Akuutin arkisto
31.1.2006
Lääketieteen historia -sarja, osa 6: synnytysten historiaa
Vuosituhansien ajan synnyttäminen oli kohtalonomainen tapahtuma, johon liittyviä uhkia ei voinut juuri mitenkään ehkäistä. Uuden perillisen syntymä merkitsi tuolloin varsin usein synnyttäjän tai syntyvän lapsen tai toisinaan molempien kuolemaa.
Vasta noin 1500-luvulta lähtien on kehittynyt keinoja synnytyksiin liittyvien vaarojen vähentämiseksi, mutta kehitys oli hyvin hidasta aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Nykyinen taso on saavutettu kehittyneissä maissa pääasiallisesti 1930-luvulta lähtien.
Häpeää ja salailua
"Olin ensimmäisen lapsen syntyessä anoppilassa ja anoppi kävi sammuttamassa lampun ettei naapurit näe että mitä täällä valvotaan, eikä tullut apuun, sanoi vaan tiukasti: Älä huuda ettei kukaan kuule."
Vielä 1800-luvulla lasta odottavaa tai vastasynnyttänyttä äitiä pidettiin yleisesti saastaisena. Saastaisessa tilassa oleva nainen ei periaatteessa olisi saanut käsitellä elintarvikkeita, liikkua ulkona tai olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Siksi raskaus piti salata. Myös synnytys tapahtui piilossa; useimmiten saunassa tai navetassa.
- Silloin synnytettiin yleensä kouluttamattoman kätilön avustuksella ja heidän tiedot, taidot ja menetelmät olivat hyvinkin vaihtelevia, kertoo etnologian tutkija Hilkka Helsti Jyväskylän yliopistosta.
- Synnytysloitsut oli hyvin tärkeitä ja sitten erilaiset hauteet. Kätilö saattoi myös hieroa ja kävelyttää äitiä.
Näiden ns. kätilövaimojen taidot perustuivat perinteeseen, toisilta synnytysavustajilta saatuihin tietoihin ja omiin kokemuksiin.
Kohtalokas synnytys
Maallikkokätilöiden tehtäviä olivat syntyvän lapsen vastaanottaminen, napanuoran sitominen ja katkaiseminen sekä jälkeisten hävittäminen.
- Jälkeiset joko haudattiin tai säilytettiin kuivattuna jossain ja niistä sitten saatettiin valmistaa lääkinnällisiä aineita. Myös napanuorasta saatettiin kuivattuna saada hoitavia aineita. Näillä hoidettiin mm. lapsettomuutta ja rintatulehduksia, Helsti kertoo.
Vaikeita synnytyksiä oli paljon ja maallikkokätilöiden mahdollisuudet auttaa synnyttäjiä niissä olivat vähäiset. Tuohon aikaan noin joka sadas synnytys vei äidin hengen ja siksi sitä myös pelättiin kovasti.
Synnytysten ja siihen liittyvien sairauksien lisäksi pelättiin myös lasten menettämistä. Ennen 1800-luvun lääketieteen kehittymistä suomalainen nainen synnytti keskimäärin kuusi lasta, joista vain kaksi tai kolme kasvoi aikuisiksi.
Tabuperusteiseen synnytyskulttuuriin liittyi olennaisesti myös synnytyksen jälkeinen puhdistautuminen. Riiteistä tavallisin oli kirkottelu.
- Noin kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen äiti meni kirkkoon, polvistui papin edessä, pappi luki rukouksen ja kätteli äitiä. Nimenomaan tämä kättely oli merkki, jonka jälkeen äiti tiesi olevansa puhdas ja saattoi elää niin kuin ennenkin, tavalliseen tapaan, Helsti selittää.
Kun työ puhdisti äidin
1800-luvun lopulla tämä äitikäsitys sai väistyä uuden tarinan edestä. Silloin ruvettiin puhumaan raatajaäideistä:
"Naapurin emäntä teki ruispellon ojassa tyttären, kietoi lapsen esiliinaan, pisti sen aidan seipääseen ja jatkoi rukiin leikkuutaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Teki karjatyöt ja ruoan väelle. Isäntäkin vasta illalla huomasi että lapsen koppa oli ilmestynyt sängyn viereen."
- Niitä äitejä oli kyllä, jotka lähtivät pellolta kotiin, synnyttivät ja menivät pellolle takaisin työhön. Ja vaikka olisi puhunut mitä, niin ne tekivät sen kuitenkin, nauraa turkulainen Annikki Aalto, joka on toiminut kätilönä vuosina 1946-1973.
- Minä yritin heille puhua, että he olisivat edes sen ensimmäisen yön sängyssä ja lepäisivät, mutta aamulla kuitenkin selvisi, että he olivat hoitaneet yöllä muita lapsia. Siihen aikaan oli vaikea saada apua kotiin eivätkä äidit sitä edes halunneet, Aalto muistelee.
- Myöhemminhän nämä tarinat ovat saaneet paljon erilaisia merkityksiä. Niitä voidaan kertoa ihailevassa mielessä, että kyllä ennen naiset oli rautaa eikä mitään lepoa tai lomia tarvittu. Toisaalta sitä aikaa voi myös kauhistella: tuon ajanhan voi nähdä synkkänä aikana, jolloin äitejä ei arvostettu ja heillä oli liikaa töitä, tutkija Helsti kertoo.
Maagisesta likaisuudesta hygieeniseen puhtauteen
Äitiys- ja lapsikuolleisuus alkoi laskea teollistumisen ja elintason nousun myötä. Vuonna 1925 aloitettiin äitiysneuvolatoiminta, joka on vaikuttanut suuresti sekä äitien että lasten hyvinvointiin. Aluksi koulutetut kätilöt tulivat kotiin synnyttäjän avuksi.
- Kunnan kätilöt olivat saaneet koulutuksen ja heidän toimintansa lähti aivan eri perinteestä kuin näiden oman kylän auttajien. He esimerkiksi edellyttivät, että kotona olisi siistiä ja lapselle olisi laitettu vaatteet valmiiksi. Varsinkin köyhemmät äidit joskus jopa pelkäsivät kätilöitä ja ajattelivat, ettei heillä ole tarpeeksi siistiä ja hienoa, että voisi kätilöä kutsua, Helsti kertoo.
Äidit olivat aika ihmeissään, kun kätilö tuli ja sanoi, että kun synnytetään, pitää olla puhtaat lakanat, kun aikaisemmin synnytysalustaksi oli kelvannut vaikka miehen työtakki.
- Synnytystä pidettiin niin likaisena puuhana, että totta kai - niin kuin mihin tahansa likaiseen työhön - siihen otetaan likaisimmat vaatteet eikä missään tapauksessa sotketa mitään aivan puhdasta. Kaikissa perheissä ei välttämättä edes ollut lakanoita. Alkuajan äitiyspakkauksessa oli lakana juuri synnytystilannetta varten, koska haluttiin varmistaa, että talossa on edes yksi puhdas lakana, Helsti kertoo.
Koulutettuun neuvojaan totuttiin pikku hiljaa
Annikki Aalto toimi pitkään kunnankätilönä Turun saaristossa.
- Minä muistan yhden sellaisen sesonkikauden, jona yritin keittää itselleni hernekeittoa varmaan kolme päivää. Aina kun sain keiton kiehumaan ja oli vähän toivoa, että ruoka valmistuisi, niin taas jouduin lähtemään. Työ oli sellaista, mutta minä pidin siitä kovasti, Aalto muistelee.
- Kyllähän se oli käsipeliä aika pitkälle: 10 sormea riittää kyllä lapsen hoitoon. Mutta tietenkin meillä oli myös työlaukku ja instrumentit kaiken varalta. Mahdolliset repeämät ja muut täytyi ommella ja sitten laukussa oli lääkettä sen verran, että sillä saatiin supistukset sopivaksi niin, ettei jälkivuodot päässeet liian pitkälle, Aalto kertoo.
Neuvolatoiminnan idea oli ristiriidassa perinteisten käsitysten ja käytäntöjen kanssa ja siihen totuttiin hitaasti, kun naiset olivat kasvaneet siihen, että näistä asioista ei puhuta. 1940-luvun lopulta lähtien äitiyspakkauksen saamisen ehtona oli ainakin yksi neuvolakäynti.
- Se oli aika hyvä houkutin. Se oli kyllä hassua, kun silloin sotien jälkeen tuli paperinutut, niin paita saattoi olla halki jopa tunnissa, kun syntyi joku neljäkiloinen poika, joka oikein huitoi ja heilui. Ne olivat aika heikkoja, Aalto nauraa.
Bakteerista synnyttäjän uusi symbolinen vihollinen
Synnytys medikalisoitiin Suomessa juuri hygienian avulla ja bakteerista tuli synnyttäjän uusi symbolinen vihollinen.
- Edelleen synnytykseen liittyi kaikenlaista saastaa ja siihen tarvittiin erilaisia puhdistautumismenettelyjä. Aikaisemmin se oli ollut kirkottaminen, mutta myöhemmin lääkärit suosittelivat ihan uudenlaisia puhdistautumisia: desinfioimista, siivoamista, pesemistä ja pyykkäämistä, Helsti kertoo.
Pikkuhiljaa synnytykset alkoivat siirtyä sairaaloihin.
- Ensi alkuun se tuntui äideistä aika kelvottomalta ehdotukselta mennä synnyttämään sairaalaan. Mutta sitten he huomasivat, miten kivaa sairaalassa oli olla, kun vauva oli omassa huoneessaan ja äidit saivat nukkua rauhassa. Se oli kyllä varmasti äideille suuri helpotus synnytyksen jälkeen. Se ei ollut kotona helppoa, Aalto muistelee.
Vaikka kotisynnytysten ajassa on aineksia kauhutarinoihin, Aalto muistelee aikaa lämmöllä:
- Minusta kenttätyö on ollut jollain lailla ihmisläheisempää kuin kätilön työ laitoksessa. Kentällä alkoi tutustua jo pitkältä perheisiin ja tiesi heidän ilonsa ja surunsa.
Asiantuntijat:
HILKKA HELSTI, etnologian tutkija, Jyväskylän yliopisto
ANNIKKI AALTO, kätilö vuosina 1944-1973
Toimittaja: TIIA VÄRE