Akuutti - Terveyttä, tietoa, tunteita

YLE

 

YLE A-Ö

teksti-tv s.374 tekstitys s.334

Akuutin Arkisto

12.2.2008

VAARA VAANII KOTONA

Viime vuonna julkaistun Kansallisen uhritutkimuksen mukaan kotitapaturmia sattui yli 260 000 vuodessa. Tilastojen mukaan määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 20:n vuoden aikana. Tapaturmaisesti kotona tai muuten vapaa-ajalla kuolee noin 2200 suomalaista vuosittain. Kyse on siis todellisesta kansanterveysongelmasta.

Työtapaturmien määrä on samaan aikaan ollut hienoisessa laskussa ja Suomi onkin työturvallisuuden kärkimaita. Mistä siis johtuu, että kun kellokortti leimataan, unohtuvat turvallisuusasiat tyystin. Asiaa on ihmetellyt myös Suomen Punaisen Ristin ensiapukouluttaja Tiina Grip.

– Se on jännä juttu että tällainen turvallisuuskäyttäytyminen on erilaista kotona ja töissä. Ajatellaan, että kotona oleminen on niin epävirallista. Sellaiset asiat jotka on itsestään selviä töissä, eivät pädekään kotona. Esimerkiksi rakennustyömailla ei kukaan kyseenalaista sitä, etteikö pitäisi olla kypärä päässä. Mutta sitten kun lähdetään polkupyörällä kotiin, niin kypärä unohtuu. Tai töissä ollessa käytetään suojalaseja, mutta sitten kotona kun samaa nikkarointia tehdään niin sitä ei muistetakaan.

Tilastojen valossa miehet ovat naisia alttiimpia tapaturmille. Sukupuoliero näkyy myös tapaturmien laadussa. Miehet loukkaantuvat yleensä ulkotöissä ja remonttihommissa. Naisilla vaaran paikat löytyvät sisätiloista ruoanlaiton, siivouksen ja muun kodinhoidon yhteydestä. Näissä tilanteissa syntyvät vammat ovat yleensä lieviä. Yleisimpiä ovat lievät palovammat, viiltohaavat nyrjähdykset ja mustelmat.

PUTOAMINEN JA KAATUMINEN VAARALLISINTA

– Se mikä on merkityksellistä niitä vakavia tapaturmia ajatellen ovat niinkin harmittomalta kuulostavat asiat kuin putoamiset ja kaatumiset. Eli niistä aiheutuu kaikista eniten kuolemaan johtavia tapaturmia, kertoo Tiina Grip.

Harmittomilta kuulostavat tapaturmat ovat yleensä helpoimmin ehkäistävissä. Liukastumisiin auttaa kunnollinen hiekoitus sekä asianmukaiset jalkineet. Postilaatikolle ei kannata lähteä vanhoissa kumisaappaissa ainoastaan sen takia että ne saa nopeasti jalkaan.

Korkealle noustessa taas on tärkeää, että tikkaat ovat tukevat ja tarvittaessa käsinojalliset.

Kun ulkoiset puitteet ovat kunnossa, on aika säätää myös mieli turvalliseksi. Pienellä keskittymisellä voi pelastaa monta vammaa, sanoo Tiina Grip.

– Ihan se huolellisuus siinä että keskitytään siihen mitä ollaan tekemässä on hyvin tärkeä asia. Sitten on erilaisia apuvälineitä olemassa kotona. Monesti sitä lähdetään kiikkumaan jonnekin korkealle ja tekemään jotakin niin sanottua pikkuhommaa, eikä sitten maltetakaan hakea kunnon tuolia alle. Silloin joutuu kurkottelemaan ja siitä sitten ne vahingot sattuu. Ihmisten keskittymiskyky ja huolellisuus herpaantuu jotenkin kotona. Ajatellaan että kaikki on niin tuttua ja turvallista että mitään ei voi sattua. Ainakaan meillä.

VAARAN PAIKAT VOI KARTOITTAA

Oman kodin turvallisuutta tarkastellessa ei siis monesti nähdä metsää puilta. Kansallinen kotitapaturmien ehkäisykampanja on kuitenkin tehnyt sivun mittaisen tarkistuslistan, jonka avulla voi omaa elinpiiriään arvioida. Sen avulla paljastuu monia sellaisiakin asioita, joita ei muuten tulisi edes ajateltua. Omat tarkistuslistansa löytyvät lapsiperheille, aikuisille ja ikäihmisille ja ne voi tulostaa internetistä kampanjan kotisivulta.

POISTA LIUKKAUS JA PIMEYS

Ulkona etenkin talvisaikaan on syytä kiinnittää huomiota riittävään valaistukseen. Liiketunnistimella valot saa syttymään automaattisesti. Portaat kannattaa lakaista heti puhtaaksi, ettei lumi pääse kovettumaan niihin. Hiekoitus on syytä tehdä aina tarpeen vaatiessa. Kannattaa muistaa hiekoittaa myös harvemmin käytetyt reitit.

Paitsi että kotitapaturmat ovat kansanterveydellinen ongelma, ovat ne rasite myös kansantaloudelle. On laskettu, että koti- ja vapaa-ajan tapaturmista aiheutuu vuosittain noin neljän miljardin euron lasku. Ennalta ehkäisevä työ on siis myös kustannustehokasta!

Lisätietoja tapaturmien ehkäisystä ja kodin tarkastuslistat: www.kotitapaturma.fi

Asiantuntija: TIINA GRIP, ensiapukouluttaja, SPR Oulun piiri

Toimittaja: MATTI YLÖNEN

Akuutti - TV2 PL 277 90101 OULU | YLE | Asiaohjelmat ©2006