessä, että mitä tyttärelle voi sattua tässä maailmassa. Yhteiskunta ja maailma ovat muuttuneet niin nopeasti. Kun me olimme nuoria, niin elettiin aika lailla yhtenäiskulttuurissa. Nyt on niin paljon erilaista, että murrosikäisen vanhempien täytyy olla tarkkana ja tutustua tähän nykyiseen, mitä kaikkea on tarjolla ja mihin voi uppoutua, Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi kertoo.
Kokemusten peilaaminen tärkeää
Vertaisryhmiä murrosikäisten vanhemmille ei juuri ole. Kamalien äitien seuran nimi on kopioitu Helsingin Kallion seurakunnasta, missä järjestetään samantyyppistä toimintaa, tosin kaikille äideille lasten iästä riippumatta. Oulun ryhmän naisia yhdistää samanlainen elämäntilanne: heidän tyttärensä ovat ehtineet 12-17-vuoden ikään. Tämä antaa mahdollisuuden kokemusten peilaamiseen.
- Itse voi olla epävarma joissakin käytännön asioissa, vaikka kotiintuloajoissa, ja miettii, onko liian niuho? Voihan sitä ollakin, mutta toisaalta täältä saa tukea sille, että on asioita, joissa aikuisen pitää ottaa vielä se päätösvalta, Ilvesviita pohtii.
- Rajojen asettamisesta lähtee aina vilkas keskustelu liikkeelle: kotiintuloajoista, rahankäytöstä, lävistyksistä ja tatuoinneista. Mitä voi sallia 12-vuotiaalle tai minkälaiset rajat pitäisi asettaa 16-vuotiaalle. Monet varmasti miettivät näitä asioita yksin. Meidän tarkoituksenamme on, että voitaisiin jakaa niitä ja samalla saada tukea. Joihinkin asioihin voi liittyä ihan häpeääkin. Voi olla vaikea puhua sellaiselle, joka ei ole kokenut samanlaista. Ajattelimme, että täällä olisi luottamuksellinen ilmapiiri, jossa olisi helppo jutella, Peltoniemi kertoo.
Lapsen irtiotto on myös oman kasvun paikka
Keskustelu on seuran illoissa tärkeintä, mutta se ei rajoitu pelkästään nuorten tekemisten ruotimiseen. Äidit miettivät myös sitä, minkälaista naisen kuvaa siirtävät omille tyttärilleen.
- Itse ajattelen, että tällainen vaihe, kun nuori alkaa irtaantua vanhemmistaan aika rajustikin, on myös oman kasvun paikka, Ilvesviita sanoo. Hän näkee riidoissa myönteistäkin:
- Ne herättävät kiukkua, kun tytär ei tee, niin kuin minä sanon, mutta myös iloa, että onpa voimakastahtoinen tyttö! Voimakkaalla tahdolla on myös hyvät puolet ja sillä pärjää.
Asiantuntija: MAARIT PELTONIEMI, toiminnanohjaaja, Oulun NNKY
Toimittaja: KIRSI SCHALI