Akuutin Arkisto
30.10.2007
Sairaus kirjallisuudessa: Rutto
"Sanon siis teille, että oli saavuttu vuoteen 1348 jälkeen Kristuksen syntymän, kun kuolemaa tuova rutto puhkesi mainiossa Firenzessä, Italian kauneimmassa kaupungissa. Joko taivaankappaleiden vaikutuksesta tai myös jumalattomien tekojemme seurauksena oli Jumalan vanhurskas viha lähettänyt tämän vitsauksen meille kuolevaisille rangaistukseksi. Muutamia vuosia aikaisemmin rutto oli raivonnut itämailla ja vienyt muassaan lukemattomia ihmisiä. Sitten se jatkoi kulkuaan seudulta toiselle ollenkaan pysähtymättä ja nyt se oli onnettomuudeksi kohdannut meidänkin maamme." (Giovanni Boccaccio: Decamerone)
– Tämä on ote Giovanni Boccaccion Decamerone-teoksen johdannosta, jossa kirjailija johdattaa sisään aihepiiriin ja tilanteeseen, jossa eletään 1300-luvun puolivälissä Italiassa. Boccaccio käyttää ruttoa dramaattisena lähtökohtana teokselleen, joka on sadan novellin kokoelma, dosentti Kari Sallamaa Oulun yliopistosta kertoo.
NOVELLIN SYNTY
Kymmenen aatelisnuorta, seitsemän naista ja kolme miestä, pakenee ruttoa Firenzen ulkopuolelle. Nuoret viipyvät pakosalla kymmenen päivää ja kuluttavat aikaansa kertomalla toisilleen tarinoita - kukin yhden tarinan päivässä. Nämä sata tarinaa muodostavat Decameronen.
– Kun tarinat on kerrottu, nuoret ihmiset palaavat jälleen Firenzeen. Sen jälkeen emme tiedä, mitä heille tapahtui. Saivatko he tartunnan ja kuolivat? Voidaan kuitenkin sanoa, että suuri epidemia tuotti ihmiskunnalle siunauksena tämän suurenmoisen teoksen ja kokonaan uuden kirjallisuudenlajin eli novellin, joka on edelleenkin voimissaan oleva laji.
JO ANTIIKIN AIKANA
Rutto on ollut mukana kirjallisuudessa jo länsimaisen kirjallisuuden alkuajoista lähtien. Antiikin Kreikan myyttisen runoilija Homeroksen Ilias-teoksen alussa riehuu rutto. Myös Sofokleen Kuningas Oidipus käsittelee samaa sairautta. Teoksen alkutilanne on se, että rutto raivoaa Thebassa, Oidipuksen hallitsemassa kaupungissa.
– Vastuuntuntoinen kuningas alkaa perätä syitä, miksi kaupunkia on kohdannut suuri onnettomuus. Hän alkaa selvittää ruton syytä ja hiljalleen kaikki selviää. Hän on vetänyt kirouksen kaupungin ylle omilla teoillaan, jotka on tehnyt tietämättään. Eli hän on tappanut isänsä ja nainut äitinsä, jonka vuoksi jumalat ovat vihastuneet Theballe. Kun ongelma ratkeaa eli Oidipus itse tuhoutuu, rutto poistuu Thebasta, Sallamaa toteaa.
LAJINSA TUNNETUIN
Rutto on aiheena myös eräässä 1900-luvun puolivälin maailmankirjallisuuden klassikossa:
"Puolenpäivän aikaan kuume oli korkeimmillaan. Potilaan ruumista riuhtoi jonkinlainen tukahtunut yskä, josta pääsi suuhun asti vain verta. Rauhaset olivat suunnilleen yhtä tulehtuneet kuin aamulla, kovat kuin rautapulttien kannat. Rieaux'n käsityksen mukaan niitä oli mahdoton ryhtyä avaamaan. Kuumeen ja yskänkohtausten lomassa Tarout silloin tällöin vielä avasi silmänsä nähdäkseen ystävänsä." (Albert Camus: Rutto)
Albert Camus'n Rutto ilmestyi vuonna 1947 eli heti toisen maailmansodan jälkeen. Se on tunnetuin yksittäinen rutonkuvaus, jossa jo nimeään myöten osoitetaan, mistä ongelmakentästä on kysymys. Camus itse aikanaan, ja myös eräät tutkijat häntä uskoen, ovat yhtyneet käsitykseen, että Rutto-teos ei ole vertauskuvallinen.
– Se on erinomaisen tarkasti ja asiantuntevasti tehty kuvaus sairaudesta, sen oireista ja ilmenemismuodoista. Mutta se on myös kuvaus niistä moraalisista seurauksista, joita tämmöinen laaja ja tuhoisa kulkutauti yhteiskunnassa vaikuttaa, dosentti Sallamaa korostaa.
Ranskalainen kirjailija ja filosofi Camus tarkastelee ruttoa oman maailmankatsomuksensa, eksistentialismin, kautta.
– Tämmöinen vakava sairaus asettaa ihmiset valintatilanteeseen, joka on eksistentialismin mukainen ajatus. Jokainen on vastuussa itsellään, itsessään ja myös muille. Ja jokaisella on vapaa valinta tehdä tämä ratkaisu.
RUTTO MUURINA
Vuonna 1984 eteläafrikkalainen kirjailija André Brink kirjoitti ruttoa käsittelevän teoksen. Ruttomuurin päähenkilöinä on kolme eteläafrikkalaista - valkoinen Paul, värillinen Andrea ja musta Mandla.
He etsivät kuvauspaikkoja Paulin käsikirjoittamalle elokuvalle, joka käsittelee nimensä mukaisesti ruttomuuria, joka rakennettiin 1700-luvulla ruttoepidemian raivotessa Provencessa.
– He etsivät vanhan ruttomuurin raunioita ja löytävätkin ne, mutta rauniot ovat enää pieni muistuma tästä epätoivoisesta yrityksestä eristää ruttoalue vielä saastumattomista alueista. Tällä tavalla Brink käyttää ruttomuuri-kuvaa suurena vertauskuvana, joka saa erilaisia merkityksiä romaanin kuluessa. Aivan samalla tavalla kuin ruttomuurin oli eristettävä saastuneet alueet terveistä alueista, samalla tavalla Etelä-Afrikan rotuerottelu pyrki erottamaan rodut toisistaan, Sallamaa kuvailee.
Kautta kirjallisuuden historian ruttoa onkin käytetty vertauskuvana erilaisille kielteisille asioille tai ilmiöille.
Asiantuntija: KARI SALLAMAA, dosentti, Oulun yliopisto
Toimittaja: TITTA LAHTINEN