Akuutin Arkisto
15.5.2007
Aivoinfarktista kuntoutumaan
Halvatun pappa
"Tiedättek te et mikä on halvatun pappa?
No mää tiärän ku mul on siit kokemust nyt jo kuuren vuoren
takka.
Putosin vaa sängyst keskel yötä
pää täyn ajatuksii ja tekemätönt työtä.
Siin mä vaa sit lattial makasi ja nauhuri pääs kelas etten sun
takasi.
Anja sanos heti et halvaus tuli
mää pistin kauhiast hantti mut kyl maar siin sit sata tuhat johtoo
pääs suli
ku vatupassiki meni niin tykkänäs rikki
ettei pystys pysyny pystys ku pää ja hiukkasen kikki.
Sairaalas sanotti heti et tänään tulee loppu
mut ku sit ei sanottu mul vaa Anjal ja mää en pitäny mittä
hoppu.
Tääl mää vaa pyärin teiän kaikkitten keskel
ja luulen et Anjalki on senttäs kivamppa ku leskel.
Appu mä olen saanu niin kottoo ku kyläst
et kaikkii teit mä kiitän niin paljon siit hyväst."
Infarkti ilman ennakko-oireita
Jorma Viljanen istuu keinutuolissa kotonaan Mynämäellä ja lausuu laatimaansa murrerunoa. Sen synnytti kuuden vuoden takaiset kokemukset. Tuolloin Jorman yllätti aivoinfarkti, joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja lopetti energisen ja menevän liikemiehen kiireet kerralla.
– Se tapahtui aamuyöstä ja poks putosin sängystä. Yritin nenäliinaa yöpöydältä ja kaikki oli löysää. Sitten kippasi. Olin 58 vuotta täysin terve. Kävin sairaalassa katsomassa sairaita kavereitani, en koskaan minkään muun syyn takia. 58 täysin tervettä vuotta, sitten POKS. Ei kertaakaan pää särkenyt, ei mitään ennakko-oireita, päivittelee Jorma yllättävää käännettä elämässä.
Lääkärit ehtivät jo ennustaa, että Jorma ei selviäisi seuraavaan päivään.
– Onneksi lääkäri sanoi sen sinulle, että mun kuuluu kuolla sinä päivänä. Mähän olisin voinut kilttinä poikana vaikka totella, jos olisin kuullut sen, tokaisee Jorma Viljanen Anja-vaimolleen.
Pusuterapiaa
Jormalla on neljä lastenlasta, jotka kävivät tervehtimässä rakasta paapaa sairaalassa infarktin jälkeen.
– Hoitajat neuvoivat, kun suu roikkui ja kuola valui, että tarttis pistää suu truutille. Sitten me ruvettiin harjoittelemaan pussaamista. Mulla oli hyvä terapeutti, niitä juoksi neljä siinä ympärillä. Ja toimi! Hoitajatädit itki siellä seinän takana kun ne oli varmaan vähän kateellisia, kun mulla oli niin kivaa siinä, muistelee Jorma lämpimästi pilke silmäkulmassa. Lastenlasten läsnäolo, rakkaus ja luonnollinen suhtautuminen paapan sairastumiseen antoi voimaa toipumiselle.
– Minusta ne pusut ja halaukset olivat ihan yhtä lämpimiä kuin ennen ja jälkeen. En tiedä, miten koira mahtaisi kokea kun isäntä tulee yhtäkkiä toispuoleiseksi, mutta nämä ainakin heilutti häntäänsä niin kuin ihan aina ennenkin. Ihan yhtä kivaa.
– Aivan mahtava! katsoo teini-ikäinen Fanni isoisäänsä.
– Mun mielestä paapa on muuttunut paljon sen sairauden jälkeen. Meistä on tullut paljon läheisempiä. Olet ruvennut arvostamaan paljon enemmän sitä aikaa, minkä vietät meidän kanssa ja se on meille tärkeää.
Yksi tytöistä, tuolloin kahdeksanvuotias Lotta, toi sairaalassa käydessään joka kerta uuden piirroksen isoisälleen. Ensimmäisissä kuvissa hahmo on kuvattu istuvassa asennossa. Pikkuhiljaa se nousee pystyasentoon, seisoen ensin hieman vinossa mutta osoittaen kerta kerralta selvempiä paranemisen merkkejä.
– Rakkaalle paapalle osoitettuja hyvän mielen osoituksia, esittelee Jorma piirroksia liikuttuneena.
Kun kiire loppui
Jorma Viljanen on lähtöisin yrittäjäperheestä. Hänen isänsä perusti aikoinaan hissi-alan yrityksen Turkuun. Jorma on toiminut itsekin 33 vuotta ammattijohtajana useissa eri yrityksissä. Yhä edelleen hän kuuluu kolmen yrityksen hallitukseen.
– Kymmenkunta hallituskokousta on vuodessa. Minua pidetään hyvänä kuin piispaa pappilassa. Se on ollut sitä työtäni se yritysjohtaminen ja viisastelu, kertoo Jorma Viljanen.
Suomessa sattuu noin 15 000 aivoverenkiertohäiriötapausta vuodessa. Niistä kymmenesosa on laajoja ja vakavia kuten Jormalla ja näistä noin puolet kuolee muutaman ensimmäisen vuorokauden aikana. Se tarkoittaa sitä, että Suomessa kuolee yli kaksi kertaa enemmän aivoverenkiertohäiriöön ihmisiä kuin liikenteessä vuoden aikana.
Mitään ennakko-oireita kohtaus ei antanut, parina edeltävänä iltana päänahkaa oli ikään kuin kummasti kihelmöinyt. Jorma kuvailee tunteneensa olonsa neulatyynyksi.
– Edellisenä iltana olin pistänyt ohjelman että neljä veroilmoitusta täytyy olla valmiina huomenna. Ja se rulla pistettiin päälle ja kyllä se nauhuri siellä sitten kelasi oikein viimeisen päälle.
Pitkä tie tasapainoon
Jorman persoona huokuu lämpöä ja huumoria, itseironialla maustettuna. Näkee selvästi, että hän on vuosien varrella saavuttanut tietyn mielentyyneyden sairaudesta huolimatta. Tie tasapainoon on kuitenkin koetellut niin omaa itseä kuin myös läheisiä.
– Mä istuin tässä, Anja oli siirtänyt pyörätuolin tuonne taakse. Mulle tuli kauhea itsesäälikohtaus. Se ainoa liikkumavälineeni oli siirretty jonnekin, mistä en tiedä. Kuvittelin et tässä nyt näytetään mun paikka. Siinä olet kun kakka Junttilan tuvan seinässä ja sillä siisti. Rupesin siinä vähän itkua tihruttamaan ja kaikki oli niin surkeeta, surkeeta, muistelee Jorma alkuaikojen tuskaisia hetkiä.
Oma avuttomuus ja riippuvuus toisista oli vaikeaa hyväksyä.
– Sähän lupasit ampua itsesi! virkistää Anja-vaimo Jorman muistia.
– No niin, mä sanoin että pystyn siihenkin, myöntelee Jorma.
Silloin tytär sanoi:
– Kuule iskä, luuletko sä että me tykätään susta sen takia, että sä olet niin hyvä kävelemään?
Ne olivat ratkaisevat sanat. Jorma tajusi, että elämässä on muutakin tärkeää kuin yrittäjän tehoarki ja loputon vastuunkanto liike-elämässä. Kuten perhe ja läheiset ihmiset.
Vaimo kuin yhden koon sukkahousu
Puolison sairastuttua aivoinfarktiin joutuu myös erityisesti puoliso koville. Anja työskentelee luontaishoitajana. Jorman sairastuttua hän jätti työnsä ja ryhtyi kokopäiväisesti hoitamaan puolisoaan.
– Siinä on ensin käytävä itsensä kanssa läpi, että häpeänkö tätä miestä, vienkö sen koskaan omasta kodista ulos ihmisten ilmoille.
Anja oli jo omassa elämässään käynyt läpi pitkän sisäisen muutoksen tien.
– Ellei olisi ollut tietynlainen vahvuus jo kerättynä omien muutosten kautta, niin en tiedä olisinko jaksanut tätä prosessia. Se on henkisesti niin rankkaa ja se on fyysisesti myös rankkaa. Jos ei minkään valtakunnan käsitystä ole näistä asioista, niin hulluksi tulee tuollaisen ihmisen kanssa, heittää Anja vuosikymmenien yhdessäolon tuomalla hellyydellä.
– Anja on tuollainen yhden koon sukkahousu, hänellä on sitä fleksibiliteettiä ollut aika paljon, antaa Jorma puolestaan tunnustusta.
Avioliitto on kuitenkin kestänyt. Se on saavutus jo sinänsä, sillä 52 prosenttia halvaantuneiden avioliitoista kariutuu.
– Se on kamala paikka. Syy on varmasti se, että tämän myötä usein persoonallisuus muuttuu. Sen lisäksi, että ilme muuttuu ja olemus muuttuu niin tulee ärtyisäksi. Kun tuntuu, että on menettänyt kaiken. Mikään ei ole mahdollista, mikä oli ennen ollut mahdollista, olevinaan. Kunnes vuoden kuluttua hoksaa vasta, mitä on jäänyt jäljelle. Rupeaa säästämään vähän näitä omaisiaan ja ymmärtämään: hei, mikä suuri ilo. Mulla on perhe ympärillä ja tässä vaan opetellaan uudelleen elämään. Se on vaan erilainen elämä, mutta ei yhtään huonompi elämä.
Kuntoutus kannattaa aina
Jorma Viljanen käy edelleen kuntoutuksessa Kirkkotien KuntoKamarilla Nousiaisissa. Hän laskeskelee, että kuntoutuskertoja on vuosien varrella kertynyt kunnioitettavat 700. Alussa piti opetella istumaan sängyn reunalla, sitten seisomaan ja kävelemään.
– Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tukevuus oli suurin piirtein keitetyn makaronin luokkaa ja suun pieliä valui kuola. Se oli sellainen surkeus.
Eteenpäin on koko ajan kuitenkin menty, viimeisten kolmen kuukaudenkin aikana selvästi. Tammikuussa Jorma käveli kävelymatolla 150 metrin matkan, maaliskuussa taittui taivalta jo puolet enemmän eli 300. Kuntoutus kannattaa ja aina tapahtuu positiivista kehitystä, on Jorman viesti kohtalotovereille.
– Olen verrannut itseäni 10 000 palan palapeliin, joka putosi pöydältä alas. Toinen puoli meni säpäleiksi ja toinen puoli pysyi ihan ehjänä. Pikku hiljaa me liimataan näissä harjoituksissa sitä kuvaa ehjäksi.
Rakasta ja tule rakastetuksi
– Olen aina kuvitellut, että rakkauteen kuuluu, että pidämme toisemme tyytyväisenä sänkykamarissa. Nyt tiedän, mitä on toisen tyytyväisenä pitäminen. Kun hän petaa sängyssä illalla kaikki ne tyynyt, että saan sellaisen olemisen asennon, että tämmöinen halvaantunutkin kroppa siinä hyvin pysyy. Sitten hän ainakin kerran yössä kysyy, käännytkö. Eli se on sitä tyytyväisenä pitämistä sänkykammarissa parhaimmillaan, filosofoi Jorma Viljanen.
Tunteet on päästävä purkamaan.
– Olen jopa ärsyttänyt häntä, että saisin hänet itkemään, koska patoutuuhan ne tunteet jonnekin. Eihän siinä ole parantumisen mahdollisuuksia, jos sinne on jo ennestään varastoitunut tiukasti jotakin tunnetiloja, huolia, kiireitä ja paineita. Sairaus vielä luo sitä lisää, niin millä siitä vapautuu, sanoo Anja Viljanen.
– Jos joku haluaa Jorman prosessista jotain oppia, niin ymmärtäisi sen, että ihminen ei ole pelkkä fyysinen keho. Meillä on tunteet, meidän pitää pystyä ilmaisemaan ne ja pystyä katsomaan, mikä niiden laatu on. Ja se on oma valinta.
Jorma on aina ollut intohimoinen museoautojen kerääjä. Harrastus jatkuu edelleen.
– Jos olisin pikkupoikana tiennyt, miten hauska elämä mulla on, tuskin olisin kertaakaan itkenyt. Silloin tuli itkettyä joskus, kun en tiennyt, mikä ihanuus mua odottaa, kiteyttää Jorma elämänfilosofiansa rakkaiden autojensa ja perheensä keskellä.
Toimittaja: LEA FROLOFF