Akuutin Arkisto
1.5.2007
Mitä kuuluu kolmosille?
Kurokallion perheen jouluyllätys
Turkulaisille Johanna ja Jari Kurokalliolle syntyi kolmoset lokakuussa 1997. Kolmikko, tyttö ja kaksi poikaa, ilmestyi maailmaan jo pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Joulun alla vauvat olivat jo hyvissä voimissa ja perhe pääsi valmistautumaan ensimmäisen yhteisen joulun viettoon.
Akuutti kävi tuolloin tapaamassa kolmosia ja suuresta elämänmuutoksesta hämillään olevia vanhempia juuri joulun alla.
– Nämä ovat nyt ensimmäiset. Tähän mennessä ollaan Johannan kanssa oltu kahdestaan kahden kissan kanssa. Kyllä se elämä muuttui niin paljon kuin se oikeastaan muuttua voi, ihmetteli tuolloin isä Jari Kurokallio.
Kun vauvoja ilmestyi taloon yhden sijasta kolme, tiesi se runsaita hankintoja. Kolmet vauvanvarusteet, talvihaalarit, turvaistuimet, vaunut, lukuisia potkuhousuja, reilu parikymmentä vaippaa päivittäin ja isompi auto perheelle. Elämästä tuli yhtäkkiä jatkuvaa syöttämistä, nukuttamista ja vaipanvaihtoa.
Ennen joulua lapset ehtivät viettää myös kastejuhlaa. Syntymäjärjestyksessä vauvat ottivat vastaan kasteen rauhallisesti kummiensa sylissä: Julius Jari Emil, Janni Johanna Aleksandra, Justus Jari Juhani.
– Mä olen niin herkkä. Aina välillä kun mä sitä ajattelen niin se onnen tunne on niin suuri, että ihan pakahdun, kertoi Johanna -äiti tunnelmistaan juhlahetkenä.
Mitä kuuluu kolmosille vappuna 2007?
Kolmoset ovat varttuneet jo yhdeksänvuotiaiksi liikkuvaisiksi energiapakkauksiksi. Akuutti kävi kysymässä, mitä heille kuuluu nyt vappuna 2007.
– Me olemme täällä Kurokallion perheen luona tekemässä ohjelmaa näistä kolmosista, jotka ovat tässä, tässä ja tässä, ottaa tilanteen haltuunsa kolmikon 'vanhin' Julius ja nappaa mikrofonin käteensä ja viittoo sisaruksiin päin. - Palataan studioon!
Heti käy ainakin selväksi, että huumoria Juliuksella, Justuksella ja Jannilla riittää ja paljon.
Ulkona lapset puhaltelevat vappupalloja riippukeinussa ja esittelevät toisensa.
– Hän haluaa tehdä kaikki aina itse. Ja on vähän erilainen kuin muut, Janni esittelee Justuksen ja alkaa sitten kertoa itsestään.
– Minä itse olen todella ystävällinen ja todella kaverillinen. Äidin mielestä ainakin.
Esittelyvuoro siirtyy Juliukselle.
– Mun mielestä mä oon rauhallinen itse. Mä tykkään olla aika paljon itsekseen, se on mun elämäntapa. Janni on vähän sellainen värikkäämpi luonteeltaan. Hän on koko ajan menossa mukana. Jos on vaikka monia jengejä, niin hän haluaa olla kaikkien niiden jengien pomo. Janni nyökkää tarmokkaasti. Väliin myös Justus saa tyrkättyä pari sanaa.
– Okei. Ja viimeinkin mun vuoro. Kiitos, kiitos! Mä rakastan yleisöä!
– Justus on taas tollanen, miten sanoisi, aika villi. Hyvä kaveri kunhan häneltä ei karkaa mopo käsistä…päättää esittelykierroksen Julius.
Kolme persoonaa: Julius, Janni ja Justus
– Ylenpalttisesti ainakin saa kaikkea. Kolminkertaisesti, nauraa Johanna-äiti.
Vanhemmat korostavat sitä, että lapset ovat keskenään täysin erilaisia persoonia. Sen huomaa hyvin, kun mentaalisesti ja fyysisestikin kasvetaan samaa tahtia.
– Välillä he tulevat hyvin juttuun keskenään ja välillä vähän huonommin, lisää isä Jari.
Johanna kertoo, että kiirettä on riittänyt ja tasapuolinen on pitänyt olla. Jokaisen oman yksilöllisen persoonan huomioiminen kasvatuksessa on vaatinut kameleonttimaisia taitoja vanhemmilta.
– Yhdelle sanot yhdellä tavalla ja toiselle pitää ihan toisella tavalla sanoa.
Varsinkin lasten ollessa pienempiä ihmisillä oli taipumus pitää heitä kiinteänä, erottamattomana kolmikkona. Kun muut olivat Pirkko, Liisa ja Ville, niin sitten tulivat yhtenä könttinä Kurokallion kolmoset. Vanhemmat toivoivat, että lapset otettaisiin yksilöinä myös kodin ulkopuolella. Siksi joukon kenties suurin taiteilijasielu ja oman tiensä kulkija Justus aloitti koulunkäyntinsä Steiner -koulussa. Janni ja Julius päätyivät pieneen lähikouluun.
Kymmenen vuotta kotiäitinä
Kolmosten synnyttyä Johanna jäi ensin äitiysvapaalle ja sen jälkeen hoitovapaalle. Kun lapset olivat 4–5 -vuotiaita, vanhemmat tekivät periaatteellisen ratkaisun. Johanna irtisanoutui työpaikastaan ja jäi kotiin hoitamaan lapsia täyspäiväisesti.
– Hän on ollut nyt 10 vuotta kotiäitinä, mikä on mahdollistanut sen, että olemme voineet hoitaa lapsia sillä tavoin kuin olemme halunneetkin. Jostain on jouduttu luopumaan matkan varrella mutta paljon on saatukin, painottaa yrittäjänä toimiva Jari.
Huoltojoukot kovilla
Jokaisen omat mieltymykset on otettu huomioon myös harrastuksissa. Niinpä Justus harjoittelee soittamaan kitaraa, Juliuksen intohimona ovat rummut ja Janni pelaa mimmiliigassa jalkapalloa. Huoltojoukoilta vaaditaan paljon, kun lapsia kuljetetaan eri puolille harrastuksiin. Kaikki kolme käyvät yhdessä tekemässä puutöitä.
Höyläpenkin ääressä puuhailee Julius.
– Mä kaiverran tähän tollasta ristiä. Ja kato, kun toi Mikko hommaa ensi kerraksi tinaa niin sitten mä täytän sen tinalla ja teen siitä korun. Sellaisen kuin hän opetti.
– Taidat olla rokkimiehiä, vai?
– No en nyt niinkään voisi sanoa. Rokkipoikia enemmänkin, nauraa Julius. Mä tykkään kaikesta kun tehdään hyödyllisiä juttuja käsin ja itse.
– Mitä muuta harrastat?
– Mä surffaan aika paljon netissä. Mä tykkään pelata jalkapalloa, leikkiä pihalla, soittaa rumpuja ja mä tykkään uinnista. Eikö nyt ole tulossa kesä, että ei enää talvilajeja tarvitse sanoa, vai sanonko? Mä tykkään talvella lasketella ja luistella ja lumessa peuhaaminen ja lumilinnojen rakenteleminen on kivaa, summaa Julius.
– Tykkäätkö koulusta?
– En kauheasti. Kyllä mä tietysti sitä käyn ja panostan siihen, koska sehän on mun tulevaisuuteni!
Tähtäimessä oma bändi
Makuuhuoneessa Julius paukuttaa rumpuja, Janni ja Justus kuuntelevat sängyllä maaten.
– En mä nyt tiedä ihan siitä hevistä. Mutta ei se mitään Elvistäkään ole. Ehkä jotain sellaista poppia, arvioi Julius musiikillista tyylisuuntaustaan.
– Kyllä siihen ainakin vielä joku 5-10 vuotta menee ennen kuin meistä tulee joku bändi. Nimi on jo aika paljon suunniteltu ja levyn kansi…lisää Justus-veli.
– HSSS! Ne on salaisuuksia, topputtelee Julius sivusta.
– Okei ne on salaisuuksia, myöntyy Justuskin.
Jannista on kaavailtu bändiin kitaristia. Toisaalta hiihto-oppaan työ jossain pohjoisen hiihtokeskuksessa kiinnostaisi tyttöä. Myöhemmin illalla Janni löytyy jalkapallokentältä, jossa on käynnissä kaupunginosien eri joukkueista kootun edustusjoukkueen treenit.
– Onko sinulla suosikkipelaajaa tai joukkuetta?
– Beckham, vastaa Janni epäröimättä ja juoksee takaisin kentälle torjumaan maaleja.
Huominen
– Hyvä loppuelämä? Ihan kiva, että olisi eläintarha itsellä. Ja sitten saisi lottovoiton. Sillä mä pistäisin kotiin tommoisen ruokalan pystyyn. Mä tekisin hampurilaiskoneita ihan kauheasti. Sillä on jo nimikin valmiina: Justus-Burger, hahmottelee Justus tulevaisuuttaan.
– Mun hyvä elämä koostuu kai sellaisesta, että mä olisin itselleni kiltti ja kaikille muillekin. Ja sitten, että en olisi kauheasti sairas. Ja että mä saisin olla vähän vapaakin, kuuluu Jannin tulevaisuudenhaave.
– Se olisi varmaan aika perinteinen. Olisi hyvä, että mä olisin onnellinen ja että mulla olisi kiva perhe, toteaa Julius lopuksi omasta tulevaisuudestaan.
Äiti Johanna kuuntelee sivusta lasten pohdintoja ja naurahtaa kyyneleitä pyyhkien.
– Tää on ihan sama kuin 10 vuotta sitten, kun te kysyitte että miltä tuntuu. Aah, pakahduttava onnen tunne. Mä olen just tämmöinen tunneihminen!
Toimittaja: LEA FROLOFF