Akuutin Arkisto
4.11.2008
MASENNUKSEN PAIKKA AIVOISSA
Maailman terveysjärjestön WHO:n ennusteen mukaan vuonna 2020 maailmanlaajuisesti eniten kärsimystä, toimintakyvyn menetystä ja ennenaikaista kuolemaa aiheuttavista sairauksista on ensimmäisellä sijalla sepelvaltimotauti. Kannoilla heti kakkossijalle nousee masennus eli depressio. Jos lukuun otetaan ainoastaan länsimaat, masennus kipuaa jopa sairaustilastojen kärkeen.
Masennus on siis merkittävä kansanterveyttä ja ihmisten toimintakykyä heikentävä sairaus. Vaikka toisin luullaan, suomalaisten masentuneisuus ei vertailussa osoittaudu sen yleisemmäksi kuin muuallakaan Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Sen sijaan Välimeren maissa Etelä-Euroopassa masennusta esiintyy vähemmän kuin muualla.
Masennukseen sairastuu joka viides suomalainen jossain elämänsä vaiheessa, naiset lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuin miehet. Depressio ei kysy uhriltaan ihmisen varakkuutta, yhteiskunnallista asemaa tai perhesuhteita.
Masentunut shoppailee
Viime aikoina on eri puolilta maailmaa tulvinut tutkimustietoa, jotka osoittavat muun muassa sen, että masentunut henkilö on keskimäärin 44-vuotias ja useammin nainen kuin mies. Masentunut shoppailee yli varojensa, sillä allapäin ihminen on itsekeskeisempi ja yrittää kohentaa hankinnoilla itsetuntoaan. Masentunut käyttää liikaa hajusteita, sillä hänen hajuaistinsa on heikentynyt.
Masennuksessa on tunne-elämän muutosten taustalla myös puhtaasti
biologisia piirteitä.
Masennuksen ja aivojen välistä suhdetta tutkitaan vilkkaasti. Tavoitteena
on saada yhä tarkempaa tietoa masennuksen biologisesta taustasta ja sitä
kautta tehostaa masennuksen hoitoa.
Mihin kohtaan aivoissa masennus sijoittuu?
Psykiatrian professori Hasse Karlsson Helsingin ylipistosta on tutkinut masennuspotilaiden aivoja erilaisin kuvannusmenetelmin.
- Masennusta ei voi paikallistaa mihinkään yhteen aivopaikkaan. Ehkä enemmänkin sellaiset aivojen alueet, joilla on tekemistä tunne-elämän ja tunne-elämän säätelyn kanssa ja jossain määrin myöskin ajatteluprosessien kanssa, ovat tekemisessä masennuksen aivomekanismien kanssa, selvittää professori Karlsson.
Uusimpien tutkimusten perusteella alkaa näyttää selvältä, että depressio ei ole vain yksi sairaus vaan todennäköisesti yhdistelmä erilaisia oirekuvia, jotka eri potilailla ilmenevät eri tavoin. Myös eri depressiotyyppien takana olevat aivomekanismit ovat erilaisia.
Tiettyjen aivojen syvempien osien sekä aivojen etuosien osuus masennuksessa on todennettu monissa tutkimuksissa.
- Ohimolohkon alla sijaitsevan hippokampuksen tiedetään olevan voimakkaasti tekemisessä erilaisten muistitoimintojen ja oppimisen kanssa. Tämä on rakenne, joka näyttäisi ainakin osalla depressiopotilaita kutistuvan suhteessa depression kestoon, kertoo Karlsson.
Depressioon liittyy osalla potilaista lisääntynyttä kortisolin eritystä. Kortisoli on aine, joka pitkään pommittaessaan hippokampusta vaurioittaa sen hermosoluja.
- Ja tämä on mahdollisesti sellainen mekanismi, joka selittää miksi osalla depressiopotilaista muistiongelmat, oppimiseen liittyvät vaikeudet jatkuvat vielä depressiosta toipumisen jälkeen, toteaa Hasse Karlsson.
Hippokampuksen toiminta liittyy myös Alzheimerin taudin kehittymiseen. Depression tiedetään myös joissain tapauksissa altistavan Altzheimerin taudin kehittymiselle myöhemmin.
Ylitehoa tai alitehoa aivoissa
Depressiossa etuaivokuori sekä aivolohkojen välissä sijaitseva pihtipoimu toimivat aliteholla depressiossa. Toisaalta taas mantelitumake eli amygdala käy ylikierroksilla. Se on aivojen osa, jolla on tekemistä tunnekokemusten kanssa. Tämä sopii hyvin masennuksen oirekuvaan, sillä mantelitumake välittää niitä voimakkaita negatiivisia tuntemuksia, joita depressioon liittyy.
Masennukseen liittyy lähinnä kahden välittäjäaineen toiminta aivoissa, serotoniinin ja noradrenaliinin. Kolmantena jossain määrin masennuksessa vaikuttaa myös dopamiini. Serotoniinireseptoreita on aivorungossa sekä koko aivokuoren alueella.
- Jos serotoniinisysteemin toimintaa stimuloidaan, niin se vaikuttaa sellaisten aineiden erittymiseen aivoista, jotka edesauttavat hermosolujen hyvinvointia koko aivostossa. Eli kysymys ei ole ainoastaan siitä, toimiiko tiedonvälitys näiden hermosolujen välillä hyvin, vaan kysymys on siitä, miten koko hermosoluperhe voi. Eli millä tavalla ne hermosolut kasvavat ja kehittyvät ja millä tavoin ne pystyvät sitä informaatiota kuljettamaan, selvittää professori Karlsson.
Masennusta PET:illä
PET- eli positroniemissiotomografia on kuvantamismenetelmä, jolla voidaan tutkia, mitä masentuneen aivoissa tapahtuu. Menetelmällä on mahdollista selvittää aivojen toiminnallisia muutoksia - muutoksia verenvirtauksessa tai aivojen aineenvaihdunnassa masennuksen aikana.
PET:illä voidaan kuvata myös solujen välisen viestinnän vaikutuksia. PET-kuvista voidaan mm. nähdä, että depressiopotilaalla serotoniini 1A -määrät ovat vähentyneet. Se kertoo laaja-alaisesta serotoniinivälitteisen toiminnan häiriöstä. Saavutettuja tietoja voidaan hyödyntää sekä lääkkeiden että psykologisten hoitomuotojen kehittelyssä.
Lääkkeitä vai psykoterapiaa?
Lääkehoidosta saakin apua noin kolme potilasta viidestä. Depressiolääkkeillä vaikutetaan joko serotoniini- tai noradrenaliinivälittäjäainesysteemiin. Uusimmat lääkkeet vaikuttavat samanaikaisesti molempiin ja saattavat siksi olla vanhoja tehokkaampia.
Myynnissä on sekä selektiivisiä serotoniinin takasinoton estäjiä eli SSRI-lääkkeitä että monoamiinioksidaasi-inhibiittoreita eli MAO-estäjiä. Serotoniinilääkkeet tehoavat myös paniikkihäiriöön ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Mistä sitten tiedetään mikä lääke kenellekin sopii?
- Hyvää keinoa ennustaa, miksi pitäisi tietylle depressiopotilaalle käyttää tiettyä lääkettä ei ole. Tiedetään, että noradrenaliini vaikuttaa voimakkaasti energian säätelyyn, energian tunteeseen. Jos ihmisellä keskeinen oire on, että ei jaksa ja aloitekyky on huono, niin voi olla, että noradrenaliinilääkkeet toimivat silloin paremmin. Jos oireet enemmän painottuvat siihen, että on mielialaoireita eli toivottomuuden tunteita, jatkuvaa apaattisuutta ja mielialan laskua, niin silloin voi taas olla, että serotoniinisysteemi on siinä keskeisemmällä osalla. Tällä hetkellä joudutaan testaamaan yhdellä lääkkeellä ja jos se ei toimi, vaihdetaan toisella mekanismilla vaikuttavaan lääkkeeseen ja yritetään hakea sitä optimaalista hoitoa, kertoo Karlsson.
Jo toistakymmentä julkaistua tutkimusta osoittaa, että myös psykoterapia saa aikaan samankaltaisia vaikutuksia välittäjäainejärjestelmien toiminnassa kuin lääkkeet.
- Lääkehoidon jälkeen usein etuaivokuoren toiminnan vajaukset korjaantuvat, mantelitumakkeen aktiivisuus vähenee. Myöskin psykologisella hoitomuodolla on samanlaisia vaikutuksia, painottaa Karlsson.
Miksi näin? Jos vastaus löytyy, löytyykö lopultakin myös silta mielen ja ruumiin välille?
Onko lääkitys kohdallaan?
Depressiolääkkeitä myydään paljon Suomessa. Onko se osoitus siitä, että lääkitys on kohdallaan?
- On paljon keskusteltu siitä, käytetäänkö depressiolääkkeitä liian paljon vai liian vähän. Jos katsotaan epidemiologiaa, sitä mitä tiedetään depression yleisyydestä ja sitä kuinka suuri osa ihmisistä saa depressioonsa hoitoa, niin me olemme vielä kaukana optimista. Varmasti vielä lähes puolet depressiota sairastavista on ilman minkäänlaista hoitoa. Toinen kysymys on se, että ovatko erilaiset hoitomuodot tasapainossa. Me tiedämme, että ainakin lievissä ja keskivaikeissa depressioissa erilaiset psykologiset hoitomuodot toimivat vähintään yhtä hyvin kuin lääkehoito. Niillä saattaa olla myös muita etuja, joita lääkehoidolla ei ole. Ihminen oppii psykoterapiassa sen kaltaista toimimista ihmissuhteissa, mm. tunteitten säätelyä, mitä se lääkehoito ei opeta. Sen tähden voisi ajatella, että näihin psykologisiin hoitomuotoihin pitäisi satsata enemmän - ei suinkaan lääkehoitojen kustannuksella mutta sen rinnalla, pohdiskelee Hasse Karlsson.
Sähköisiä hoitoja masennukseen
Vakavan depression hoidossa on jo pitkään käytetty sähköshokkihoitoa. Yleisanestesian aikana aivoihin johdetaan sähkövirta, joka itse asiassa saa aikaan epileptisen reaktion aivoissa. Tämän tiedetään lievittävän vakavia depression oireita tehokkaasti, mutta miksi se näin tekee, on epäselvää.
Tämän rinnalle on tullut neurostimulaatiohoitoja, joiden tarkoituksena on myös stimuloida aivoja mutta paljon tarkemmin kuin vanhalla sähköhoidolla. Magneettilaitteella voidaan stimuloida kallon luiden läpi aivojen tiettyjä osia. Toimenpide on potilaalle kivuton ja helppo ja se tehdään valveilla ollessa. Magneettistimulaatiolaitteita on jo olemassa ja niiden hinnat halpenevat, jolloin ajateltavissa olisi laajamittainen potilaiden hoitomuoto.
Sähkön käyttöön perustuu myös uusin hoito, aivojen syvien osien stimulaatio. Stimulaatiohoidossa aivojen tiettyihin paikkoihin, esimerkiksi vagushermoon asennetaan elektrodit, jotka antavat pientä sähkövirtaa. Aivoissa voidaan tällä tavoin tiettyä aluetta stimuloida hyvin tarkasti.
Ajatuksena ei ole se, että depressio sijaitsisi juuri tietyssä kohtaa aivoja, vaan tiettyä kohtaa stimuloimalla saadaan aikaan erilaisia reaktioita muualla aivoissa. Tämä palauttaa sellaisen tasapainotilan koko aivoissa, joka on depressiossa järkkynyt. Stimulaatiohoito vaatii kuitenkin suuria toimenpiteitä elektrodien asennuksineen ja on lisäksi kallis hoitomuoto.
- Niiltä osin kun ne jatkossa tulevat toimimaan ja osoitetaan hyviksi menetelmiksi, niin ne varataan kyllä kaikkein toivottomimpien ja vaikeimpien depressiotapausten hoitoon, painottaa Professori Karlsson.
Asiantuntija: HASSE KARLSSON, psykiatrian professori, psykoterapeutti, Helsingin yliopisto
Toimittaja: LEA FROLOFF