Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334 digiteksti-tv s.374

Akuutin Arkisto

8.1.2008

KOTI TURVALLISEKSI LAPSEN NÄKÖKULMASTA

Suurin osa alle 10-vuotiaiden lasten tapaturmista sattuu kotona. Erilaiset kaatumiset, putoamiset, esineiden aiheuttamat vahingot sekä myrkytykset ovat niistä yleisimpiä. Lapsi on erityisen altis tapaturmille siinä vaiheessa, kun hän lähtee liikkeelle ja alkaa tutustua ympäristöönsä maistelemalla ja koskettelemalla.

Essi Haapalahden esikoinen, vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen Benjamin, oppi kävelemään noin puoli vuotta sitten. Lähiympäristöön tutustuminen on hänelle jännittävä seikkailu, mutta äidiltä se vaatii suurta huolenpitoa, sillä pelkästään kodin seinien sisäpuolelle mahtuu monta vaaranpaikkaa, jotka on tiedostettava, kun lapsi alkaa liikkua itse.

– Benjamin oli saanut kerran näperrettyä purkkapallon tosi tiukasta paperista ja pannut sen suuhunsa. Onneksi se oli niin hyvänmakuinen, että hän imeskeli sitä suussaan eikä ehtinyt vielä nielaista, kun ehdin paikalle, Haapalahti kertoo.

Toinen vaaratilanne sattui, kun Benjamin putosi sohvalta, mutta siinäkään ei käynyt pahasti. Onneksi monet vahingot voidaan välttää ennakoinnilla ja pienillä muutostöillä.

Korkealta putoamisen riski kasvaa lapsen mukana. Sen vuoksi ikkunoiden ja parvekkeen oven lukitusjärjestelmät on tarkistettava säännöllisesti. Jos kotona on portaikkoja, niiden eteen kannattaa asentaa turvaportti.

– Olen hankkinut Benjaminin vuoksi pyöreän keittiön pöydän. Laitoin teräväkulmaisen olohuoneen pöydän kokonaan pois ja ostin sen tilalle pehmeän rahin.

Haapalahdella oli pitkäreunainen pöytäliina vielä silloin, kun Benjamin harjoitteli kävelemistä. Se vaihdettiin kuitenkin pieneen liinaan, koska poika otti pöytäliinasta tukea, jolloin tavarat lähtivät luistamaan hänen päälleen.

Kaikki vaaralliset esineet, terävät työvälineet, muovipussit, pesuaineet ja lääkkeet, säilytetään Benjaminin ulottumattomissa joko lukkojen takana tai kaappien ylähyllyillä. Myös huonekasvit on nostettu korkealle, sillä niistä monet ovat syötyinä myrkyllisiä. Kodin vaaranpaikat eivät kuitenkaan lopu tähän.

Pienokainen saattaa lähteä kiipeämään kirjahyllyä tai kaappia pitkin, joka voi kaatua hänen päälleen, jos sitä ei ole kiinnitetty seinään. Hän voi työntää sormensa oven väliin, kiskaista vapaana riippuvasta sähköjohdosta tai käyttää sitä purulelunaan.

Kosteissa tiloissa piilevät omat vaaransa. Kaikki vadit sekä ämpärit kannattaa tyhjentää käytön jälkeen, sillä hukkumisonnettomuuteen riittää hyvinkin pieni määrä vettä. Sen vuoksi lasta ei saa koskaan jättää peseytymään yksin. Onneksi hanoissa on nykyisin jo yleensä termostaatit sekä lukitusnapit, jotka estävät lämpötilan vaihtumisen kylmästä kuumaan vahingossa. Ne vähentävät tapaturmia, joissa lapsi voi polttaa itsensä, jos hän onnistuu avaamaan vesihanan itse.

TURVAVÄLINEITÄ KAUPASTA

Siinä vaiheessa, kun kotikonstit eivät tunnu riittäviltä turvallisuuden parantamiseksi, kannattaa käydä tutustumassa markkinoilta löytyviin tuotteisiin. Kaupoista voi ostaa pistorasiansuojia, kulmasuojia matalalla sijaitsevien tasojen teräviin nurkkiin, ovenpidikkeitä, videolukkoja ja hyvin monenlaisia laitteita kaappien ja laatikoiden lukitsemiseen.

– Olen laittanut liesisuojan, koska olen kuullut, että sellaisia onnettomuuksia on tapahtunut, että lapsi on kurkottanut ottamaan kattilaa ja vetänyt kuumat vedet päälleen, Haapalahti kertoo.

Lieden etuosaan kiinnitetty suoja estää lasta pääsemästä käsiksi kuumiin levyihin tai kattiloihin. Lisäksi lieden säätönapit lähtevät irti ja Haapalahti kiinnittää ne paikoilleen vain tarvittaessa.

Benjamin ei ole ollut vielä kiinnostunut avoimista pistorasioista eikä videonauhurista. Äitinsä mukaan hän tottelee hyvin, jos häntä kieltää koskemasta niihin. Haapalahti on kuitenkin hankkinut pistorasiansuojat, ettei vahinkoja vain pääsisi tapahtumaan. Olisiko kotona vielä joku paikka, jonka turvallisuutta voisi parantaa?

– Olohuoneen ikkunan edessä on vanhanaikainen patteri, jossa on tosi terävät kulmat. Aion laittaa siihen vielä suojaksi ikkunalaidan, ettei Benjamin löisi siihen vahingoissa päätään, Haapalahti vastaa.

Toimittaja: KIRSI SCHALI

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006