Akuutin Arkisto
11.11.2008
Naisen sterilisaatio
"Päädyin sterilisaatioon, koska en löytänyt itselleni sopivaa ehkäisyä. Ajattelin 35-vuotiaana kolmen lapsen äitinä, että lapset on minun osaltani tehty. Osaksi syynä oli myös se, että ex-mieheni kulki viikot muualla töissä. Ajatus siitä, että joudun vielä yksin hoitamaan kaiken muun lisäksi uutta vauvaakin, tuntui mahdottomalta." (nainen, 39)
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin ylläpitämän steriloimistilaston mukaan 3300 naiselle tehtiin sterilisaatio Suomessa vuonna 2007. Vastaava luku miesten osalta on 1400. Laskua on tapahtunut edellisestä vuodesta 10,9 prosenttia, ja erityisesti juuri naisten kohdalla.
- Absoluuttinen lukumäärä on vähentynyt jo sen takia, että tällä hetkellä sterilisaatioiässä ovat 1970-luvulla syntyneet pienet ikäluokat. Mutta tärkein syy on varmaankin vaihtoehtoisten ehkäisymenetelmien tulo. Silloin tämmöistä kajoavaa toimenpidettä ja siihen liittyviä riskejä ei niin mielellään valita, jos on olemassa joku käypä menetelmä, johon ei tarvitse leikkausta, kertoo apulaisylilääkäri Eila Suvanto-Luukkonen Oulun yliopistollisesta sairaalasta.
Asiantuntijan mukaan myös yhteiskunnan muuttuminen näkyy sterilisaatioiden määrän laskussa. Synnyttäjien keski-ikä on noussut, ja perhe perustetaan yhä myöhemmin.
- Ja ehkä laskuun vaikuttaa myös se, että halutaan jättää mahdollisuus iltatähdelle, Suvanto-Luukkonen jatkaa.
NAISTEN VASTUULLA?
Naisille tehdään kuitenkin yhä valtaosa Suomen sterilisaatioista: viime vuonna noin 70 prosenttia. Muissa Pohjoismaissa suhdeluku on suunnilleen puolet ja puolet. Keski-Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa sterilisaatioita tehdään huomattavasti enemmän miehille kuin naisille.
Miksi tilanne on Suomessa näin?
- No, sitä pitäisi varmaankin kysyä sosiologilta, mutta ehkä siinä on tämmöinen perinnerooli, että suomalaiset naiset ovat tottuneet huolehtimaan ehkäisystä. Äitiys- ja lastenneuvolasysteemin kautta naiset ovat jo valmiiksi tämmöisen ehkäisevän terveydenhuollon piirissä. Eikä miestenneuvoloita oikein ole, vaikka niitäkin voisi kyllä olla, pohdiskelee apulaisylilääkäri Suvanto-Luukkonen.
"Ajatus sterilisaatiosta pyöri päässäni jo muutama vuosi kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Yritin kuitenkin ensin muita ehkäisykeinoja, kuten eri e-pillereitä ja kierukkaa. Kun niistä mikään ei sopinut, päädyin sterilisaatioon. Puhuttiin siitä mieheni kanssa joskus ohimennen, mutta ei sen tarkemmin ajateltu asiaa."
KAKSI MENETELMÄÄ
Naiselle sterilisaatio voidaan tehdä joko vatsaontelon tähystyksessä eli laparoskopiassa tai kohduntähystyksessä eli hysteroskopiassa. Raskauden todennäköisyys sterilisaation jälkeen on alle puoli prosenttia.
- Laparoskopia on selkeästi yleisempi, ja vuosien myötä leikkaustekniikat ovat kehittyneet. Kun aikaisemmin katkaistiin ja solmittiin munatorvet, nykyään käytetään titaaniklipsejä, joilla on saatu paremmat tulokset. Itse asiassa joskus potilaat pyytävät, että munatorvet katkaistaisiin saksilla, mutta käytännössä se klipsi on varmempi ja katkaisee sen munatorven, kertoo Suvanto-Luukkonen.
"Itse toimenpide ei ollut hankala. Se tehtiin nukutuksessa, koska minulta poistettiin samalla polyyppeja. Siinä vaiheessa olinkin tyytyväinen tehtyyn toimenpiteeseen, vaikka tunsin pienen kaipuunpiston jo sairaalassa, kun kuulin vastasyntyneen itkua."
ENTÄ JOS KUITENKIN…?
Vaikka jo sterilisaatiota harkitessa täytyy muistaa menetelmän lopullisuus, tehtyä toimenpidettä saatetaan jälkeenpäin kuitenkin katua. Noin viidellä prosentilla steriloiduista mieli muuttuu.
"Elämäntilanteeni muuttui, kun erosin aviomiehestäni ja tapasin nykyisen avomieheni. Hänellä ei ollut entuudestaan lapsia ja lasten hankkiminen tuli luonnollisesti ajankohtaiseksi. Mietimme yhtenä vaihtoehtona sterilisaation purkua ja kysyinkin siitä paikallisesta äitiys- ja ehkäisyneuvolasta, mutta sain tylyn vastauksen, että se on yhteiskunnan varojen tuhlausta ja on osattava päättää mitä haluaa."
Apulaisylilääkäri Eila Suvanto-Luukkosen mukaan lähtökohtaisesti aina, kun sterilisaatio valitaan ehkäisymenetelmäksi, ajatus on se, ettei sitä tulla purkamaan.
- Julkisessa terveydenhuollossa niitä purkuja ei käytännössä pystytä resurssien puutteen vuoksi tekemäänkään. Ja vaikka pystyttäisiinkin, niin usein on siinä vaiheessa järkevämpää miettiä IVF:ää (In vitro fertilisation) eli koeputkihedelmöityshoitoa kuin sterilisaation purkua. Sterilisaatiota harkitsevan täytyykin miettiä tarkkaan, mitä haluaa ja keskustella huolellisesti sekä lähettävän lääkärin että toimenpiteestä vastaavan lääkärin kanssa.
Lapsettomuushoitojen kanssa työskentelevä lääkäri on samoilla linjoilla:
- Jos naiselle on tehty sterilisaatio, niin koeputkihedelmöityshoito on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Se tarkoittaa neljästä kuuteen viikkoa hormonihoitoa. Munasolut poimitaan emättimen kautta munasarjoista neulalla ja hedelmöitetään maljalla miehen siittiöillä ja siirretään takaisin kohtuun, eli niitä katkaistuja munatorvia ei tarvita, kertoo gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri Riitta Koivunen Väestöliiton Oulun klinikasta.
Onnistumisprosentti riippuu naisen iästä. Keskimääräinen onnistumisprosentti on Koivusen mukaan 30-33 prosentin seutuvilla per hoito, mutta jos nainen on 40-vuotias tai yli, niin onnistumisprosentti jää noin 20 prosenttiin.
"Aluksi lapsettomuushoidot suoraan sanoen pelottivat. Ne tuntuivat vaikeilta ja monimutkaisilta, mutta kun mentiin askel askeleelta eteenpäin, ei asia enää ollutkaan niin kauhistuttava. Tällä hetkellä olemme suloisen pienen pojan onnelliset vanhemmat, ja sain kuulla vielä oman vastasyntyneeni itkun. Nykyisen lääketieteen aikana ei sterilisaatio saa mielestäni olla mikään peikko. Asia pitää miettiä tarkoin, mutta kuitenkin sen hetkistä elämää ajatellen. Kenelläkään meistä ei ole ennustajan kristallipalloa, jonka avulla tietäisimme varmuudella elämäämme eteenpäin."
Asiantuntijat:
EILA SUVANTO-LUUKKONEN, apulaisylilääkäri, Oulun yliopistollinen sairaala
RIITTA KOIVUNEN, endokrinologian erikoislääkäri, Väestöliiton klinikat Oy, Oulu
Toimittaja: TITTA LAHTINEN