Akuutin Arkisto
11.12.2007
Suru keskenmenosta
Joka viides nainen kokee elämänsä aikana keskenmenon. Terveydenhuollon puolella keskenmenoon suhtaudutaan pitkälti fysiologisena tapahtumana ja moni nainen tuntee siksi jääneensä vaille empatiaa ja tulleensa huonosti kohdelluksi. Keskenmenossa on kyse paljon muustakin kuin keskeytyneestä raskaudesta. Nainen on raskautensa vuoksi ollut täynnä elinvoimaa ja herkkyyttä. Keskenmenon kokenut on ehkä elämänsä ensimmäisen suuren menetyksen äärellä. Surun voimakkuus saattaa yllättää.
Äitiyden matka
Äitiyden matka alkaa siitä hetkestä, kun tietää olevansa raskaana, toteaa kemiläinen Sari Kumpumäki. Sarin tie äitiyteen on ollut voimia vaatinut prosessi ja kulkenut pettymysten kautta. Esikoispoika tosin syntyi terveenä kaikin puolin hyvin sujuneen raskauden jälkeen. Kun Toni-poika oli vuoden vanha, alettiin perheeseen odottaa toista hartaasti toivottua lasta kesällä 1998.
– Lapsi oli isänsä kanssa perunoita laittamassa peltoon, niin huusin vaan ovelta, että nyt täytyy lähteä sairaalaan, vauvalla ei ole kaikki hyvin. Siitä tuli se ensimmäinen keskenmeno. Silloin oli raskausviikkoja yhdeksän, Sari muistelee.
– Sinne heräämöön tuli kätilö. Hän otti kädestä kiinni ja sanoi, että hänkin on kokenut keskenmenon. Siitä kädestä sain tosi paljon voimaa. Hän sanoi, että sure aivan rauhassa, sinulla ei ole mitään kiirettä. Hän sanoi, että olet nuori ihminen ja voit kyllä onnistuakin. Minä koin sen lohduttavana vaikka yleensä jos sanotaan, että olet vielä nuori ja voit saada lapsia, niin monet kokevat sen hyvin vaikeana. Lääkäriä en juuri nähnyt, palaa Sari Kumpumäki tapahtumiin yhdeksän vuotta sitten.
Suuri järkytys
Sari tunsi olevansa maailmassa ainoa, joka on kokenut keskenmenon. Niin suuri oli yksinäisyyden tunne juuri sillä hetkellä. Sari syytti itseään tapahtuneesta ja vaipui pitkäksi aikaa synkkiin mietteisiin. Myöhemmin hän on ymmärtänyt olleensa masentunut. Esikoinen opetteli kävelemään ja tapaili ensimmäisiä sanoja mutta niistä ajoista Sarille ei juuri ole jäänyt mielikuvia.
– Poika oli yksivuotias ja silloin sitä käsin kosketeltavasti ymmärsi, mitä on menettänyt. Ajattelin, että olisin tällaisen samanlaisen lapsen saanut syliin.
Kriittinen rajapyykki
Keskenmenot ovat varsin yleisiä. Keskenmenon osuudeksi mainitaan yleensä 10 -15 % kaikista raskauksista. Se kertoo kuitenkin vain niistä keskenmenoista, jotka tulevat terveydenhuollon tietoon ja kirjatuiksi tilastoihin. Suuri osa keskenmenoista tapahtuu raskauden ensi viikkoina, ennen kuin nainen ehkä edes tietää olevansa raskaana. Hän saattaa kuitata tapahtuneen myöhästyneinä kuukautisina.
Keskenmeno johtuu yleensä siitä, että jokin tekijä raskaudessa tai sikiössä estää raskauden etenemisen. Keskenmenosta puhutaan, kun raskaus päättyy ennen kuin sikiö on elinkykyinen. Keskenmenon rajana pidetään sitä, että sikiön ikä on alle 22 raskausviikkoa tai se painaa alle 500 grammaa ja syntyy kuolleena. Tämän rajapyykin jälkeen sikiön kuolemasta puhutaan ennenaikaisena syntymänä.
Kulttuurissamme ei ole kehittynyt suremisen muotoja ja rituaaleja, jotka lohduttavat menetyksen kokenutta. Moni ihmettelee, miksi keskenmennyttä lasta ei tunnusteta virallisesti lapseksi, joten hän ei saa hautapaikkaa, hautakiveä tai siunausta. Vain muutamassa sairaalassa Suomessa alle 22-viikkoinen sikiö tuhkataan ja tuhka sijoitetaan sairaalan yhteydessä olevaan muistolehtoon.
Kaksi viivaa raskaustestissä - tunnemyrsky
Viikko viikolta naisen keho ja mieli valmistautuvat raskauteen ja synnytykseen sekä symbioottiseen äidin ja vauvan väliseen suhteeseen. Siksi kaksi viivaa raskaustestissä merkitsee tunnemyrskyä: toiveita, haaveita, pelkoa ja uskoa.
Sarin keskenmenosta oli kulunut kaksi vuotta, kun hän huomasi tulleensa uudelleen raskaaksi. Mielessä pyöri, että sama huono tuuri ei voi toistua. Kun raskausviikkoja tuli enemmän, usko onnistumiseen vain lisääntyi.
– Varovaisesti kerrottiin ystäville ja isovanhemmille, että
nyt on tulossa toinen lapsi. Ei mennyt montaa päivää tästä
ilmoituksesta, kun jälleen sain keskenmenon. Silloin tuntui, että
ei tämä voi olla mahdollista, miksi toisen kerran. En kuitenkaan mennyt
niin syvälle suruun ja epätoivoon kuin ensimmäisellä kerralla,
muistelee Sari tapahtunutta.
Lapsi syntyy jo mielikuvissa
Keskenmenojen syitä tutkittiin ja samalla Sarille tehtiin myös lapsettomuuskokeita.
Kaikki tuntui olevan kuitenkin kohdallaan ja keskenmenojen syyt jäivät
arvoituksiksi.
Kului puoli vuotta ja Sari oli jälleen raskaana.
– Silloin ensimmäinen ajatus oli pelko, että ei tämäkään voi onnistua. Tämä kolmas keskenmeno oli ns. keskeytynyt keskenmeno. Minulla ei ollut mitään verenvuotoa, ultrassa vaan todettiin, että kehitys on pysähtynyt. Sillä hetkellä ajattelin että en enää uskalla koskaan yrittääkään sitä lasta.
Oli raskaus kuinka pitkällä tahansa, tuntuu se perheelle lapsen menetykseltä,
sanoo Sari.
Lapsi on ollut toiveissa mukana ja mielikuvien tasolla jo syntynyt perheeseen.
– Jos varhaisilla viikoilla tulee keskenmeno niin monet saattavat vähätellä, että eihän se ollut kuin solumöykky. Jos lapsi on kasvanut jo isoksi ja on vaikka jo liikkeet tuntuneet, niin voi olla että silloin se mielletään enemmän lapseksi, pohdiskelee Sari ympäristön suhtautumista.
Enkelisivut
Tapahtuneesta voi olla vaikea puhua edes läheisille. Nainen saattaa tuntea itsensä huonoksi tai vajavaiseksi. Myöskään mies ei jää vain sivulliseksi tarkkailijaksi.
– Hänellä voi olla vaikeampaa sitä suruaan työstää. Olen monilta kuullut että isät hakkaavat sitten puita tai potkivat metsässä kiviä, purkavat tunteitaan fyysisesti, Sari kertoo.
Kokemustensa jälkeen Sari etsi keskenmenoista tietoa kirjallisuudesta mutta laihoin tuloksin. Siksi hän perusti internetiin Enkelisivut, jotka tarjoavat keskusteluryhmän ja vertaistukea keskenmenon kokeneille. Tiedonjano on suuri ja uusia vertaistarinoita ilmestyy sivuille viikoittain.
– Sellainen henkilö, joka ei ole kokenut keskenmenoa ei voi tietää täydellisesti miltä se tuntuu. Toinen ei voi tietää, miltä tuntuu jos on käsi poikki, jos ei ole sitä kokenut. Se on elämän kokoinen menetys aina se keskenmeno.
Jos suru jää päälle
Joskus suru voi jäädä ikään kuin päälle ja alkaa haitata arkea. Se voi viedä voimat koko elämältä.
– Suru kuitenkin kannattaa surra niin ettei kiirehdi toipumista. Mutta jos se vaan pitkittyy, niin siinä vaiheessa voisi ottaa yhteyttä neuvolaan ja ammatti-ihmisiin että pääsisi purkamaan sitä surua. Se voi jäädä tavallaan sellaiseen lukkoon, että sitä ei saa avatuksi, rohkaisee Sari.
Erikoispsykologi Päivi Lehtinen TYKS:in yleissairaalapsykiatrian poliklinikalta kohtaa työssään keskenmenossa tai ennenaikaisessa synnytyksessä lapsensa menettäneitä pareja.
– Parisuhteessa voi tulla ongelmaa, jos äidillä toipuminen surusta kestää kauemmin ja hän haluaa sitä uudelleen ja uudelleen sitä asiaa miettiä. Isä ei ehkä oikein ymmärrä, miksi hän vielä sitä miettii. Tällaisista asioista olen usein puhunut avioparien kanssa ja tuntuu että se helpottaa, toteaa Lehtinen.
Jos samanaikaisesti on myös muita elämän vaikeuksia tai jos elämässä on ollut tosi paljon vaikeuksia aikaisemmin ja mieli on valmiiksi hauras, voi menetys käydä voimille.
– On huolestuttavaa, jos siinä ei ole mukana kaipausta ja ikävää, vaan se menetys jää päälle. Jos syntyy kliininen depressio, niin siinä voi tarvita sitten enemmänkin apua, painottaa Lehtinen.
– Jos suru vain pitkittyy, niin näissä tapauksissa tapaan säännönmukaisesti molemmat puolisot. Kyllä suru on yhteinen asia. Sitten katsotaan, pystyykö pariskunta toinen toistaan tukemaan. Joskus olen päätynyt siihen, että isä tässä tarvitseekin enemmän apua. Tilanteet ovat niin erilaisia, kertoo Lehtinen.
Raskaana - vielä kerran
Sari Kumpumäen perheessä tapahtui vielä kerran muutos.
– Kolmannen keskenmenon jälkeen ajattelin, että meille riittää tämä yksi lapsi, että ei yritetä raskautta. Mutta siinä meni jälleen sellainen reilu puoli vuotta ja huomasin olevani raskaana. Ensimmäisenä minulta tuli itku, että en jaksa taas. Vielä synnytyssalin ovella ajattelin, että kyllä tässä nyt napanuora menee kaulan ympärille tai jotain tapahtuu, että lapsi ei synny. Elokuisena sunnuntaiaamuna syntyi kuitenkin kultatukkainen sunnuntailapsi, pikkuveli, näyttää Sari valokuvaa vauvasta kantoliinassa.
– Lapsia ei tehdä vaan lapsia saadaan, lapsi on aina lahja. Usein sanonkin, että minulla on viisi lasta, joista kaksi on päässyt syliin asti ja kolme on sitten pieniä enkeleitä, huokaisee Sari kiitollisena.
VERTAISTUKEA JA KESKUSTELURYHMIÄ
www.enkelisivut.net
www.kapy.fi Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden
yhdistys
www.simpukka-yhdistys.fi Simpukka-yhdistys
(ent. Lapsettomien tuki ry.)
KIRJALLISUUTTA:
Järvi Ulla, Syntymätön. Tietoa ja kokemuksia keskenmenosta.
Kirjapaja, Helsinki 2007
Lähteenmäki Kerttu, Keskenmeno - yli 40 tositarinaa. Omakustanne,
2005.
Väisänen Leena, Lapsen menetys - Perheen suru ja toipuminen. Helsinki:
Kirjapaja, 1999.
Sariola Hannu, Elämä, lyhyt oppimäärä. Helsinki: Kustannus
Oy Duodecim, 2006.
Hakama Kaarina, "Ne on niin herkkiä hetkiä". Naisten kokemuksia
keskenmenosta. Tampere, 1997.
Sinulle, jonka raskaus on keskeytynyt. Tampereen yliopistollisen sairaalan opaslehtinen
Toimittaja: LEA FROLOFF