Akuutin Arkisto
11.3.2008
AMPUTAATIO - RADIKAALI TOIMENPIDE
Seitsemisen vuotta sitten noormarkkulaisen Eeva Kaartisen oikea jalka amputoitiin polven alapuolelta. Ennen toimenpidettä luukasvaimen aiheuttama kipu jalassa oli niin kova, että tavallisen sukan jalkaan vetäminen tuntui mahdottomalta. Diagnoosi viipyi kevääseen 2001, vaikka kipu alkoikin jo syksyisellä lenkkipolulla.
– Se oli ihan normaali kaunis syyspäivä ja olin koiran kanssa lenkillä. Olimme tehneet jo pitkän lenkin, mutta koira oli sitä mieltä, että voitaisiin vielä vähä pidentää lenkkiä. Se oli se yksi askel, kun mä käännyin sille pidemmälle reitille, muistelee Eeva Kaartinen hetkeä, jolloin kipu oikean jalan nilkassa alkoi.
Hän hakeutui lääkäriin, mutta apua ei löytynyt. Kipu vain paheni. Eevaa yritettiin hoitaa myös reumalääkkeillä - ilman tulosta. Kivun alkamisesta oli kulunut jo puoli vuotta, kun jalasta otettiin magneettikuva ja oikea diagnoosi vihdoin saatiin.
– Mun ajatusmaailma pyöri tuon jalan ympärillä, kun se kipu oli niin valtava. Jossain vaiheessa elin jo sillä tavalla, että mä katsoin kellosta, milloin voin ottaa taas lisää kipulääkettä. Vaikkei siitä kyllä missään vaiheessa apua ollut, koska en mä tiedä, voiko sellaiseen kipuun olla mitään lääkettä, muuta kuin ehkä joku täysi tainnutus, hän hymähtää.
AAVISTUS AMPUTAATIOSTA
– Itse asiassa jossain vaiheessa kevättalvea sanoin miehelleni, että usko vaan, tämä päättyy amputaatioon. Ja hän sanoi, että ei, eihän reuma semmoista aiheuta. Mä vastasin, että mulla on semmoinen tunne, että tässä käy niin. Mä en tiedä mistä se ajatus tuli, mutta jotenkin se oli niin selvä, että sitten kun lääkäri sen sanoi, niin mä olin vaan, että okei.
Luukasvain oli ehtinyt tuhota oikeasta jalasta nilkan ja myös jonkin verran sääriluuta. Hoitava lääkäri otti selvää, olisiko maailmalta löytynyt sopivaa tekonilkkaniveltä, jotta amputaatio polven alapuolelta olisi voitu välttää. Parin päivän kuluttua varmistui kuitenkin, että jalkaa ei voitaisi säästää.
– Ja sitten lääkäri kysyi, että koska mä tulen tähän operaatioon. Ja mä sanoin, että vaikka huomenaamuna. Lääkäri vastasi, että kyllä se nyt pitää ainakin viikonlopun yli miettiä, että se on niin radikaali toimenpide.
EROON KIVUSTA
Eeva suhtautui rauhallisesti toimenpiteeseen vielä sinäkin päivänä kun amputaatio tehtiin.
– Mä kävelin tyynen rauhallisesti sinne osastolle, mulla oli kirja mukana ja luin koko aamupäivän sitä kirjaa ja vain odotin, että koska mä pääsen sinne operaatioon. Mä olin ihan ylirauhallinen. Voisi kuvitella, että siinä tilanteessa on hermostunut jo pelkästään siitä, että on menossa leikkaukseen. Mutta mä olin ihan tyynen rauhallinen, muistelee Eeva reaktioitaan.
Amputaation jälkeen kasvaimen aiheuttama kipu hellitti ja arki uusine rutiineineen pyörähti nopeasti käyntiin. Tyngän huoltotoimenpiteisiin piti ryhtyä jo toimenpidettä seuranneena päivänä.
– Kun sitä tynkää piti opetella sitomaan, jotta siitä saadaan supistumaan nesteet pois, kun tietysti kaikki kudosnesteet ja muut sinne kertyy. Heti seuraavana päivänä proteesimestari tuli opettamaan sen sitomista. Ja mulla oli sellainen olo, että mitä hän sitä mulle neuvoo, koska mä olen pintelöiny hevosten jalkoja koko ikäni! Mutta ei siis sekään ollut mikään iso juttu. Mä ajattelin myös, että miten mun mies kestää katsoo jalkaa, siinä on kuitenkin tosi pitkä haava ja muuta. Niin hän vaan sanoi, että se on nyt osa sua ja sen kanssa eletään, Eeva kertoo.
– Tottahan se joskus ottaa päähän kun oikein sattuu, tynkä on kipeä kun holkki hiertää. Ja silti pitää koirat lenkittää ja ei voi vain nostaa käsiä pystyyn ja sanoa, että hoitakaa te muut, kun ne on vaan tehtävä.
PROTEESI KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAAN
Proteeseja Eevalla on kaikkiaan neljä: käyttöjalka, suihkujalka, lenkkijalka ja ratsastusjalka. Vaikka kävely piti opetella uudelleen, palautui Eevan arki ratsastusharrastusta myöten kutakuinkin entiselleen.
– Se oli aika hienoa, kun mä sain ensimmäisen suihkujalan. Siihen asti olin joutunut käymään suihkussa keppien kanssa ilman mitään proteesia. Ja kun mä menin ensimmäisen kerran sen suihkujalan kanssa suihkuun, mä seisoin kahdella jalalla ja pystyin pesemään hiukset ilman, että jouduin nojaamaan mihinkään. Se oli semmoinen kokemus, että tämä on tosi nastaa!
Ratsastaessa käytettävä jalka on tavallista käyttöjalkaa painavampi. Koska proteesikävely on raskaampaa, painaa käyttöjalka vain noin kilon. Ratsastusjalka puolestaan lähentelee terveen jalan painoa ja muutkin ominaisuudet on hiottu käyttötarkoituksen mukaisiksi.
– Proteesin vapautusnappi, joka tavallisesti on sisäsyrjällä, jotta se ei näy kun käyttää kesällä shortseja, niin se on tässä ratsastusjalassa takana. Siksi takana, että se ei aukea kesken matkan teon, niin kuin mulle kävi kerran Puolan ratsastuskisoissa, että nappi osui satulan siipeen ja jalka alkoi sitten heilumaan siinä omia aikojansa.
TÄHTÄIMESSÄ PARALYMPIALAISET
Tällä hetkellä Eeva etsii itselleen sopivaa hevosta ja sponsoria 2012 pidettäviä Lontoon paralympialaisia ajatellen. Tulostavoite, jolla osallistumisoikeuden paralympialaisiin saa, ylittyi Norjassa pidetyissä kouluratsastuskisoissa viime kesänä.
– Se on nyt kerran tehty. Mä ratsastin siellä ihan omalla tasollani, että sen takia mä olenkin luottavainen sen Lontoon suhteen. Jos uusi hevonen löytyy ja me pysytään molemmat ehjänä, niin kyllä me pistesijoista siellä kamppaillaan, Eeva uskoo.
Vertaistukea amputoiduille tai toimenpidettä odottaville on tarjolla ainakin kahden yhdistyksen kautta. Aktiiviset Amputoidut ry sekä Suomen Nuoret Amputoidut ry kertovat toiminnastaan tarkemmin nettisivuillaan.
www.aktiivisetamputoidut.net
www.snary.org
toimittaja: ANU-MAIJA KÄRJÄ